Minnalle lammaskuvia

Pässipoikia





































Uuhikaritsa ja kolme viimeistä kuvaa uuhista.

GMO- muunneltua totuutta, lautasellenne olkaa hyvä!

GMO:ta eli geneettisesti muunneltuja organismeja
 ollaan lanseeraamassa valtavalla lobbauksella
myös sinun ruokapöytääsi. Monsanto 
tuo meitä monella "vaarattomalla ja
täysin turvallisella" keksinnöllä siunannut
amerikkalainen jättiyhtiö on jälleen kerran
alistamassa maailman koekentäkseen.
Tällä kertaa kyseessä on siis geenimuunnellut
 viljelykasvit. Monsanton suuria
saavutuksia ovat mm. DDT, dioxiini, PCB ja Vietnamissa
 erityisen suurta siunausta tuottanut "Agent Orange".
 Tiedätte siis miten luotettavasta yhtiöstä on kyse.
Tällä yhtiöllä on valtaa ja rahaa vaikuttaa päättäjiin
 haluamallaan tavalla.
Tervetuloa gm-viljelylajikkeet, hurraa! Saamme niistä
varmasti yhtä mieluisan lisän
luontoon kuin näsitä edellä mainituista Monsanton
muistakin aikanaan turvalliseksi
todetuista tuotteista!

Geenimuuntelua ylsitetään täsmä jalostukseksi,
 jonka vaiktukset voidaan helposti
arvioida ihmisessä ja luonnossa.
Aika järkyttävän yksinkertaista sumutusta.
GMO:n kriittisesti suhtautuvat on jälleen kerran
helppo leimata epäluuloisiksi
tyhmyreiksi, joita turhaan huolestuttaa uusi asia,
 josta eivät tiedä juuri mitään. Niinpä niin.
 Ihan näin helposti ei kritiikkiä sovi ohittaa.
Geenimuuntelua tehdään siirtämällä haluttu geenipätkä
 viruksen avulla isäntäkasviin. Virus integroituu
isäntäkasvin perimään ja tuottaa siellä halutun ominaisuuden.
Virukset ovat vain hieman epäilyttäviä kavereita.
Luonnossa ne käyttävät isäntäänsä omaan lisääntymiseen
 ja valjastavat isännän solukot omiksi
lisääntymistehtaikseen.
Miten voidaan tietää, että virus todella pysyy
 halutussa isäntäkasvissa, eikä livahda sieltä
 mihinkään muualle? Ei sitten mitenkään. Nyt on jo löydetty
maissin geenipätkiä lähistön jokisimpukoiden kiduksista
ja lisääntymiselimistä.
Miten se sinne oli joutunut? Gm-rehua syötetyn
lehmän maidosta pystytään eristämään gm- pätkät.
 Kukaan ei tiedä mitä nämä ihmisen peukaloimat geenipätkät
 tulevat luonnossa aiheuttamaan, koska on selviä viitteitä
 siitä, että ne pystyvät leviämään
myös muihin eliöihin.
Täysin vaaratontako? Tuskin vain.
Haluatko toimia Monsanton ilmaisena koekaniinina?

 Kukaan ei voi varmuudella tietää mihin kaikkeen
geenimuunnellut DNA:t voivat levitä, löytyykö sitä
 pian ihmisenkin genomista?
Haluammeko tehdä jälleen kerran maailman laajuisen
 kokeen, sillä erotuksella, että vaikka lopetamme
 gm-kasvien viljelyn emme saa enää kerättyä näitä muunneltuja
pois luonnon kiertokulusta vaan ne jatkavat siellä omaa elämäänsä.

Viiri vaihtaa viihteelle

Joulukuussa meille muutti Ruotsista kaksi ponitammaa. Tutustumiskiemuroiden jälkeen elämä on hevoshaassa sujunut mukavasti. Minova on 8-vuotias Welsh-ponitamma. Rekisteröity ruotsalaisena ratsuponina eli se ei ole sukuselvä. Minova eli kotoisasti Minna on kiltti ja sosiaalinen poni. Minna on 138 cm säkäkorkeudeltaan, mutta kantaa kevyesti minutkin.



