Keskiviikkona kauhusta kiukkuun

Toiset päivät ovat kamalampia kuin toiset. Keskiviikko ylitti itsensä kauhukokemuksien tarjoamisessa.

Aamu alkoi jo huonoissa merkeissä. Emilia-kuttu oli onnistunut sotkeutumaan karvoistaan lehtikerppuun ja jäänyt kiinni. Samassa rytäkässä tai jotenkin muuten oli repinyt ison palkeenkielen utareeseensa. Irrotin kutun kerpusta ja tutkin haava. Haava näytti jo rupiselta, joten sille ei oikein mitään voinut enää tehdä. Kuttu sai jäädä irvistävän haavan kanssa sisälle.

Olin iltapäivällä hakemassa Viltsua kerhosta ja kävin Lauran luona kahvilla. Lapset soittavat kotoa, että hevoset ovat karanneet. Ne on nähty kilometrin päässä kotoaan. Komennan lapset jäljittämään huputitihummia ja kiirehdin hakemaan riimut ja kauravadin kotoa. Sotken pyörällä sen minkä kintuista irti lähtee kohti Tor-Egilin peltoa, jossa lapset kertovat seisovansa passissa hevosten kanssa. Hepat ovat tällä välin suunnistaneet paltoaukeaa eteenpäin ja matkalla kohti Birgitan taloa. Tai veikkaan niiden olevan matkalla sinne, koska siellä on Viirin suuri rakkaus, Vekke-ruuna.

Näen kauhukseni hevosten kirmaavaan pellolla, tekevän äkkikäännöksen ja suuntaavaan tienreunaa pitkin Norrgårdin pihaan. Minä perässä sinne. Onneksi pääsen sopivalle etäisyydelle ja hepat tulevat kiltisti riimutettaviksi. Kuljetan kahta pollea paikallisen lakkautetun kuppilan pihaan ja soitan Birgitan avuksi. En uskalla lähteä yksin kuljettamaan hummasia pitkin isoa tietä. Onneksi Birgitta tulee apuun ja muutamassa minuutissa olemme kotona, kaikki ehjänä, eikä perään ole onneksi soiteltu syödyistä kukkasista.

Kun pääsemme kotiin heposten kanssa, kiljuu yksi vuohista pää alaspäin jalastaan aidasta roikkuen. Miten tuokin on mahdollista, mutta niin vain Sanni roikkuu takajalastaan porttina toimivan kuormalavan reunasta. Ja kiljuu täyttä kurkkua, niin kuin vuohilla on tällaisissa tilanteissa tapana. Ryntään esikoiseni kanssa nostamaan vuohirukan irti, joka dramaattisesti konkaten esittää meille, että on vahingoittunut-säälikää siis minua ja antakaa vaikka leipää-ilme naamalla. Tämäkin vuohi siis sisälle toipumaan.

Ei mene aikaakaan, kun Sanni on loikannut uudelleen kuormalavan yli. Jalka toipui siis hämmästyttävän nopeasti ja muistikin näyttää pätkivän tai ainakaan mitään pelotusvaikutusta ei näköjään pää alaspäin roikkumisestä jäänyt. Mukaansa on houkutellut vielä Joosef-pukin. Tai kumpi on houkutellut kumman, karkuteille kaksikko on ainakin matkalla. Joku lapsista tai minä olen jättänyt ulko-oven taloon auki ja pukki kirmaa iloisesti sisälle. Ei siinä mitään, vuohet ovat mestareita luikahtamaan ovesta sisälle.
Eteisessä on muutama porkkana ja peruna, jotka pukki aikoo lounastaa ja hotkaista kitusiinsa. Ehdin ärjäistä pukille, sillä seurauksella, että elikko pukkaa yhden porstuan ikkunaruuduista pihalle. Yritin ehtiä väliin, mutta olen hidas kuin etana. Kuin hidastetussa filmissä näen, kun ikkunaruutu tömähtää nurmelle--- mutta ei mene säpäleiksi, vaan on makaa ehjänä pihalla. Kiiruhdan pelastamaan ruudun. Mielessäni lähetän kaikki vuohet teuraaksi, enkä halua nähdä niitä enää koskaan.

Olin aikonut päästää lampaat laitumelle, mutta en kerta kaikkiaan uskalla kokeilla mitä siitä seuraisi. Pääsevät ulos torstaina ellei sekin alkaa yhtä huonoissa merkeissä.