Kun itse kysyy ja itse vastaa niin ei tuu riita

Monta aaltoa on lyönyt Knipphamnin rantaan siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiin. Vallgrundin taivaan alla on talvi muuttumassa kevääksi. Lokit ovat palanneet kirkumaan taivaalle ja lupailevat kesän tuloa.

Meillä elämä sujuu kuin ennenkin. Mustia pilviä on edelleen taivaan rannalla, tuulivoimapuistoa jyrätään rahalla ja vallalla Raippaluodon kaunista saarta pilaamaan. Paljon keskustelua on virinnyt asukkaiden mielipide kyselystä, jolla kartoitetaan Rambollin toimesta asukkaiden ajatuksia EPV:n tuulivoimapuistosta. Kysely oli luvattu kaikille hankealueella asuville ja , sekä osalle muuta saaren väestöä sekä muita Mustasaarelaisia.

Kuinka ollakkaan, Ramboll ei ole postittanut kyselyä läheskään kaikille alueen talouksille. Pikaisesti ainakin 30 taloutta on jäänyt ilman. Prosentteina alueen talouksista tämä on aika valtaisa luku, joka varmaan sopii hyvin Rambollin virhemarginaalien sisään. Ei kyseinen firma ole muutenkaan loistanut kovin tarkoilla tuloksilla, eikä varsinkaan tieteellisesti pätevillä otannoilla.

Itse pääsin lukaisemaan kyselyn, kun Tuovilassa asuvan tätini ja hänen naapurinsa postilaatikkoon kyseinen tuulivoiman lobbauskirje oli kopsahtanut. Rambollin kysely on loistoesimerkki siitä, miten voidaan muotoilla kysymysket sellaisiksi, jotta niihin saadaan haluttu vastaus. Ensin saatekirjeessä ja kyselyssä ylistetään tuulivoimaa ja vähätellään sen haittoja. Sopivan saatelauseen ja kysymyksen muotoilun avulla saadaan vastauksia, jotka voidaan sitten tulkita juuri niin kuin EPV haluaa. Loistavaa! Kymmenen pistettä Rambollille.

Ihmeellistä, juuri kaavaillun tuulivoimapuiston vieressä tiukennetään rajulla kädellä NATURA-verkostoon kuuluvien, maanlaajuisesti merkittävien alueiden suojelusäännöksiä. Koska alueita pidetään erityisen tärkeinä Suomen luonnolle, on käsittämätöntä, että viereen saa puuhata valtaisaa tuulivoimalaa, joka vaarantaa Merikotkan pesinnän alueella ja varmasti muuttaa alueen luonnontilaa.

Minnalle lammaskuvia

Pässipoikia





































Uuhikaritsa ja kolme viimeistä kuvaa uuhista.

GMO- muunneltua totuutta, lautasellenne olkaa hyvä!

GMO:ta eli geneettisesti muunneltuja organismeja
 ollaan lanseeraamassa valtavalla lobbauksella
myös sinun ruokapöytääsi. Monsanto 
tuo meitä monella "vaarattomalla ja
täysin turvallisella" keksinnöllä siunannut
amerikkalainen jättiyhtiö on jälleen kerran
alistamassa maailman koekentäkseen.
Tällä kertaa kyseessä on siis geenimuunnellut
 viljelykasvit. Monsanton suuria
saavutuksia ovat mm. DDT, dioxiini, PCB ja Vietnamissa
 erityisen suurta siunausta tuottanut "Agent Orange".
 Tiedätte siis miten luotettavasta yhtiöstä on kyse.
Tällä yhtiöllä on valtaa ja rahaa vaikuttaa päättäjiin
 haluamallaan tavalla.
Tervetuloa gm-viljelylajikkeet, hurraa! Saamme niistä
varmasti yhtä mieluisan lisän
luontoon kuin näsitä edellä mainituista Monsanton
muistakin aikanaan turvalliseksi
todetuista tuotteista!

Geenimuuntelua ylsitetään täsmä jalostukseksi,
 jonka vaiktukset voidaan helposti
arvioida ihmisessä ja luonnossa.
Aika järkyttävän yksinkertaista sumutusta.
GMO:n kriittisesti suhtautuvat on jälleen kerran
helppo leimata epäluuloisiksi
tyhmyreiksi, joita turhaan huolestuttaa uusi asia,
 josta eivät tiedä juuri mitään. Niinpä niin.
 Ihan näin helposti ei kritiikkiä sovi ohittaa.
Geenimuuntelua tehdään siirtämällä haluttu geenipätkä
 viruksen avulla isäntäkasviin. Virus integroituu
isäntäkasvin perimään ja tuottaa siellä halutun ominaisuuden.
Virukset ovat vain hieman epäilyttäviä kavereita.
Luonnossa ne käyttävät isäntäänsä omaan lisääntymiseen
 ja valjastavat isännän solukot omiksi
lisääntymistehtaikseen.
Miten voidaan tietää, että virus todella pysyy
 halutussa isäntäkasvissa, eikä livahda sieltä
 mihinkään muualle? Ei sitten mitenkään. Nyt on jo löydetty
maissin geenipätkiä lähistön jokisimpukoiden kiduksista
ja lisääntymiselimistä.
Miten se sinne oli joutunut? Gm-rehua syötetyn
lehmän maidosta pystytään eristämään gm- pätkät.
 Kukaan ei tiedä mitä nämä ihmisen peukaloimat geenipätkät
 tulevat luonnossa aiheuttamaan, koska on selviä viitteitä
 siitä, että ne pystyvät leviämään
myös muihin eliöihin.
Täysin vaaratontako? Tuskin vain.
Haluatko toimia Monsanton ilmaisena koekaniinina?

 Kukaan ei voi varmuudella tietää mihin kaikkeen
geenimuunnellut DNA:t voivat levitä, löytyykö sitä
 pian ihmisenkin genomista?
Haluammeko tehdä jälleen kerran maailman laajuisen
 kokeen, sillä erotuksella, että vaikka lopetamme
 gm-kasvien viljelyn emme saa enää kerättyä näitä muunneltuja
pois luonnon kiertokulusta vaan ne jatkavat siellä omaa elämäänsä.

Viiri vaihtaa viihteelle

Joulukuussa meille muutti Ruotsista kaksi ponitammaa. Tutustumiskiemuroiden jälkeen elämä on hevoshaassa sujunut mukavasti. Minova on 8-vuotias Welsh-ponitamma. Rekisteröity ruotsalaisena ratsuponina eli se ei ole sukuselvä. Minova eli kotoisasti Minna on kiltti ja sosiaalinen poni. Minna on 138 cm säkäkorkeudeltaan, mutta kantaa kevyesti minutkin.



Silva on kymmenvuotias russponi. Ihana peikkotyttö, hurmaavan tomera tamma. Minna on haassa johtajahevonen, Silva ei meinaa suostua kakkosen asemaan, vaan yrittää välillä vähän uhitella, mutta taipuu Minnan päättäväisten kavioiden edessä pomottelemaan pelkästään isoa ja kilttiä suokkitamma Viiriä. Pienessä pakkauksessa asustaa iso ego.


Viiri-tamma on löytänyt keikkatyötä. Sanoin jokin aika sitten kaverilleni, että nyt mulla on ponit, jotka voi viedä vaikka Vaasan torille, ne ei säiky turhia. Sen jälkeen meille on tullut mukavasti keikkahommaa hevosille.

Lauantaiaamuna lämpömittarin elohopeaa saa haeskella alareunan tuntumasta.Viidentoista asteen kipakka puree poskiin, kun riennän ruokkimaan eläimiä. Aurinko muistaa hellitellä jäälakeuden asukkaita ja alan uskoa, että en sittenkään jäädy pystyyn reen ja hevosen kanssa. Tiedossa on muutama tunti rekiajelua Vaasan edustalla merenjäällä. Lastaan hevosen ja vuohen hevoskoppiin. Reki tulee toisella kärryllä ja lähdetään matkaan.

Valjastan hevosen Gerbyn rannassa ja ajan jäälle. Viiri on pitkämielinen ja antaa anteeksi kaupunkilaiskelkkailijoille, jotka suhauttelevat ohitse niin, että hevosen häntäjouhet heilahtelevat ilmavirrasta ja pölläyttelevät lunta ilmaan ihan turvan edessä. Viiri ymmärtää, että ihmiset eivät ymmärrä. Kotikylän kelkkailijat osaavat olla kohteliaita ja lähes poikkeuksetta kunnioittavat muita reenvetäjiä, myös yhden hevosvoiman nelivetoa.

Perillä meitä odottaa iloinen joukko ja kaikki haluavat hevosrekeen. Viiri vetää rekeä uskollisesti, kierros toisensa jälkeen. Lapset hihkuvat ja aikuisetkin tykkäävät hiljaisesta ja miellyttävästä kyydistä. Miehiä näyttää eniten ihmetyttävän hevosen voimat. Moni epäilee jaksaako se. No jaksaa, jaksaa, vaikka keli on raskas ja reki täynnä innokkaita matkalaisia, ei tämä hevosen voimissa paljoa tunnu.
Naiset säälivät hevosta, joka hikoaa työssään. Hyvää tämä vaan hevoselle tekee. Polle tarvitsee paljon työtä. Mielellään pari tuntia reenvetoa joka päivä, niin pysyy nuppi ja ruho kunnossa, eikä kerry turhaa energiaa ja tartu päähän kummia ajatuksia. Niin se on ihmisenkin laita.
Hevonen vaahtoa ja höyryää lopulta. Pariksi tunniksi sovittu urakka venyy, kun ajelulle haluaa aina vain uusia lapsia vanhempineen.

Vuohi on hoitanut omaa työtänsä ja seurustellut lukemattomien lasten ja aikuisten kanssa. Päivä on ollut mukava. Hevonen on tehnyt työnsä hyvin ja moni on kokenut elämänsä ensimmäisen rekiretken meren jäällä aurikoisessa talvisäässä. Ihmisten ilo on tarttunut meihin. On ollut hauskaa ja antoisaa seurustella vieraiden kanssa, joukossa oli ulkomaalaisia, joille kosketus suomenhevoseen oli aivan eksoottista ja jännittävää. Oli lapsia, jotka eivät olisi malttaneet reestä ollenkaan pois, vaan istuivat kyydissä vieressäni ja juttelivat mukavia.

Viiri rouskuttaa ansaitut heinänsä hevoskopissa viltin alla, vuohi seuranaan. Huomenna se pääsee taas ajeluttamaan uusia lapsia, uusin voimin. Viirin ura tapahtumien hevosvieraana on selvästi nousujohteessa.

Kotona odottaa työhevosen työt, heinäkuormat, jotka pitää vetää niittyladoista kotiin. Sen Viiri osaa. Ja haassa hevoskaverit. Niitä on selvästi ollut ikävä, kun Viiri pässe viltin alla tervehtimään kotiväkeä.

Rekiretkellä

Valkea lumi verhoaa maan. Puut kaartuvat lumihunnussaan metsätien yli. Hevonen varistaa lumet selkäänsä puiden holvikaarista ja loput lumet putoilevat rekiretkeläisten niskaan. Reki nitisee ja karahtelee välillä kiviin. Lunta on vielä kovin vähän ja metsätien kivet saaavat kipunat sinkoilemaan jalasraudoista.
Hevonen on valjastettu vanhan parireen eteen. Päälle on heitetty rekka, eli lava, joka yhdistää reet. Reen edessä käytetään luokka-valajastusta talvivaljaissa. Luokka on hevosen kaulan yli pingotettu puinen kaari. Luokka pitää aisat irti hevosen kyljistä. Tämä valjastus on itäistä perintöä ja lahden takana Ruotsissa ei luokkaa tunneta.
Suomenhevonen on kevyt ja pieni työhevoseksi. Hevosesta on saatu enemmän vetovoimaa irti käyttämällä luokkavaljastusta. Längissä olevat rahkeet pujotetaan aisojen päihin, luokan jäädessä aisojen sisäpuolelle ja länget kiristetään kiinni lopuksi pitkällä rinnustinremmillä, joka sitoo länget edestä yhteen.

Ladolla lastataan rekeen heinäpaaleja. Tänä talvena en ole kertaakaan hakenut heinää niittyladoista traktorilla. Viiri on saanut toimia yhden hevosvoiman nelivetona.
Viiri on vinkeä ajettava. Tiellä polle kulkee kuin juna, mutta kun reki alkaa karahdella kiviin ja kantoihin tai Viiri näkee paljasta maata, se lisää pökköä pesään ja laittaa mieluusti raviksi.
Meillä oli eilen vähän katkosta kuskin ja hevosen välisessä kommunikaatiossa. Oltiin kapealla, kivisellä ja kannokkoisella metsäpolulla ja edessä oli tiukka kurvi. Molemmin puolin kasvoi ryteikköä eikä reki käänny paikalla. Hevonen pisti nelosta sisään ja rysäytti pusikkoon ja alkoi kääntymään puiden välissä. Kuskin tunarointia ja hevosen intoa. Aisa katkesi. Sain purkaa reen, kiskoa sen puiden välistä irti ja korjata katkenneen aisan riimunvarren ja riimun sekä narun yhdistelmällä. Saatiin reki kotiin ja taas pääsee aisa hommiin.
Hevosen selässä istuessa tuntee hevosen ajatukset. Hevosen mielenliikkeisiin pystyy ennakoimaan, kun tuntee sormissa ja takamuksessaan hevosen liikkeet. Kärryillä olen paljon turrempi, olen ajanut monta kertaa vähemmän kuin istunut selässä. Jotenkin hevosen liikkeisiin en pysty samalla nopeudella reagoimaan.

Aisan tekeminen

Aisat ovat tarvekaluja, jotka eivät ole ikuisia. Olen kysellyt parhaat vinkit aisan tekemiseen Matilta, äitini mieheltä, joka osaa kaiken tarvittavan hevoskaluista. Mutta työn olen oppinut tekemällä. Aisan tekoon ei tarvitse olla kummonenkaan timpuri.

Aisan teossa voi olla paikkakuntakohtaista vahtelua. Nämä mun aisat ovat Pohjanmaan mallia, kaiveltu riihen orsilta, jossa olivat lojuneet käyttämättä vuosia. Jos löydätte kätköistänne tälläisiä "rautakoukkuja" tai puukeppejä, niin kyläsepän takomilla rautaosilla voi olla parempikin paikka kuin metallinkeräyslaatikko.

Paras aika kaataa aisapuu on keskitalvella. Silloin puussa on vähiten nestettä ja kestävyysominaisuudet ovat parhaimmillaan. Aisaan olen käyttänyt koivua. Etsin piinatun, tiheikössä kasvaneen, pitkänhuiskean vähäoksaisen koivun. Aisan pituus vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Rekiaisaksi tarvitsen 3,35 metrisen aisapuun. Kuorin puun kuivamaan ja odottelemaan käyttöä.


Aisan tekoon tarvitsee kirveen, puukon, vasaran ja nauloja. Kuorimarauta, pekkele, on kätevä puun kuorimiseen, mutta saman homman hoitaa myös kirveellä.

Aisan pää muotoillaan kirveellä ja viimeistellään puukolla. Rauta sovitetaan paikoilleen. Entisaikaan aisanpää ristiin kiilattiin koivukiiloilla, jotka varmistivat rautojen pysymisen paikoillaan. Näissä aisoissa, jotka mulla oli mallina, ei ole kiiloja.


Raudat kiinnitetään nauloilla, jotka taivutetaan kaarelle ja lyödään takaisin puuhun. Näin naulat pysyvät varmasti kiinni ja aisarautojen irrottaminen on työlästä. Helpointa rauta on irrottaa katkenneesta aisasta sahaamalla naulat poikki rautasahalla.

Aisa mitataan sopivan pituiseksi ja sahataan poikki.








Lopuksi aisaan kieritetään nahkasuikale ja naulataan kiinni. Aisa on valmis käyttöön.

Viiri mukana ilmastotalkoissa

Viiri on hoikistunut kivasti. Se on näyttää jo ihan hevoselle, kesäiset läskit karisevat kärryjen edessä. Lihakset alkavat hahmottua takajaloissa ja lautasilla. Lymimyrskyn jälkeen ajattelin vaihtaa rekeen, mutta lumet näyttävät uhkaavasti hupenevan, joten valjastan hevosen kärryjen eteen.
Matka mutkaista ja kivistä metsätietä pienelle ladolle ei ole hirveän pitkän. Edestakaisen matkan tekee hevospelillä alle parissa tunnissa. Keli oli kuitenkin raskas havoselle ja ylivoimainen vanhalle nahkaremmille. Matka kulkee ensin tietä pitkin ja kääntyy sitten metsien halki, ohittaen metsitettyjä peltoja ja kaatuneen ladon. Viiri ponnistelee tasaisesti eteenpäin, mäissä tahtoo laittaa raviksi ja joudun vähän toppuutelemaan ohjaksista. Suojalumi antaa hyvän vastuksen ja kärryjen pyörät kyntävät urat lumiselle tielle. Tiellä on kulkenut vain jänis ja kettu on jättänyt jälkinauhansa sinne tänne. Viiri osaa reitin ladolle, ollaan käyty sieltä hakemassa kuivikepaaleiksi ylivuotista heinää.
Ladolla alan kääntää hevosta turpa kotia päin. Kuuluu, kun pingoittunut nahka rätkähtää poikki. Vastus on liikaa vanhalle nahkalle, joka on työnsä tehnyt ja päättää uransa länkien rinnustimena vanhan ladon kupeeseen. Länget lopsahtavat auki. Ehdin pruuata hevosen pysähdyksiin ja jätän ohjat tyttärelle. Onneksi kärryissä on mukana nailonköyttä, jonka saan pujoteltua länkien reikiin ja sidottua kiinni. Länget pysyvät yhdessä ja matka voi jatkua. Hevonen höyryää jo nyt.

Lastaan pienen lastin rikkoontuneita paaleja ja heittelen päälle muutaman ehjän paalin.

Lähdemme kotia kohti. Vähän mietityttää miten nailonköysi kestää matkan rasitukset, sillä vaikka lasti on kevyt, on keli niin raskas, että hevonen joutuu ponnistelemaan kärryjen edessä.

Viiri on oppinut aika hyväksi työpolleksi. Malttaa seisoakin jo kohtuullisen hyvin kuormaa lastatessa. Hevonen ja työrattaat on maallakin jo harvinainen näky. Monet tutut ja tuntemattomat tervehtivät ja katselevat meidän menoa. Palataan kotiin toista reittiä ja kuljetaan osan matkaan isolla valtatiellä. Kotiin päästään nailonköyden turvin ja Viiri pääsee villaviltin alla tarhaan heinäaterialle.

Tänään paikallisen perinteen mukaan heitetään "joulu sisään" eli "man kastar julen in". Lapset ja nuoret juoksevat hämärän turvin talojen oville ja hiipivät porstuaan ja heittävät kortin ja pienen pussukan herkkuja. Pamauttavat oven kiinni ja talon väki säntää perään ottamaan jouluntuojaa kiinni. Joulun tuojat pinkovat pakoon, ettei talon väki saisi kiinni ja selville kuka joulun toi. Ja talon väki kipittää minkä kintuistaan pääsee saadakseen selville joulun tuojan. Hämärän turvin kuitenkin jää usein selvittämättä jouluiset sanansaattajat.

Miten tuulivoiman kannattajasta tehdään vastustaja

Mustia myrskypilviä kertyy Vallgrundin taivaalle. Mieli kääntyy, ei kuin tuuliviiri, vaan myötätuulesta vastatuuleen ja tahtoo vääjäämättä ryhtyä taisteluun tuulimyllyjä vastaan.

Pieni ja mukava tuulivoimapuisto. Niin me luulimme. Saarellemme on suunnitteilla vihreää sähköä tuottavat myllyt, miten ympäristöystävällistä. HAH! Meitä huijattiin kuin mustalaisen hevosta.

Pikkuhiljaa todellisuus tunkeutuu tajuntaan todella MEGAvolteilla ja suunnitellun hävityksen koko laajuus paljastuu. EPV:n ylimielinen suunnitelma on sijoittaa 45 jättikokoista tuulivoimalaa 21 000 hehtaarin alalle. Sehän vie puoli saarta. Myllyjen korkeus on huikeasti enemmän kuin Raippaluodon sillan, joka sekin näkyy kaikkialle merelle lähisaaristossa. Jättimäinen voimalinja halkoisi kylät ja metsät ja siunaisi lähiympäristön säteilyllään.

Epv:n salamäyhkäinen maanvuokrauskampanja on vienyt täysin luottamukseni yhtiöön. Ihmisille on esitetty tonnin allekirjoitusrahaa sopimuksesta, jolla vuokraavat maansa 50 vuodeksi eteenpäin yhtiölle. Vuokrasummista en tarkalleen tiedä, mutta nekin ovat olleet isoja. Ihmisille on annettu vuorokauden miettimisaikaa ja evästetty, että jollet kirjoita nyt et saa mitään rahaa ja joudut kuitenkin vuokraamaan maasi.... Näin toimii siis iso sähköyhtiö Suomessa. Näin olen kuullut useammalta, joita on lievästi sanoen huijattu allekirjoittamaan. Naapurille ei saa sopimusta näyttää eikä muillekaan tahoille ja kiire oli! Kukaan allekirjoittaneista ei varmaan tiennyt, millaisesta suunnitelmasta on kyse. Tuskin olisivat maitaan vuokranneet. Minä en ainakaan. Kaikki eivät kuitenkaan taipuneet painostukseen. Hyvä niin.

Mikä suomalaisia riivaa? Miksei vihreää sähköä voi tuottaa oikeasti ympäristöystävällisesti? Miksi suunnitellun puiston pitää olla MEGA iso? En halua asua isojen voimalinjojen vaikutuksen piirissä, enkä uhrata arvokasta luontoa tälle projektilla. Pienen tuulivoimalan olimme ajatelleen rakentaa itsellemmekin.

Hevonen näyttää hevoselta

Hevonen, äes ja äestäjä. Tämä olisi ollut vielä 40 vuotta sitten tuttu näky pelloilla, nyt lähes sukupuuttoon kuollut. Yhden hevosvoiman vetämä äes.

On ne muuten olleet eri naisia ja hevosia, jotka ovat hehtaaritolkulla äestäneet peltoa. Hyvää treeniä hevoselle ja hevostytölle kuitenkin. Hiki tulee kummallakin. Pörri on ihanan rauhallinen äkeen edessä. Siinä missä Viiri hosottaa ja rytkyy aisoihin, Pörri tassuttaa tasaisesti ja jaksaa kuunnella mihin suuntaan oltiin menossa. Viiri on niin rivakka hevonen, että tohottaa itsensä hikeen jo ensi kierroksilla, Pörri kiskoo rauhassa ja hiki ei noru solkenaan.


Pörri talloo tasaseen peltoa ja minä perässä. Kierros toisensa jälkeen pilkotaan paakkuja ja tasataan maata. Pakostakin vertaa työtahtia traktoriin. Traktorilla olisi yhdellä hujauksessa perunapelto äestetty, hevosella aikaa vierähtää tovi ja toinenkin. Traktorissa kuulosuojaimet korvilla ei kuulee muuta kuin juuri ja juuri omat ajatuksensa ja haistaa polttiksen katkun. Hevosen perässä kulkiessa haistaa maan väkevän tuoksun ja kuulee elämän ympärillään ja keskustelee hevosen kanssa ohjilla ja äänellään. Lapsista on hauskaa istua äkeen painona hevosen lönkyttäessä edessä.
Pörrillä on talvivaljaista setolka irti. Hyvin käy homma ilmankin. Täytyy hommata näihin valjaisiin setolkka, kun olen luvannut ajeluttaa ihmisiä reellä.

Suomessa valjastetaan hevonen kesällä eri lailla kuin talvella. Ruotsissa käytetään vain suomalaisia kesävaljaita vastaavaa valjastusta. Länget siellä näyttää erilaisilta kuin meillä.

Lapset nauttivat hevosajelusta ja musta ihanan rentouttavaa katsella hevosen tasasta lönköttelyä kärryjen edellä.

Kaikenkarvaisia tarinoita

Ekosopin Jaana antoin mulle "Irti mun munista" rintamerkin, koska kanaseni ovat jälleen vetäneet mua 10-0. Naapurin Johnny informoi, että navetan edessä on kana tipujensa kanssa. Minä kun olin moitiskellut kanoja laiskoiksi munimaan. Ei vaan ne olivat ovelia. Jaanan tapaa toisinaan täältä http://www.ekosoppi.com/

Eilen oli aika tapahtumarikas päivä.
Aamulla onnistuin tunaroimaan traktorin peräkärryn jalan päälle niin, että en saanut jalkaa alta pois. Ei kovin miellyttävä kokemus, ainakaan kun on yksin pellolla jalka kärryn alla jumissa. En suosittele kokeilemaan tätä kotona.
Siirtelin niittosilppuria pellolta toiselle ja silloin joutuu irrottamaan kärryn perästä. Laitoin kärryn oman tukensa varaan odottamaan kunnes ajan silppurin uudelle lohkolle. Kun piti ottaa kärry perään, onnistuin pökkäämään sen maahan ja mun jalkapöydän päälle. Jalka ei liikkunut mihkään ja kärry painaa tyhjänäkin niin paljon ettei sitä käsin liikuta. Lopulta sain jalan saappaasta pois ja pääsin irti. Jalka ei tykännyt mankeloinnista, mutta selvisin turvotuksella ja jomotuksella.
Onneksi tuttu viljelijä sattui tuomaan ojan toiselle puolelle tukkeja ja nappasi kärryn aisan tukkikouralla tuelle takaisin ilman että edes ehdin pyytää apua. Olin jo kerennyt hakea toisen kärryn perään, kun jalan mankeloinut häkkikärry ei yksin riitä lampaiden heinälle.

Illalla piti ottaa pari uuhikaritsaa pellolta kiinni, kun ne oli myyty Kalajoelle. Tarkoitus oli treffata Katja Seinäjoella, jossa otan kyytiin uuden siitospässini ja annan Katjan kyytiin uuhet, jotka Katja toimittaa uuteen kotiinsa. Ensimmäiseksi kiinni saatu karitsa vietiin navettaan karsinaan odottamaan. Juuri kun isäntä pääsi takaisin laitumelle kuului terävä räsähdys. Karitsa oli loikannut navetan ikkunan läpi ja juoksi takaisin pellolle. Onneksi ei saanut vammoja. Otettiin kaveri sille kiinni ja pantiin ne hevoskoppiin odottelemaan iltaa. Lampaat ovat tosi paniikissa joutuessaan eroon laumasta. Kaksistaan olivat jo ihan rauhallisia.


Tässä on Ruuhijärven Tiitoffi, meidän uuhien uusi sulhanen. Tiitoffi on suomenlampaan 59. sukulinjaa ja sen sukulinjan viimeinen, joten toivottavasti se rakastaa tulisesti uuhiani niin saadaan sille lisää sukulaisia. Tiitoffi tuli meille Pudasjärven perukoilta Katjan kyydissä ja kävi kääntymässä Valkeakoskella ennen kuin Katja tiputti sen meidän kyytiin ja me päästettiin se karitsapässien kanssa laitumelle odottamaan työpestinsä alkua.

Kesyvariksen karu loppu

Enää ei aamuisin kukaan kurki keittiön ikkunasta sisään odottaen leivänpalasta. Tuntuu tyhjälle. Eikä pihalla kukaan loiki kengännauhoja nyppimään. Eikä varastoi lasten tavaroita katolle. Eikä palauta niitä nokassaan pihalle. Se on poissa. Surullista.

Yhtenä aamuna olin nuorimmaisen kanssa keittiössä, kun tyttö sanoi, että pihaan lensi joku iso, ruskea lintu. Samalla kun vilkaisin ikkunasta ulos, näin kun kanahaukka nappasi kesyvariksemme roskisten päältä. Haukka lensi varis kynsissään pois. Sen jälkeen ei Krääkkiä näkynyt. Toivoimme pitkään, että kanahaukka olisi lounastanut jonkin toisen variksen, eikä meidän Krääkkiä. Lapset itkivät silmät punaisina ja odotimme, että se tulla tupsahtaisi jostakin. Vaan ei.

Pidimme varismuisteloita ja keroimme toisillemme mitä kaikkea tuo hupsu varis oli kesän aikana tehnyt. Miten se lensikään sisään ikkunasta ja istui tuolinkarmilla. Tai kun se käveli muina miehinä ovesta sisälle ja krääkötti porstuassa. Niin ja senkin kerran muistimme, kun se istui pyykkitelineellä vintissä ja kakki poikien kalsarit likaisiksi. Miten se aluksi söi ja söi ja söi, melkein meidät konkurssiin. Miten me epäiltiin, että siitä kasvaakin sillä ruokamäärällä kotka eikä pikkuruinen varis. Miten hauska voi varis olla ja miten puuhakas.

Toivottavasti Krääkillä on hyvä olla siellä jossain, vaakkujen taivaassa.

Affetyttöjä

Kesyaffetyttö rapsuteltavana

Sama kesy lammas

Kesyn sisko, joka on vähän arempi

Tämä on muflonin värinen karitsa.

Käsityöt

Käsitöitä oon tehnyt, enkä ooo viittinyt vaihtaa kuvaa, kun noita tossuja olen värkännyt eri väreissä. Nyt loppui hahtuvat.

Onneksi kehräämöstä on tulossa iso paketti lankaa ja hahtuvaa. Pääsen taas kutomaan.
Tossuja oon kutonut myyntiin Sommaröhalleniin . Siellä on myös tilan lankaa ja huovutusvillaa myynnissä.
http://www.korsholmsskargard.fi/index.php?tocID=24&sprak=swe

Ärsyttävää, kun en osaa linkittää tänne. Osaako joku neuvoa?

Niin ja nyt voi alata tilaamaan lampaan lihaa myös. Alkavat pojat olla pian sen kokoisia, että lasti lähtee teurastamoon.

Kentällä Viirin kanssa

Viiri on aika tuhdissa kesäkunnossa, kieltämättä. Kaippa se tuosta hoikistuu, kun laidun huononee.

Olen ratsastanut Viiriä pari kertaa kentällä ja se on kuin eri hevonen. Tekee kiltisti mitä pyydetään, ihme ja kumma. Ihmeellistä, että se kertaheitolla muuttui yhteistyöhaluttomasta tinttarellasta kuuliaiseksi hevoseksi. Ei mitään pukittelua, potkimista, vinkumista ja ryntäilyä lapa tai kylki edellä.

Olin aiemmin ajatellut, että kun saan sen ravaamaan rauhallisesti kerran kentän ympäri uraa pitkin, niin on syytä juhlaan. Välillä tosin meinasin lyödä hanskat tiskiin. Olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että luonto ei antanut periksi sittenkään luovuttaa. Ja nyt olen sen ihmeen kokenut, eikä vain kerran, vaan tasan niin monta kertaa kun haluan.

Tästä voi nyt jatkaa eteen päin. Kunhan kenttä kuivaisi, eikä olisi niin liukas niin päästäisin kunnolla töihin.

Hevostelua

Hevoset kuvasi Mari Laulumaa-Hirvonen

Vihdoinkin olen saanut mahdollisuuden käydä ratsastusvalmennuksessa. Saatiin valmentajaksi Milla, joka on aivan ihanan positiivinen ja taitava opettamaan. Jo parin kerran jälkeen tuntuu, että on menty huima harppaus eteenpäin. Olen ratsastanut Pörrillä Millan valmennuksissa.

Eilen ratsastin Viiriä kentällä. Viiri on kesän jäljiltä turhan tuhdissa kunnossa. Se on aina ollut tosi hankala ratsastettava kentällä. Käynti sujuu, mutta ravissa se kokeilee kaikki temput, pukittaa ja potkii, puskee sisään tai ulos ja vingahtelee kuin sika. Se ei ole toiminut oikein kenenkään alla, siksi kai omistaja sen mulle ylläpitoon tyrkkäsi:)

Viiri tuli keväällä. Alussa menin lähinnä maastossa ja sitten mentiin kentällä vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan en ole onnistunut saamaan sitä ravaamaan rennosti yhtä kierrosta, tehden kulmat kunnolla.
Eilen päätin, että tänään en anna sille mitään mahiksi temppuilla. Päätin katsoa tapahtuuko mitään, jos olen todella päättäväinen ja laitan sen järjestykseen. Aluksi se tarjosi kaikki pukittelusta, potkimisesta ja venkoilusta alkaen. Käytin raippaa tarvittaessa ja lopuksi kun oli tarjonnut kaikki temppunsa, nöyrtyi ja alkoi kuunnella. Ravasi neliötä kiltisti kumpaankin suuntaan. Tätä se ei ole meillä vielä koskaan tehnyt!
Nöyrtyi jopa 6 askelta ravia, 6 käyntiä, 6 peruutusta , 6 ravia- harjoitukseen ja kuunteli pieniä apuja. Ravasi volttia ilman puskemista kumpaakaan suuntaan.
Heppa oli hiessä, varmaan ihan alun temppuilusta, se kyllä pani parastaan.

Saas nähdä mitä Viiri tarjoaa seuraavalla kenttäkerralla. Tänään tuli ainakin iloisena portille vastaan, kun hain Pörrin ratsastettavaksi.

Kävin asuntomessuilla Vaasassa

Kävin isännän kanssa asuntomessuilla Vaasassa. Aikaa kierrokseen oli vain parisen tuntia, mutta se riitti ihan hyvin.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi messuista jäi ajatus, miten joku voi haluta asua noin ja maksaa siitä vielä 500 000€. Talot on rakennettu Sundominlahden rannalle. Sundominlahti on matala lutakko, savea ja mutaa pohjassa useampi metri tai useampi kymmenen metriä. Itse alue on muokattu kippaamalla mudan päälle kuorma-autolasteittain kiven lohkareita. Sen päälle on sitten ajettu pinempää lohkaretta ja lopuksi muodostettu tontit taloille. Toiveena tietysti on, että alue ei vajoa enempää kuin mitä nyt on tehnyt. Näin ollaan saatu aikaan kokonaan keinotekoinen alue ja sen kyllä paikalla käydessä huomasi.

Itse talot olivat jopa luonnottaman suuria. Sisään astuessa tunnelma oli kuin virastotalossa. Eräs talo oli niin loistavan valkoinen, että silmiä ja päätä melkein alkoi särkeä. Kodilta nämä pytingit eivät tuntuneet. Oli korkeaa tilaa, valtavia kylppäreitä, jättimäisiä terasseja ja korkeita muureja. Pihat talojen välissä kuristuivat ja tukehtuivat mitättöminä pläntteinä kivikolossien väliin.

Oli joukossa ihan inhimillisiäkin taloja, kuten Weekend Housen Emmi, joka näytti ihan kodilta, eikä sieltä tehnyt mieli heti pois, niin kuin monesta pröystäilevämmästä kohteesta. Minna Backmanin hirsitalo oli myös ihmisen kokoinen ja tuntunen. Sekä ammattikoulun rakentama villa Similä, joka on rakennettu saaristolaishuvilaa mukaillen. Se taisikin olla monen mielestä messujen viehtättävintä antia.

Messualue on kuin tehty kiireisille ihmisille, jotka käyvät kotona lähinnä löhöämässä sohvalla valtavassa kotiteatteriassa tai näytelevät lukaaliaan menestyville ystävilleen. Harvassa talossa tuli tunne, että täällä voi elää ihan oikeasti.

Torpan tyttö tunsi olonsa noissa julkisia tiloja mukailevissa taloissa, " kodeissa" kuin ketjulla jalasta tolppaan kytketyksi lokiksi. Oli ihana palata omaan ränsistyneeseen torppaansa, jossa on aidon kodin tuntu. Miten messutaloissa oli luonnonmateriaalit, kuten puu, onnistuttu saamaan hengettömäksi. Taloissa leijui outo tuoksu, varsinkin kivitalojen ilmaa oli ilmastoinnista huolimatta ikävä hengittää. Tai mitä kivitaloja nuo ovat, ennen tuota samaa kivimurskeesta puristettua tilltä kutsuttiin kaasubetoniksi.

Tulipahan käytyä ja ihmeteltyä kaikkea mahdollista uutta ja mahtavaa. Teki hyvää palata vanhaan torppaansa ja katsella lähes sata vuotta palvelleita portaita, käden kosketuksen vuosikymmenien kuluessa hiomaa oven kahvaa ja todeta, että onneksi olen löytänyt paikan, johon tunnen kuuluvani.

Heinäkuu käntyy lopuilleen

Heinäkuu on kääntymässä lopuilleen. Samoin meidän heinätyöt. Vielä makaa pelloilla muutama hehtaari pöyhittävänä, mutta loppusuora häämöttää jo.

Sateisen kelin jälkeen kertyy korkeapaine Merenkurkun ylle ja malttamattomat heinäntekijät ampaisevat pelloille. Jo aamulla kahdeksan jälkeen alkaa niittokoneralli kylätiellä. Mekin liitytään iltapäivällä joukkoon, kun ensimmäiset tulevat vastaan jo pöyhimet perässä. Iltpäivällä on pellolla vielä paikoin niin kosteaa, että vesi lentää renkaista. Viisainta olisi odottaa, mutta tämä kolmen hehtaarin lohko on uudistus vuorossa, niin ei rankaiden jättämistä urista ole niin väliä.

Niittokoneet vaihdetaan pöyhimiin ja moikkaillaan kylätiellä muita pöyhimään menossa olevia. Aikataulu on kaikilla sama, vanhan kaavan mukaan toimitaan. Täällä peltotilkut ovat pieniä, kivisiä palasia siellä täällä. Heinäntekijät suhaavat pöyhimiensä kanssa peltotilkkujen välillä. Meidän suurin yhtenäinen peltolohko on kolme hehtaaria ja suurin osa hehtaarin palasia. Voitte kuvitella, että kylätiellä, jonka varrella lähes kaikki pellot ovat, on vilskettä, kun jokainen kiirehtii omillensa.

