Käsityöt

Käsitöitä oon tehnyt, enkä ooo viittinyt vaihtaa kuvaa, kun noita tossuja olen värkännyt eri väreissä. Nyt loppui hahtuvat.

Onneksi kehräämöstä on tulossa iso paketti lankaa ja hahtuvaa. Pääsen taas kutomaan.
Tossuja oon kutonut myyntiin Sommaröhalleniin . Siellä on myös tilan lankaa ja huovutusvillaa myynnissä.
http://www.korsholmsskargard.fi/index.php?tocID=24&sprak=swe

Ärsyttävää, kun en osaa linkittää tänne. Osaako joku neuvoa?

Niin ja nyt voi alata tilaamaan lampaan lihaa myös. Alkavat pojat olla pian sen kokoisia, että lasti lähtee teurastamoon.

Kentällä Viirin kanssa

Viiri on aika tuhdissa kesäkunnossa, kieltämättä. Kaippa se tuosta hoikistuu, kun laidun huononee.

Olen ratsastanut Viiriä pari kertaa kentällä ja se on kuin eri hevonen. Tekee kiltisti mitä pyydetään, ihme ja kumma. Ihmeellistä, että se kertaheitolla muuttui yhteistyöhaluttomasta tinttarellasta kuuliaiseksi hevoseksi. Ei mitään pukittelua, potkimista, vinkumista ja ryntäilyä lapa tai kylki edellä.

Olin aiemmin ajatellut, että kun saan sen ravaamaan rauhallisesti kerran kentän ympäri uraa pitkin, niin on syytä juhlaan. Välillä tosin meinasin lyödä hanskat tiskiin. Olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että luonto ei antanut periksi sittenkään luovuttaa. Ja nyt olen sen ihmeen kokenut, eikä vain kerran, vaan tasan niin monta kertaa kun haluan.

Tästä voi nyt jatkaa eteen päin. Kunhan kenttä kuivaisi, eikä olisi niin liukas niin päästäisin kunnolla töihin.

Hevostelua

Hevoset kuvasi Mari Laulumaa-Hirvonen

Vihdoinkin olen saanut mahdollisuuden käydä ratsastusvalmennuksessa. Saatiin valmentajaksi Milla, joka on aivan ihanan positiivinen ja taitava opettamaan. Jo parin kerran jälkeen tuntuu, että on menty huima harppaus eteenpäin. Olen ratsastanut Pörrillä Millan valmennuksissa.

Eilen ratsastin Viiriä kentällä. Viiri on kesän jäljiltä turhan tuhdissa kunnossa. Se on aina ollut tosi hankala ratsastettava kentällä. Käynti sujuu, mutta ravissa se kokeilee kaikki temput, pukittaa ja potkii, puskee sisään tai ulos ja vingahtelee kuin sika. Se ei ole toiminut oikein kenenkään alla, siksi kai omistaja sen mulle ylläpitoon tyrkkäsi:)

Viiri tuli keväällä. Alussa menin lähinnä maastossa ja sitten mentiin kentällä vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan en ole onnistunut saamaan sitä ravaamaan rennosti yhtä kierrosta, tehden kulmat kunnolla.
Eilen päätin, että tänään en anna sille mitään mahiksi temppuilla. Päätin katsoa tapahtuuko mitään, jos olen todella päättäväinen ja laitan sen järjestykseen. Aluksi se tarjosi kaikki pukittelusta, potkimisesta ja venkoilusta alkaen. Käytin raippaa tarvittaessa ja lopuksi kun oli tarjonnut kaikki temppunsa, nöyrtyi ja alkoi kuunnella. Ravasi neliötä kiltisti kumpaankin suuntaan. Tätä se ei ole meillä vielä koskaan tehnyt!
Nöyrtyi jopa 6 askelta ravia, 6 käyntiä, 6 peruutusta , 6 ravia- harjoitukseen ja kuunteli pieniä apuja. Ravasi volttia ilman puskemista kumpaakaan suuntaan.
Heppa oli hiessä, varmaan ihan alun temppuilusta, se kyllä pani parastaan.

Saas nähdä mitä Viiri tarjoaa seuraavalla kenttäkerralla. Tänään tuli ainakin iloisena portille vastaan, kun hain Pörrin ratsastettavaksi.

Kävin asuntomessuilla Vaasassa

Kävin isännän kanssa asuntomessuilla Vaasassa. Aikaa kierrokseen oli vain parisen tuntia, mutta se riitti ihan hyvin.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi messuista jäi ajatus, miten joku voi haluta asua noin ja maksaa siitä vielä 500 000€. Talot on rakennettu Sundominlahden rannalle. Sundominlahti on matala lutakko, savea ja mutaa pohjassa useampi metri tai useampi kymmenen metriä. Itse alue on muokattu kippaamalla mudan päälle kuorma-autolasteittain kiven lohkareita. Sen päälle on sitten ajettu pinempää lohkaretta ja lopuksi muodostettu tontit taloille. Toiveena tietysti on, että alue ei vajoa enempää kuin mitä nyt on tehnyt. Näin ollaan saatu aikaan kokonaan keinotekoinen alue ja sen kyllä paikalla käydessä huomasi.

Itse talot olivat jopa luonnottaman suuria. Sisään astuessa tunnelma oli kuin virastotalossa. Eräs talo oli niin loistavan valkoinen, että silmiä ja päätä melkein alkoi särkeä. Kodilta nämä pytingit eivät tuntuneet. Oli korkeaa tilaa, valtavia kylppäreitä, jättimäisiä terasseja ja korkeita muureja. Pihat talojen välissä kuristuivat ja tukehtuivat mitättöminä pläntteinä kivikolossien väliin.

Oli joukossa ihan inhimillisiäkin taloja, kuten Weekend Housen Emmi, joka näytti ihan kodilta, eikä sieltä tehnyt mieli heti pois, niin kuin monesta pröystäilevämmästä kohteesta. Minna Backmanin hirsitalo oli myös ihmisen kokoinen ja tuntunen. Sekä ammattikoulun rakentama villa Similä, joka on rakennettu saaristolaishuvilaa mukaillen. Se taisikin olla monen mielestä messujen viehtättävintä antia.

Messualue on kuin tehty kiireisille ihmisille, jotka käyvät kotona lähinnä löhöämässä sohvalla valtavassa kotiteatteriassa tai näytelevät lukaaliaan menestyville ystävilleen. Harvassa talossa tuli tunne, että täällä voi elää ihan oikeasti.

Torpan tyttö tunsi olonsa noissa julkisia tiloja mukailevissa taloissa, " kodeissa" kuin ketjulla jalasta tolppaan kytketyksi lokiksi. Oli ihana palata omaan ränsistyneeseen torppaansa, jossa on aidon kodin tuntu. Miten messutaloissa oli luonnonmateriaalit, kuten puu, onnistuttu saamaan hengettömäksi. Taloissa leijui outo tuoksu, varsinkin kivitalojen ilmaa oli ilmastoinnista huolimatta ikävä hengittää. Tai mitä kivitaloja nuo ovat, ennen tuota samaa kivimurskeesta puristettua tilltä kutsuttiin kaasubetoniksi.

Tulipahan käytyä ja ihmeteltyä kaikkea mahdollista uutta ja mahtavaa. Teki hyvää palata vanhaan torppaansa ja katsella lähes sata vuotta palvelleita portaita, käden kosketuksen vuosikymmenien kuluessa hiomaa oven kahvaa ja todeta, että onneksi olen löytänyt paikan, johon tunnen kuuluvani.