Affetyttöjä

Kesyaffetyttö rapsuteltavana

Sama kesy lammas

Kesyn sisko, joka on vähän arempi

Tämä on muflonin värinen karitsa.

Heinäkuu käntyy lopuilleen

Heinäkuu on kääntymässä lopuilleen. Samoin meidän heinätyöt. Vielä makaa pelloilla muutama hehtaari pöyhittävänä, mutta loppusuora häämöttää jo.

Sateisen kelin jälkeen kertyy korkeapaine Merenkurkun ylle ja malttamattomat heinäntekijät ampaisevat pelloille. Jo aamulla kahdeksan jälkeen alkaa niittokoneralli kylätiellä. Mekin liitytään iltapäivällä joukkoon, kun ensimmäiset tulevat vastaan jo pöyhimet perässä. Iltpäivällä on pellolla vielä paikoin niin kosteaa, että vesi lentää renkaista. Viisainta olisi odottaa, mutta tämä kolmen hehtaarin lohko on uudistus vuorossa, niin ei rankaiden jättämistä urista ole niin väliä.

Niittokoneet vaihdetaan pöyhimiin ja moikkaillaan kylätiellä muita pöyhimään menossa olevia. Aikataulu on kaikilla sama, vanhan kaavan mukaan toimitaan. Täällä peltotilkut ovat pieniä, kivisiä palasia siellä täällä. Heinäntekijät suhaavat pöyhimiensä kanssa peltotilkkujen välillä. Meidän suurin yhtenäinen peltolohko on kolme hehtaaria ja suurin osa hehtaarin palasia. Voitte kuvitella, että kylätiellä, jonka varrella lähes kaikki pellot ovat, on vilskettä, kun jokainen kiirehtii omillensa.

Kadoksissa ollut karitsa löytää kotiin. Lapset kiirehtivät perjantai aamuna sisään. Pihassa juoksee valkoinen karitsa. Kyllä, se on meidän karussa ollut lammas. Kartholman metsälaitumella se juoksi aidan läpi, kun haettiin pässipokia kotiin. Eikä tullut, vaikka kävin kattelemassa. Sinne se jäi yksin, lammas parka. Metsän läpi laitumelle ei ole hirveän pitkä. Karitsa juoksikin jo kerran kotiin, mutta katosi takaisin metsään, eikä saatu sitä kiinni. Nyt lapset ajavat sen meuiden pässien kanssa laitumelle. Se loikkaa sähköaidan läpi sisäpuolelle. Syö ensin yksikseen toisella laidalla, kun ei huomaa heti kavereitaan. Pienen määkinän jälkeen se löytää muut. Voi sitä riemua, kun eksynyt karitsa löytyy! Se tekee pienen kierroksen lampaiden ympäri, haistelee kaveriaan ja pikkusen puskee. Sitten löytyy sopu ja elämä on taas mallillaan.

Kun saan heinät latoon, alkaa ikkunanrempan viimerykäys. Täytyy lasittaa tuvan sisäpokat.
Kesä on aina kiireinen. Kuumimmat hellepäivät sitä istuu traktorissa ja kurvailee pellolla. Niin paljon hommaa odottaa tekijäänsä. HUOKAUS.

Syötänkö sutta?

Kylillä on tehty havaintoja sudesta. Samaan aikaan löytyi karitsoiden metsälaitumelta syöty karitsa. Villoja, sorkkia ja vähän luita löytyi. Ei päätä, eikä korvia. Metsästysseuran pojat olivat sitä mieltä, että voipi olla suden tekosia. Joku petoasiantuntija on tulossa katsomaan kunhan ehtii niin saadaan varmempi tieto.

Inhottaa mennä laitumelle, kun pelkää löytävänsä kasan raatoja. En varsinaisesti pelkää sutta itse, mutta eläinten puolesta pelkään. Kun pyöräilen ennen niin mieluisaa reittiä laitumelle, mielessä pyörii ikävät kuvat raadoista.

Luultavasti susi on jo mennyt menojaan, kun enempää karitsoita ei ole hävinnyt. Susi ei kuulemma ruokapöydästä kauas lähde niin kauan kuin ruokaa on tarjolla. Olisi luultavasti kadonnut jo uusia, jos se vielä olisi maisemissa.

En viitsi laittaa kuvia raadosta. Voisi järkyttää herkempiä.

Suututti lukea yleisönosastokirjoitus aiheesta. Kirjoittajana oli joku " asiantunteva" ihminen, jolla oli ihan jopa oma koira. Taisi ola ainut eläin sillä tyypillä. Hänen mielestään on eläinten omistajan oma vika, jos peto vie lampaan. Ne kun pitäisi olla jatkuvan valvonnan alla!!! Hänkään ei jätä koiraansa valvomatta mihinkään......

Kirjoittajalla ei ollut näköjään mitään kuvaa eläinten laidunnuksesta ja vaikkapa luomuvaatimuksista eläinten pidolle. Hänen toiveena oli palata aikaan paimenpoikien.

Vihreä, vihreämpi, syötävä

Huputitihummani viettivät kesäkauden avajaiset torstaina. Vanhan heinän alta pilkottaa vihreää syötävää ja muutaman päivän totuttelun jälkeen päästin pollukat heinikon raivaukseen. Heinä kasvaa tähän aikaan vuodesta aivan huikeaa vauhtia, mutta nopeasti sitä nyhtävät turpaansa hevosetkin.