Silva on kymmenvuotias russponi. Ihana peikkotyttö, hurmaavan tomera tamma. Minna on haassa johtajahevonen, Silva ei meinaa suostua kakkosen asemaan, vaan yrittää välillä vähän uhitella, mutta taipuu Minnan päättäväisten kavioiden edessä pomottelemaan pelkästään isoa ja kilttiä suokkitamma Viiriä. Pienessä pakkauksessa asustaa iso ego.


Viiri-tamma on löytänyt keikkatyötä. Sanoin jokin aika sitten kaverilleni, että nyt mulla on ponit, jotka voi viedä vaikka Vaasan torille, ne ei säiky turhia. Sen jälkeen meille on tullut mukavasti keikkahommaa hevosille.

Lauantaiaamuna lämpömittarin elohopeaa saa haeskella alareunan tuntumasta.Viidentoista asteen kipakka puree poskiin, kun riennän ruokkimaan eläimiä. Aurinko muistaa hellitellä jäälakeuden asukkaita ja alan uskoa, että en sittenkään jäädy pystyyn reen ja hevosen kanssa. Tiedossa on muutama tunti rekiajelua Vaasan edustalla merenjäällä. Lastaan hevosen ja vuohen hevoskoppiin. Reki tulee toisella kärryllä ja lähdetään matkaan.

Valjastan hevosen Gerbyn rannassa ja ajan jäälle. Viiri on pitkämielinen ja antaa anteeksi kaupunkilaiskelkkailijoille, jotka suhauttelevat ohitse niin, että hevosen häntäjouhet heilahtelevat ilmavirrasta ja pölläyttelevät lunta ilmaan ihan turvan edessä. Viiri ymmärtää, että ihmiset eivät ymmärrä. Kotikylän kelkkailijat osaavat olla kohteliaita ja lähes poikkeuksetta kunnioittavat muita reenvetäjiä, myös yhden hevosvoiman nelivetoa.

Perillä meitä odottaa iloinen joukko ja kaikki haluavat hevosrekeen. Viiri vetää rekeä uskollisesti, kierros toisensa jälkeen. Lapset hihkuvat ja aikuisetkin tykkäävät hiljaisesta ja miellyttävästä kyydistä. Miehiä näyttää eniten ihmetyttävän hevosen voimat. Moni epäilee jaksaako se. No jaksaa, jaksaa, vaikka keli on raskas ja reki täynnä innokkaita matkalaisia, ei tämä hevosen voimissa paljoa tunnu.
Naiset säälivät hevosta, joka hikoaa työssään. Hyvää tämä vaan hevoselle tekee. Polle tarvitsee paljon työtä. Mielellään pari tuntia reenvetoa joka päivä, niin pysyy nuppi ja ruho kunnossa, eikä kerry turhaa energiaa ja tartu päähän kummia ajatuksia. Niin se on ihmisenkin laita.
Hevonen vaahtoa ja höyryää lopulta. Pariksi tunniksi sovittu urakka venyy, kun ajelulle haluaa aina vain uusia lapsia vanhempineen.

Vuohi on hoitanut omaa työtänsä ja seurustellut lukemattomien lasten ja aikuisten kanssa. Päivä on ollut mukava. Hevonen on tehnyt työnsä hyvin ja moni on kokenut elämänsä ensimmäisen rekiretken meren jäällä aurikoisessa talvisäässä. Ihmisten ilo on tarttunut meihin. On ollut hauskaa ja antoisaa seurustella vieraiden kanssa, joukossa oli ulkomaalaisia, joille kosketus suomenhevoseen oli aivan eksoottista ja jännittävää. Oli lapsia, jotka eivät olisi malttaneet reestä ollenkaan pois, vaan istuivat kyydissä vieressäni ja juttelivat mukavia.

Viiri rouskuttaa ansaitut heinänsä hevoskopissa viltin alla, vuohi seuranaan. Huomenna se pääsee taas ajeluttamaan uusia lapsia, uusin voimin. Viirin ura tapahtumien hevosvieraana on selvästi nousujohteessa.

Kotona odottaa työhevosen työt, heinäkuormat, jotka pitää vetää niittyladoista kotiin. Sen Viiri osaa. Ja haassa hevoskaverit. Niitä on selvästi ollut ikävä, kun Viiri pässe viltin alla tervehtimään kotiväkeä.

Rekiretkellä

Valkea lumi verhoaa maan. Puut kaartuvat lumihunnussaan metsätien yli. Hevonen varistaa lumet selkäänsä puiden holvikaarista ja loput lumet putoilevat rekiretkeläisten niskaan. Reki nitisee ja karahtelee välillä kiviin. Lunta on vielä kovin vähän ja metsätien kivet saaavat kipunat sinkoilemaan jalasraudoista.
Hevonen on valjastettu vanhan parireen eteen. Päälle on heitetty rekka, eli lava, joka yhdistää reet. Reen edessä käytetään luokka-valajastusta talvivaljaissa. Luokka on hevosen kaulan yli pingotettu puinen kaari. Luokka pitää aisat irti hevosen kyljistä. Tämä valjastus on itäistä perintöä ja lahden takana Ruotsissa ei luokkaa tunneta.
Suomenhevonen on kevyt ja pieni työhevoseksi. Hevosesta on saatu enemmän vetovoimaa irti käyttämällä luokkavaljastusta. Längissä olevat rahkeet pujotetaan aisojen päihin, luokan jäädessä aisojen sisäpuolelle ja länget kiristetään kiinni lopuksi pitkällä rinnustinremmillä, joka sitoo länget edestä yhteen.

Ladolla lastataan rekeen heinäpaaleja. Tänä talvena en ole kertaakaan hakenut heinää niittyladoista traktorilla. Viiri on saanut toimia yhden hevosvoiman nelivetona.
Viiri on vinkeä ajettava. Tiellä polle kulkee kuin juna, mutta kun reki alkaa karahdella kiviin ja kantoihin tai Viiri näkee paljasta maata, se lisää pökköä pesään ja laittaa mieluusti raviksi.
Meillä oli eilen vähän katkosta kuskin ja hevosen välisessä kommunikaatiossa. Oltiin kapealla, kivisellä ja kannokkoisella metsäpolulla ja edessä oli tiukka kurvi. Molemmin puolin kasvoi ryteikköä eikä reki käänny paikalla. Hevonen pisti nelosta sisään ja rysäytti pusikkoon ja alkoi kääntymään puiden välissä. Kuskin tunarointia ja hevosen intoa. Aisa katkesi. Sain purkaa reen, kiskoa sen puiden välistä irti ja korjata katkenneen aisan riimunvarren ja riimun sekä narun yhdistelmällä. Saatiin reki kotiin ja taas pääsee aisa hommiin.
Hevosen selässä istuessa tuntee hevosen ajatukset. Hevosen mielenliikkeisiin pystyy ennakoimaan, kun tuntee sormissa ja takamuksessaan hevosen liikkeet. Kärryillä olen paljon turrempi, olen ajanut monta kertaa vähemmän kuin istunut selässä. Jotenkin hevosen liikkeisiin en pysty samalla nopeudella reagoimaan.

Aisan tekeminen

Aisat ovat tarvekaluja, jotka eivät ole ikuisia. Olen kysellyt parhaat vinkit aisan tekemiseen Matilta, äitini mieheltä, joka osaa kaiken tarvittavan hevoskaluista. Mutta työn olen oppinut tekemällä. Aisan tekoon ei tarvitse olla kummonenkaan timpuri.

Aisan teossa voi olla paikkakuntakohtaista vahtelua. Nämä mun aisat ovat Pohjanmaan mallia, kaiveltu riihen orsilta, jossa olivat lojuneet käyttämättä vuosia. Jos löydätte kätköistänne tälläisiä "rautakoukkuja" tai puukeppejä, niin kyläsepän takomilla rautaosilla voi olla parempikin paikka kuin metallinkeräyslaatikko.

Paras aika kaataa aisapuu on keskitalvella. Silloin puussa on vähiten nestettä ja kestävyysominaisuudet ovat parhaimmillaan. Aisaan olen käyttänyt koivua. Etsin piinatun, tiheikössä kasvaneen, pitkänhuiskean vähäoksaisen koivun. Aisan pituus vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Rekiaisaksi tarvitsen 3,35 metrisen aisapuun. Kuorin puun kuivamaan ja odottelemaan käyttöä.


Aisan tekoon tarvitsee kirveen, puukon, vasaran ja nauloja. Kuorimarauta, pekkele, on kätevä puun kuorimiseen, mutta saman homman hoitaa myös kirveellä.

Aisan pää muotoillaan kirveellä ja viimeistellään puukolla. Rauta sovitetaan paikoilleen. Entisaikaan aisanpää ristiin kiilattiin koivukiiloilla, jotka varmistivat rautojen pysymisen paikoillaan. Näissä aisoissa, jotka mulla oli mallina, ei ole kiiloja.


Raudat kiinnitetään nauloilla, jotka taivutetaan kaarelle ja lyödään takaisin puuhun. Näin naulat pysyvät varmasti kiinni ja aisarautojen irrottaminen on työlästä. Helpointa rauta on irrottaa katkenneesta aisasta sahaamalla naulat poikki rautasahalla.

Aisa mitataan sopivan pituiseksi ja sahataan poikki.








Lopuksi aisaan kieritetään nahkasuikale ja naulataan kiinni. Aisa on valmis käyttöön.

Viiri mukana ilmastotalkoissa

Viiri on hoikistunut kivasti. Se on näyttää jo ihan hevoselle, kesäiset läskit karisevat kärryjen edessä. Lihakset alkavat hahmottua takajaloissa ja lautasilla. Lymimyrskyn jälkeen ajattelin vaihtaa rekeen, mutta lumet näyttävät uhkaavasti hupenevan, joten valjastan hevosen kärryjen eteen.
Matka mutkaista ja kivistä metsätietä pienelle ladolle ei ole hirveän pitkän. Edestakaisen matkan tekee hevospelillä alle parissa tunnissa. Keli oli kuitenkin raskas havoselle ja ylivoimainen vanhalle nahkaremmille. Matka kulkee ensin tietä pitkin ja kääntyy sitten metsien halki, ohittaen metsitettyjä peltoja ja kaatuneen ladon. Viiri ponnistelee tasaisesti eteenpäin, mäissä tahtoo laittaa raviksi ja joudun vähän toppuutelemaan ohjaksista. Suojalumi antaa hyvän vastuksen ja kärryjen pyörät kyntävät urat lumiselle tielle. Tiellä on kulkenut vain jänis ja kettu on jättänyt jälkinauhansa sinne tänne. Viiri osaa reitin ladolle, ollaan käyty sieltä hakemassa kuivikepaaleiksi ylivuotista heinää.
Ladolla alan kääntää hevosta turpa kotia päin. Kuuluu, kun pingoittunut nahka rätkähtää poikki. Vastus on liikaa vanhalle nahkalle, joka on työnsä tehnyt ja päättää uransa länkien rinnustimena vanhan ladon kupeeseen. Länget lopsahtavat auki. Ehdin pruuata hevosen pysähdyksiin ja jätän ohjat tyttärelle. Onneksi kärryissä on mukana nailonköyttä, jonka saan pujoteltua länkien reikiin ja sidottua kiinni. Länget pysyvät yhdessä ja matka voi jatkua. Hevonen höyryää jo nyt.

Lastaan pienen lastin rikkoontuneita paaleja ja heittelen päälle muutaman ehjän paalin.

Lähdemme kotia kohti. Vähän mietityttää miten nailonköysi kestää matkan rasitukset, sillä vaikka lasti on kevyt, on keli niin raskas, että hevonen joutuu ponnistelemaan kärryjen edessä.

