Salaista elämää navetassa

Tänään paljastui kanojen salattu elämä. Olin navetassa keritsemassa viimeisiä lampaita, joilla on vielä kesäfrisyyri leikkaamatta. Rupesin kuuntelemaan, jostain kuului sirkutusta. Ensin asia ei mennyt tajuntaani, mutta sitten välähti. Tämähän on tuttua sirkutusta, jossain on varmaan tipuja.

Tunnen kanasteni metkut. Johonkin on käyty salaa munimassa, ja pesä on jäänyt löytämättä. Kanani ovat varsin innokkaita hautomaan, jotkut ihan haudontahulluja. asiaa ei helpota yhtään, että kanani elävät vapaan kanan elämää eli kulkevat ihan missä niitä huvittaa ja munivat myös milloin minnekin.

Löysin lopulta pesän yhdestä nurkasta, heinien alta, lautojen takaa. Onneksi ehdin ennen kissoja, joita naapuri viljelee menestyksekkäästi. Useampi satsi tipuja on joutunut kissan suuhun, joten syytä nopeaan toimintaan on tosissaan. Hapuilin kanan laatikkoon ja kanan alta paljastui seitsemän sirkuttavaa tipua. Vein ne turvaan kanalaan kettuhäkkiin.

Tässä yksi salaa haudotuista tipusista. Ja alla onnellinen emo.

Vihreä, vihreämpi, syötävä

Huputitihummani viettivät kesäkauden avajaiset torstaina. Vanhan heinän alta pilkottaa vihreää syötävää ja muutaman päivän totuttelun jälkeen päästin pollukat heinikon raivaukseen. Heinä kasvaa tähän aikaan vuodesta aivan huikeaa vauhtia, mutta nopeasti sitä nyhtävät turpaansa hevosetkin.

Pörri on toipunut kaviopaiseesta. Kävin kentälläni, siis Jannen tasaisella pellolla, ratsastamassa. Pörri oli oikein mukavalla tuulella. Tuntui vähän erilaiselta mennä osaavalla pollella, kun olen jonkin aikaa ratsastanut Viiriä ja yrittänyt taivuttaa sitä kouluhevoskujeisiin.

Viiri on tosi raaka vielä. Olen Viirin kanssa ratsastellut aiemminkin ja ollaan käytetty sitä välillä työhevosena, mutta se muutti kokonaan meille maaliskuun lopulla kaveriltani ja tarkoitus on siitä yrittää ratsastaa vähän osaavampi heppa. Liikkeet sillä on hyvän puoleiset. Pörri osaa koulua ja sillä voi vääntää rusettia omaksi iloksi ja hyppiä pieniä esteitä. Voisi sillä pienen treenin jälkeen startata jossain seurakisoissa, mutta aika ei oikein nyt riitä sellaiseen.

Toisaalta on kiehtovaa kokeilla saako puskapollesta kouluratsun. Viiri on aika vinkeä kentällä. Alussa meni pukkihyppyjä, puski kylki edelle ja teki täydellisiä stoppeja. Laukkaa sillä ei ollut menty, ravi oli vauhdikasta ja jarrut hukassa. Viiriä oli ratsastettu ilman turpiksia ja koulutettu ranskalaisen koulun opeilla. Niistä minä en oikein mitään ymmärrä, sen tiedän, että pohkeita ei käytetty ja käytettiin suoraa ja epäsuoraa ohjasotetta.

Laitoin turpikset ja vaihdoin kuolaimet niveliin, niin löytyi jarrut. Raviakin pystyy jo säätämään, mutta edelleen sillä on kunnon kujeet, kun ravaillaan tai laukataan. Kumpikin laukka nousee paikalta, joten eiköhän me tästä vielä löydetä yhteinen sävel, jos vaan Viirin pää alkaa kestää kentällä ratsastusta. Viikolla rupes tuntumaan, että pohkeet menee läpi kulmissa ja pidätteet alkavat mennä läpi paremmin myös ravissa ja laukassa. Saa nähdä miten tämä tästä kehittyy.






Kilivintiöt päiväunilla. Enää kolme kiliä jäljellä ja nekin varattu Sonkajärvelle. Alkavat olla jo siinä iässä, että minä mieluusti luovutan ne seuraavaan kotiin.

Niin IHANIA, mutta niin RIIVIÖITÄ.

Olen saanut nauttia suurta herkkuani, vuohenjuustoa ja vuohenmaitokahvia! Lapsille teen vuohijugurttia. Maitoa riittää viitisen litraa mullekin. Kunhan loput pikkuriivöt muuttavat maailmalle, saan päivässä kolmisen litraa maitoa jokaisesta kutusta.


Tuolla ne nyt ovat, lampaani. Pääsivät ulos nauttimaan kesästä. Oi sitä määkinää ja metelöintiä. Ja lampaan riemua!

