tiistai 8. tammikuuta 2008

Halonhakkuun hurmiossa


Ennen vanhaan kaikilla askareilla oli oma paikkansa vuoden työnkulussa. Kaikki tekivät samoja askareita samaan aikaan ja monille töille oli määritelty milloin homma viimeistään tuli olla tehtynä. Tämä aika vuodesta on pyhitetty metsätöille.
Koko kylä tuntuu olevan metsässä. Kylätiellä viilettää traktoreita rankakärryjen kanssa ja moottorisahat metelöivät.

Halon hakkuu on tosi hyvää hyötyliikuntaa ja kaiken lisäksi kivaa. Jo muutaman isomman kuusen jälkeen hiki pukkaa pintaan. Kaataminen, karsiminen, katkominen ja kasaaminen on mukavaa. Risusavotta taas vähemmän mukavaa, mutta pakollista jälkihoitoa pellon reunalla.
Minä olen vanhan riihen takana kotilaitumen reunalla harventamassa turhan tiheäksi kasvanutta puustoa. Kaadan puut pellon puolelle, joten oksat on pakko siivota pois. Risujen kokoaminen vie miltei enemmän aikaa kuin muu homma. Muutaman tunnin sahauksen jälkeen on aivan taivaallista tulla sisään ja juoda kahvit. Olo on tosi euforinen.

Olen katkonut kuusia sopiviksi pätkiksi ja vetänyt lampaille kaluttavaksi. Ne popsivat halukkaasti neulaset ja typistävät oksat ja kuorivat rungonkin. Lampaiden kuorimat rungot teen tolpiksi tai polttopuuksi. Havupuu on hyvää lisäruokaa lampaille. Ne saavat niistä kivennäisiä ja samalla kuoren järsiminen on mukavaa puuhastelua.

Ensimmäisenä hakkuupäivänä tuntuu kevyeltä ja jaksaa uskomattoman hyvin. Seuraavana aamuna onkin sitten nihkeämpää. Kropassa tuntuu eilinen liian selvästi. Muutaman puun jälkeen alkaa taas lihakset vertyä.

Talo lämpiää puulla ja pakkaspäivinä on puuhellassa koko ajan tuli. Polttopuuta kuluu muutama motti, joten muutaman päivän saa metsässä kuusia halailla, että polttopuut riittävät talven yli.


Isäntä osti mulle ihka uudet turva vaatteet. Kissallekin näytti kelpaavan pehmustettu alusta.


Puikoilla on tytön villatakin hiat. Kudottu värjäämättömästä puhtaasta lampaanvillasta.

Vieläkin tuntuu istuinluissa, kun Kika juoksutti Viiriä liinassa ja mä tein ranskalaisen koulun jumppaliikkeitä satulassa. Oli aika tehokasta ja mukavaa.

Ei kommentteja: