Affetyttöjä

Kesyaffetyttö rapsuteltavana

Sama kesy lammas

Kesyn sisko, joka on vähän arempi

Tämä on muflonin värinen karitsa.

Käsityöt

Käsitöitä oon tehnyt, enkä ooo viittinyt vaihtaa kuvaa, kun noita tossuja olen värkännyt eri väreissä. Nyt loppui hahtuvat.

Onneksi kehräämöstä on tulossa iso paketti lankaa ja hahtuvaa. Pääsen taas kutomaan.
Tossuja oon kutonut myyntiin Sommaröhalleniin . Siellä on myös tilan lankaa ja huovutusvillaa myynnissä.
http://www.korsholmsskargard.fi/index.php?tocID=24&sprak=swe

Ärsyttävää, kun en osaa linkittää tänne. Osaako joku neuvoa?

Niin ja nyt voi alata tilaamaan lampaan lihaa myös. Alkavat pojat olla pian sen kokoisia, että lasti lähtee teurastamoon.

Kentällä Viirin kanssa

Viiri on aika tuhdissa kesäkunnossa, kieltämättä. Kaippa se tuosta hoikistuu, kun laidun huononee.

Olen ratsastanut Viiriä pari kertaa kentällä ja se on kuin eri hevonen. Tekee kiltisti mitä pyydetään, ihme ja kumma. Ihmeellistä, että se kertaheitolla muuttui yhteistyöhaluttomasta tinttarellasta kuuliaiseksi hevoseksi. Ei mitään pukittelua, potkimista, vinkumista ja ryntäilyä lapa tai kylki edellä.

Olin aiemmin ajatellut, että kun saan sen ravaamaan rauhallisesti kerran kentän ympäri uraa pitkin, niin on syytä juhlaan. Välillä tosin meinasin lyödä hanskat tiskiin. Olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että luonto ei antanut periksi sittenkään luovuttaa. Ja nyt olen sen ihmeen kokenut, eikä vain kerran, vaan tasan niin monta kertaa kun haluan.

Tästä voi nyt jatkaa eteen päin. Kunhan kenttä kuivaisi, eikä olisi niin liukas niin päästäisin kunnolla töihin.

Hevostelua

Hevoset kuvasi Mari Laulumaa-Hirvonen

Vihdoinkin olen saanut mahdollisuuden käydä ratsastusvalmennuksessa. Saatiin valmentajaksi Milla, joka on aivan ihanan positiivinen ja taitava opettamaan. Jo parin kerran jälkeen tuntuu, että on menty huima harppaus eteenpäin. Olen ratsastanut Pörrillä Millan valmennuksissa.

Eilen ratsastin Viiriä kentällä. Viiri on kesän jäljiltä turhan tuhdissa kunnossa. Se on aina ollut tosi hankala ratsastettava kentällä. Käynti sujuu, mutta ravissa se kokeilee kaikki temput, pukittaa ja potkii, puskee sisään tai ulos ja vingahtelee kuin sika. Se ei ole toiminut oikein kenenkään alla, siksi kai omistaja sen mulle ylläpitoon tyrkkäsi:)

Viiri tuli keväällä. Alussa menin lähinnä maastossa ja sitten mentiin kentällä vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan en ole onnistunut saamaan sitä ravaamaan rennosti yhtä kierrosta, tehden kulmat kunnolla.
Eilen päätin, että tänään en anna sille mitään mahiksi temppuilla. Päätin katsoa tapahtuuko mitään, jos olen todella päättäväinen ja laitan sen järjestykseen. Aluksi se tarjosi kaikki pukittelusta, potkimisesta ja venkoilusta alkaen. Käytin raippaa tarvittaessa ja lopuksi kun oli tarjonnut kaikki temppunsa, nöyrtyi ja alkoi kuunnella. Ravasi neliötä kiltisti kumpaankin suuntaan. Tätä se ei ole meillä vielä koskaan tehnyt!
Nöyrtyi jopa 6 askelta ravia, 6 käyntiä, 6 peruutusta , 6 ravia- harjoitukseen ja kuunteli pieniä apuja. Ravasi volttia ilman puskemista kumpaakaan suuntaan.
Heppa oli hiessä, varmaan ihan alun temppuilusta, se kyllä pani parastaan.

Saas nähdä mitä Viiri tarjoaa seuraavalla kenttäkerralla. Tänään tuli ainakin iloisena portille vastaan, kun hain Pörrin ratsastettavaksi.

Kävin asuntomessuilla Vaasassa

Kävin isännän kanssa asuntomessuilla Vaasassa. Aikaa kierrokseen oli vain parisen tuntia, mutta se riitti ihan hyvin.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi messuista jäi ajatus, miten joku voi haluta asua noin ja maksaa siitä vielä 500 000€. Talot on rakennettu Sundominlahden rannalle. Sundominlahti on matala lutakko, savea ja mutaa pohjassa useampi metri tai useampi kymmenen metriä. Itse alue on muokattu kippaamalla mudan päälle kuorma-autolasteittain kiven lohkareita. Sen päälle on sitten ajettu pinempää lohkaretta ja lopuksi muodostettu tontit taloille. Toiveena tietysti on, että alue ei vajoa enempää kuin mitä nyt on tehnyt. Näin ollaan saatu aikaan kokonaan keinotekoinen alue ja sen kyllä paikalla käydessä huomasi.

Itse talot olivat jopa luonnottaman suuria. Sisään astuessa tunnelma oli kuin virastotalossa. Eräs talo oli niin loistavan valkoinen, että silmiä ja päätä melkein alkoi särkeä. Kodilta nämä pytingit eivät tuntuneet. Oli korkeaa tilaa, valtavia kylppäreitä, jättimäisiä terasseja ja korkeita muureja. Pihat talojen välissä kuristuivat ja tukehtuivat mitättöminä pläntteinä kivikolossien väliin.

Oli joukossa ihan inhimillisiäkin taloja, kuten Weekend Housen Emmi, joka näytti ihan kodilta, eikä sieltä tehnyt mieli heti pois, niin kuin monesta pröystäilevämmästä kohteesta. Minna Backmanin hirsitalo oli myös ihmisen kokoinen ja tuntunen. Sekä ammattikoulun rakentama villa Similä, joka on rakennettu saaristolaishuvilaa mukaillen. Se taisikin olla monen mielestä messujen viehtättävintä antia.

Messualue on kuin tehty kiireisille ihmisille, jotka käyvät kotona lähinnä löhöämässä sohvalla valtavassa kotiteatteriassa tai näytelevät lukaaliaan menestyville ystävilleen. Harvassa talossa tuli tunne, että täällä voi elää ihan oikeasti.

Torpan tyttö tunsi olonsa noissa julkisia tiloja mukailevissa taloissa, " kodeissa" kuin ketjulla jalasta tolppaan kytketyksi lokiksi. Oli ihana palata omaan ränsistyneeseen torppaansa, jossa on aidon kodin tuntu. Miten messutaloissa oli luonnonmateriaalit, kuten puu, onnistuttu saamaan hengettömäksi. Taloissa leijui outo tuoksu, varsinkin kivitalojen ilmaa oli ilmastoinnista huolimatta ikävä hengittää. Tai mitä kivitaloja nuo ovat, ennen tuota samaa kivimurskeesta puristettua tilltä kutsuttiin kaasubetoniksi.

Tulipahan käytyä ja ihmeteltyä kaikkea mahdollista uutta ja mahtavaa. Teki hyvää palata vanhaan torppaansa ja katsella lähes sata vuotta palvelleita portaita, käden kosketuksen vuosikymmenien kuluessa hiomaa oven kahvaa ja todeta, että onneksi olen löytänyt paikan, johon tunnen kuuluvani.

Heinäkuu käntyy lopuilleen

Heinäkuu on kääntymässä lopuilleen. Samoin meidän heinätyöt. Vielä makaa pelloilla muutama hehtaari pöyhittävänä, mutta loppusuora häämöttää jo.

Sateisen kelin jälkeen kertyy korkeapaine Merenkurkun ylle ja malttamattomat heinäntekijät ampaisevat pelloille. Jo aamulla kahdeksan jälkeen alkaa niittokoneralli kylätiellä. Mekin liitytään iltapäivällä joukkoon, kun ensimmäiset tulevat vastaan jo pöyhimet perässä. Iltpäivällä on pellolla vielä paikoin niin kosteaa, että vesi lentää renkaista. Viisainta olisi odottaa, mutta tämä kolmen hehtaarin lohko on uudistus vuorossa, niin ei rankaiden jättämistä urista ole niin väliä.

Niittokoneet vaihdetaan pöyhimiin ja moikkaillaan kylätiellä muita pöyhimään menossa olevia. Aikataulu on kaikilla sama, vanhan kaavan mukaan toimitaan. Täällä peltotilkut ovat pieniä, kivisiä palasia siellä täällä. Heinäntekijät suhaavat pöyhimiensä kanssa peltotilkkujen välillä. Meidän suurin yhtenäinen peltolohko on kolme hehtaaria ja suurin osa hehtaarin palasia. Voitte kuvitella, että kylätiellä, jonka varrella lähes kaikki pellot ovat, on vilskettä, kun jokainen kiirehtii omillensa.