Inhottavaia nuo korvamerkit. Parilla karitsalla on jo korva revennyt, kun jäävät kiinni aidan silmukoihin. Harmittaa, kun pitää lammaslapsia kiusata niillä. Olisi paljon turvallisempaa laittaa vain lovet korviin.

Mukavaa katsella lampaiden eloa. Määkiminenkin rauhoittui, kun karitsat löysivät emonsa ja villi loikkiminen laantui. Kun menen laitumelle ja kutsun lampaitani, jolkottavat ne liikuttavan uskollisesti luokseni pitkienkin matkojen takaa. Tuntuu, että ovat onnellisia elämäänsä.

Keskiviikkona kauhusta kiukkuun

Toiset päivät ovat kamalampia kuin toiset. Keskiviikko ylitti itsensä kauhukokemuksien tarjoamisessa.

Aamu alkoi jo huonoissa merkeissä. Emilia-kuttu oli onnistunut sotkeutumaan karvoistaan lehtikerppuun ja jäänyt kiinni. Samassa rytäkässä tai jotenkin muuten oli repinyt ison palkeenkielen utareeseensa. Irrotin kutun kerpusta ja tutkin haava. Haava näytti jo rupiselta, joten sille ei oikein mitään voinut enää tehdä. Kuttu sai jäädä irvistävän haavan kanssa sisälle.

Olin iltapäivällä hakemassa Viltsua kerhosta ja kävin Lauran luona kahvilla. Lapset soittavat kotoa, että hevoset ovat karanneet. Ne on nähty kilometrin päässä kotoaan. Komennan lapset jäljittämään huputitihummia ja kiirehdin hakemaan riimut ja kauravadin kotoa. Sotken pyörällä sen minkä kintuista irti lähtee kohti Tor-Egilin peltoa, jossa lapset kertovat seisovansa passissa hevosten kanssa. Hepat ovat tällä välin suunnistaneet paltoaukeaa eteenpäin ja matkalla kohti Birgitan taloa. Tai veikkaan niiden olevan matkalla sinne, koska siellä on Viirin suuri rakkaus, Vekke-ruuna.

Näen kauhukseni hevosten kirmaavaan pellolla, tekevän äkkikäännöksen ja suuntaavaan tienreunaa pitkin Norrgårdin pihaan. Minä perässä sinne. Onneksi pääsen sopivalle etäisyydelle ja hepat tulevat kiltisti riimutettaviksi. Kuljetan kahta pollea paikallisen lakkautetun kuppilan pihaan ja soitan Birgitan avuksi. En uskalla lähteä yksin kuljettamaan hummasia pitkin isoa tietä. Onneksi Birgitta tulee apuun ja muutamassa minuutissa olemme kotona, kaikki ehjänä, eikä perään ole onneksi soiteltu syödyistä kukkasista.

Kun pääsemme kotiin heposten kanssa, kiljuu yksi vuohista pää alaspäin jalastaan aidasta roikkuen. Miten tuokin on mahdollista, mutta niin vain Sanni roikkuu takajalastaan porttina toimivan kuormalavan reunasta. Ja kiljuu täyttä kurkkua, niin kuin vuohilla on tällaisissa tilanteissa tapana. Ryntään esikoiseni kanssa nostamaan vuohirukan irti, joka dramaattisesti konkaten esittää meille, että on vahingoittunut-säälikää siis minua ja antakaa vaikka leipää-ilme naamalla. Tämäkin vuohi siis sisälle toipumaan.

Ei mene aikaakaan, kun Sanni on loikannut uudelleen kuormalavan yli. Jalka toipui siis hämmästyttävän nopeasti ja muistikin näyttää pätkivän tai ainakaan mitään pelotusvaikutusta ei näköjään pää alaspäin roikkumisestä jäänyt. Mukaansa on houkutellut vielä Joosef-pukin. Tai kumpi on houkutellut kumman, karkuteille kaksikko on ainakin matkalla. Joku lapsista tai minä olen jättänyt ulko-oven taloon auki ja pukki kirmaa iloisesti sisälle. Ei siinä mitään, vuohet ovat mestareita luikahtamaan ovesta sisälle.
Eteisessä on muutama porkkana ja peruna, jotka pukki aikoo lounastaa ja hotkaista kitusiinsa. Ehdin ärjäistä pukille, sillä seurauksella, että elikko pukkaa yhden porstuan ikkunaruuduista pihalle. Yritin ehtiä väliin, mutta olen hidas kuin etana. Kuin hidastetussa filmissä näen, kun ikkunaruutu tömähtää nurmelle--- mutta ei mene säpäleiksi, vaan on makaa ehjänä pihalla. Kiiruhdan pelastamaan ruudun. Mielessäni lähetän kaikki vuohet teuraaksi, enkä halua nähdä niitä enää koskaan.

Olin aikonut päästää lampaat laitumelle, mutta en kerta kaikkiaan uskalla kokeilla mitä siitä seuraisi. Pääsevät ulos torstaina ellei sekin alkaa yhtä huonoissa merkeissä.