Viiri on oppinut aika hyväksi työpolleksi. Malttaa seisoakin jo kohtuullisen hyvin kuormaa lastatessa. Hevonen ja työrattaat on maallakin jo harvinainen näky. Monet tutut ja tuntemattomat tervehtivät ja katselevat meidän menoa. Palataan kotiin toista reittiä ja kuljetaan osan matkaan isolla valtatiellä. Kotiin päästään nailonköyden turvin ja Viiri pääsee villaviltin alla tarhaan heinäaterialle.

Tänään paikallisen perinteen mukaan heitetään "joulu sisään" eli "man kastar julen in". Lapset ja nuoret juoksevat hämärän turvin talojen oville ja hiipivät porstuaan ja heittävät kortin ja pienen pussukan herkkuja. Pamauttavat oven kiinni ja talon väki säntää perään ottamaan jouluntuojaa kiinni. Joulun tuojat pinkovat pakoon, ettei talon väki saisi kiinni ja selville kuka joulun toi. Ja talon väki kipittää minkä kintuistaan pääsee saadakseen selville joulun tuojan. Hämärän turvin kuitenkin jää usein selvittämättä jouluiset sanansaattajat.

Miten tuulivoiman kannattajasta tehdään vastustaja

Mustia myrskypilviä kertyy Vallgrundin taivaalle. Mieli kääntyy, ei kuin tuuliviiri, vaan myötätuulesta vastatuuleen ja tahtoo vääjäämättä ryhtyä taisteluun tuulimyllyjä vastaan.

Pieni ja mukava tuulivoimapuisto. Niin me luulimme. Saarellemme on suunnitteilla vihreää sähköä tuottavat myllyt, miten ympäristöystävällistä. HAH! Meitä huijattiin kuin mustalaisen hevosta.

Pikkuhiljaa todellisuus tunkeutuu tajuntaan todella MEGAvolteilla ja suunnitellun hävityksen koko laajuus paljastuu. EPV:n ylimielinen suunnitelma on sijoittaa 45 jättikokoista tuulivoimalaa 21 000 hehtaarin alalle. Sehän vie puoli saarta. Myllyjen korkeus on huikeasti enemmän kuin Raippaluodon sillan, joka sekin näkyy kaikkialle merelle lähisaaristossa. Jättimäinen voimalinja halkoisi kylät ja metsät ja siunaisi lähiympäristön säteilyllään.

Epv:n salamäyhkäinen maanvuokrauskampanja on vienyt täysin luottamukseni yhtiöön. Ihmisille on esitetty tonnin allekirjoitusrahaa sopimuksesta, jolla vuokraavat maansa 50 vuodeksi eteenpäin yhtiölle. Vuokrasummista en tarkalleen tiedä, mutta nekin ovat olleet isoja. Ihmisille on annettu vuorokauden miettimisaikaa ja evästetty, että jollet kirjoita nyt et saa mitään rahaa ja joudut kuitenkin vuokraamaan maasi.... Näin toimii siis iso sähköyhtiö Suomessa. Näin olen kuullut useammalta, joita on lievästi sanoen huijattu allekirjoittamaan. Naapurille ei saa sopimusta näyttää eikä muillekaan tahoille ja kiire oli! Kukaan allekirjoittaneista ei varmaan tiennyt, millaisesta suunnitelmasta on kyse. Tuskin olisivat maitaan vuokranneet. Minä en ainakaan. Kaikki eivät kuitenkaan taipuneet painostukseen. Hyvä niin.

Mikä suomalaisia riivaa? Miksei vihreää sähköä voi tuottaa oikeasti ympäristöystävällisesti? Miksi suunnitellun puiston pitää olla MEGA iso? En halua asua isojen voimalinjojen vaikutuksen piirissä, enkä uhrata arvokasta luontoa tälle projektilla. Pienen tuulivoimalan olimme ajatelleen rakentaa itsellemmekin.