Pörri on toipunut kaviopaiseesta. Kävin kentälläni, siis Jannen tasaisella pellolla, ratsastamassa. Pörri oli oikein mukavalla tuulella. Tuntui vähän erilaiselta mennä osaavalla pollella, kun olen jonkin aikaa ratsastanut Viiriä ja yrittänyt taivuttaa sitä kouluhevoskujeisiin.

Viiri on tosi raaka vielä. Olen Viirin kanssa ratsastellut aiemminkin ja ollaan käytetty sitä välillä työhevosena, mutta se muutti kokonaan meille maaliskuun lopulla kaveriltani ja tarkoitus on siitä yrittää ratsastaa vähän osaavampi heppa. Liikkeet sillä on hyvän puoleiset. Pörri osaa koulua ja sillä voi vääntää rusettia omaksi iloksi ja hyppiä pieniä esteitä. Voisi sillä pienen treenin jälkeen startata jossain seurakisoissa, mutta aika ei oikein nyt riitä sellaiseen.

Toisaalta on kiehtovaa kokeilla saako puskapollesta kouluratsun. Viiri on aika vinkeä kentällä. Alussa meni pukkihyppyjä, puski kylki edelle ja teki täydellisiä stoppeja. Laukkaa sillä ei ollut menty, ravi oli vauhdikasta ja jarrut hukassa. Viiriä oli ratsastettu ilman turpiksia ja koulutettu ranskalaisen koulun opeilla. Niistä minä en oikein mitään ymmärrä, sen tiedän, että pohkeita ei käytetty ja käytettiin suoraa ja epäsuoraa ohjasotetta.

Laitoin turpikset ja vaihdoin kuolaimet niveliin, niin löytyi jarrut. Raviakin pystyy jo säätämään, mutta edelleen sillä on kunnon kujeet, kun ravaillaan tai laukataan. Kumpikin laukka nousee paikalta, joten eiköhän me tästä vielä löydetä yhteinen sävel, jos vaan Viirin pää alkaa kestää kentällä ratsastusta. Viikolla rupes tuntumaan, että pohkeet menee läpi kulmissa ja pidätteet alkavat mennä läpi paremmin myös ravissa ja laukassa. Saa nähdä miten tämä tästä kehittyy.






Kilivintiöt päiväunilla. Enää kolme kiliä jäljellä ja nekin varattu Sonkajärvelle. Alkavat olla jo siinä iässä, että minä mieluusti luovutan ne seuraavaan kotiin.

Niin IHANIA, mutta niin RIIVIÖITÄ.

Olen saanut nauttia suurta herkkuani, vuohenjuustoa ja vuohenmaitokahvia! Lapsille teen vuohijugurttia. Maitoa riittää viitisen litraa mullekin. Kunhan loput pikkuriivöt muuttavat maailmalle, saan päivässä kolmisen litraa maitoa jokaisesta kutusta.


Tuolla ne nyt ovat, lampaani. Pääsivät ulos nauttimaan kesästä. Oi sitä määkinää ja metelöintiä. Ja lampaan riemua!

Inhottavaia nuo korvamerkit. Parilla karitsalla on jo korva revennyt, kun jäävät kiinni aidan silmukoihin. Harmittaa, kun pitää lammaslapsia kiusata niillä. Olisi paljon turvallisempaa laittaa vain lovet korviin.

Mukavaa katsella lampaiden eloa. Määkiminenkin rauhoittui, kun karitsat löysivät emonsa ja villi loikkiminen laantui. Kun menen laitumelle ja kutsun lampaitani, jolkottavat ne liikuttavan uskollisesti luokseni pitkienkin matkojen takaa. Tuntuu, että ovat onnellisia elämäänsä.

Kevään ensimmäiset karitsat

Kevään ensimmäiset karitsat syntyivät keskiviikko aamuna. Ninna teki kaksi viehättävää uuhikaritsaa. Toinen on ihana mustavalkoinen panda ja toinen jännän riistan värinen tähtiotsa.

Huoliakin on. Yksi uuhista sairastui ja eläinlääkäri kävi piikittämässä lääkettä. Jatkan hoitoa, mutta ei näytä auttavan. Toivo alkaa mennä tämän uuhen suhteen.

Lähikuva pandakaritsasta. Se on aivan älyttömän vikkelä Likka. Oli tosi vaikea saada kuvaan karitsaboxissa. Nämä karitsat laitan myyntiin, ovat niin hauskan värisiä.
Tässä riistan värinen uuhikaritsa krapsuttelee kankkuaan.
Uteliaat karitsat ovat niin ihania. Tässä ekaa kertaa nuuhkimassa emon kupilla.




Tässä vauvat tunkevat mamin masun alla nauttimassa maailman parasta ateriaa. Ihanaa paksua ja täyttävää uuhenmaitoa.

Olen ostanut hevosen. Kävin koeratsastamassa pollea Birgitan kanssa Oulussa. Kyseessä on 16-vuotias suokkitamma. Mutkaton ratsastaa, koulutustasoltaan vahva helppo B. Treenattu ja kisattu joulukuuhun asti. Heppa saapuu maaliskuun lopulla ja sovin Kikan kanssa, että se saa asua Viirin kanssa, kunnes muutavat kumpikin meille laitumelle.

Hepasta löytyy kuvia täältä http://www.sukuposti.net/galleria.php?rotu=1&image=75098