Kadoksissa ollut karitsa löytää kotiin. Lapset kiirehtivät perjantai aamuna sisään. Pihassa juoksee valkoinen karitsa. Kyllä, se on meidän karussa ollut lammas. Kartholman metsälaitumella se juoksi aidan läpi, kun haettiin pässipokia kotiin. Eikä tullut, vaikka kävin kattelemassa. Sinne se jäi yksin, lammas parka. Metsän läpi laitumelle ei ole hirveän pitkä. Karitsa juoksikin jo kerran kotiin, mutta katosi takaisin metsään, eikä saatu sitä kiinni. Nyt lapset ajavat sen meuiden pässien kanssa laitumelle. Se loikkaa sähköaidan läpi sisäpuolelle. Syö ensin yksikseen toisella laidalla, kun ei huomaa heti kavereitaan. Pienen määkinän jälkeen se löytää muut. Voi sitä riemua, kun eksynyt karitsa löytyy! Se tekee pienen kierroksen lampaiden ympäri, haistelee kaveriaan ja pikkusen puskee. Sitten löytyy sopu ja elämä on taas mallillaan.

Kun saan heinät latoon, alkaa ikkunanrempan viimerykäys. Täytyy lasittaa tuvan sisäpokat.
Kesä on aina kiireinen. Kuumimmat hellepäivät sitä istuu traktorissa ja kurvailee pellolla. Niin paljon hommaa odottaa tekijäänsä. HUOKAUS.

Hellettä ja heinäpoutaa

Millaista säätä luvataan? Se on joka aamuinen aihe. Kytätään ja aprikoidaan aletaanko jo. Jutellaan muiden heinäntekoon ryhtyvien kanssa, joko te niitätte , uskaltaisko nyt. Kuivaheinä vaatii vielä tähän aikaan monta päivää poutasäätä kuivaakseen paalauskelpoiseksi.

Sää tiedoitus lupaa viittä poutapäivää. Isäntä lähtee niittämään. Ensimmäiset pari hehtaaria kaatuu keskiviikkona. Aikaisessa heinässä on vielä paljon kosteutta. Heinistä tirskahtaa nestettä niittokoneen terien viiltäessä varret poikki. Sitten alkaa heinien pöyhiminen ja ojien haravointi. Paarmat kiertävät paljaita sääriä ja aurinko polttaa olkapäitä. Hiki noruu otsalla. Pari päivää hikistä urakkaa edessä.

Heinä kuivuu huimaa vauhtia. Säät osuvat aivan nappiin. Tuuli puhaltelee kohtalaisesti ja aurinko hellii kuivuvia heiniä. Pöyhin viskaa kiven traktorin ikkunaan ja se menee säpäleiksi. Ilman haavereita ei varmaan ikinä selvitä heinänteosta. Jo perjantanai aamupäivällä alkaa karhotus ja iltapäiväksi lähdetään paalaamaan. Ollaan päivän etuajassa suunnitellusta aikataulusta.

Lapsien kanssa häärätään pellolla. Isäntä ajaa paalaajaa ja kone lonksuttaa tasaisesti, nyppii ahkerilla sormillaan heinänkorret kitaansa, pakkaa heinät tiiviiksi pötköksi, sitoo narun ympärille ja sylkäisee kidastaan pellolle. Vihreät, hyväntuoksuiset paalit nököttävät sievissä riveissä odottamassa poimijaa.
Pojat ajavat traktoria ja minä viskon lasten kanssa paaleja etukuormaajan päälle tehdylle lavalle. Lato täyttyy huumavasti tuoksuvasta heinästä. Jalkoja ja käsiä pistelee tikkuinen heinä. Ihoon nousee punaisia jälkiä. Onneksi helle on jo hellittänyt, eikä tavallsieen tapaan ole kesän kuumimmat päivät.

Ladossa meillä on vuokralainen. Pääskynen on tehnyt pesänsä kurkihirren alle. Pienet, lähes karvattomat poikaset odottavat ateriaansa kita ammolla. Toivomme että emme häiritse pääskyperhettä ja jätämme niille sopivan lentotunnelin harjan alle.

Kello on jo myöhä ja paalain katkoo murtopulttinsa ikään kuin ilmoittaakseen, että työpäivä on nupissa. Jatketaan lauantaina. Iltapäivällä on viimeinenkin paali suojassa ja voi huokaista helpotuksesta mustien pilvien aletessa kertymään taivaalle. Sunnuntain vastaisena yönä sataa. Kauan kaivattu sade kastelee maata ja toivottavsti elvyttää kellastuvat kasvit.

Seuraavalla poudalla jatketaan niittämistä. Enää vajaa kymmenen hehtaaria jäljellä hikistä , pölyistä ja paarmojen ryydittämää urakkaa.