Kadoksissa ollut karitsa löytää kotiin. Lapset kiirehtivät perjantai aamuna sisään. Pihassa juoksee valkoinen karitsa. Kyllä, se on meidän karussa ollut lammas. Kartholman metsälaitumella se juoksi aidan läpi, kun haettiin pässipokia kotiin. Eikä tullut, vaikka kävin kattelemassa. Sinne se jäi yksin, lammas parka. Metsän läpi laitumelle ei ole hirveän pitkä. Karitsa juoksikin jo kerran kotiin, mutta katosi takaisin metsään, eikä saatu sitä kiinni. Nyt lapset ajavat sen meuiden pässien kanssa laitumelle. Se loikkaa sähköaidan läpi sisäpuolelle. Syö ensin yksikseen toisella laidalla, kun ei huomaa heti kavereitaan. Pienen määkinän jälkeen se löytää muut. Voi sitä riemua, kun eksynyt karitsa löytyy! Se tekee pienen kierroksen lampaiden ympäri, haistelee kaveriaan ja pikkusen puskee. Sitten löytyy sopu ja elämä on taas mallillaan.

Kun saan heinät latoon, alkaa ikkunanrempan viimerykäys. Täytyy lasittaa tuvan sisäpokat.
Kesä on aina kiireinen. Kuumimmat hellepäivät sitä istuu traktorissa ja kurvailee pellolla. Niin paljon hommaa odottaa tekijäänsä. HUOKAUS.

Hellettä ja heinäpoutaa

Millaista säätä luvataan? Se on joka aamuinen aihe. Kytätään ja aprikoidaan aletaanko jo. Jutellaan muiden heinäntekoon ryhtyvien kanssa, joko te niitätte , uskaltaisko nyt. Kuivaheinä vaatii vielä tähän aikaan monta päivää poutasäätä kuivaakseen paalauskelpoiseksi.

Sää tiedoitus lupaa viittä poutapäivää. Isäntä lähtee niittämään. Ensimmäiset pari hehtaaria kaatuu keskiviikkona. Aikaisessa heinässä on vielä paljon kosteutta. Heinistä tirskahtaa nestettä niittokoneen terien viiltäessä varret poikki. Sitten alkaa heinien pöyhiminen ja ojien haravointi. Paarmat kiertävät paljaita sääriä ja aurinko polttaa olkapäitä. Hiki noruu otsalla. Pari päivää hikistä urakkaa edessä.

Heinä kuivuu huimaa vauhtia. Säät osuvat aivan nappiin. Tuuli puhaltelee kohtalaisesti ja aurinko hellii kuivuvia heiniä. Pöyhin viskaa kiven traktorin ikkunaan ja se menee säpäleiksi. Ilman haavereita ei varmaan ikinä selvitä heinänteosta. Jo perjantanai aamupäivällä alkaa karhotus ja iltapäiväksi lähdetään paalaamaan. Ollaan päivän etuajassa suunnitellusta aikataulusta.

Lapsien kanssa häärätään pellolla. Isäntä ajaa paalaajaa ja kone lonksuttaa tasaisesti, nyppii ahkerilla sormillaan heinänkorret kitaansa, pakkaa heinät tiiviiksi pötköksi, sitoo narun ympärille ja sylkäisee kidastaan pellolle. Vihreät, hyväntuoksuiset paalit nököttävät sievissä riveissä odottamassa poimijaa.
Pojat ajavat traktoria ja minä viskon lasten kanssa paaleja etukuormaajan päälle tehdylle lavalle. Lato täyttyy huumavasti tuoksuvasta heinästä. Jalkoja ja käsiä pistelee tikkuinen heinä. Ihoon nousee punaisia jälkiä. Onneksi helle on jo hellittänyt, eikä tavallsieen tapaan ole kesän kuumimmat päivät.

Ladossa meillä on vuokralainen. Pääskynen on tehnyt pesänsä kurkihirren alle. Pienet, lähes karvattomat poikaset odottavat ateriaansa kita ammolla. Toivomme että emme häiritse pääskyperhettä ja jätämme niille sopivan lentotunnelin harjan alle.

Kello on jo myöhä ja paalain katkoo murtopulttinsa ikään kuin ilmoittaakseen, että työpäivä on nupissa. Jatketaan lauantaina. Iltapäivällä on viimeinenkin paali suojassa ja voi huokaista helpotuksesta mustien pilvien aletessa kertymään taivaalle. Sunnuntain vastaisena yönä sataa. Kauan kaivattu sade kastelee maata ja toivottavsti elvyttää kellastuvat kasvit.

Seuraavalla poudalla jatketaan niittämistä. Enää vajaa kymmenen hehtaaria jäljellä hikistä , pölyistä ja paarmojen ryydittämää urakkaa.

Syötänkö sutta?

Kylillä on tehty havaintoja sudesta. Samaan aikaan löytyi karitsoiden metsälaitumelta syöty karitsa. Villoja, sorkkia ja vähän luita löytyi. Ei päätä, eikä korvia. Metsästysseuran pojat olivat sitä mieltä, että voipi olla suden tekosia. Joku petoasiantuntija on tulossa katsomaan kunhan ehtii niin saadaan varmempi tieto.

Inhottaa mennä laitumelle, kun pelkää löytävänsä kasan raatoja. En varsinaisesti pelkää sutta itse, mutta eläinten puolesta pelkään. Kun pyöräilen ennen niin mieluisaa reittiä laitumelle, mielessä pyörii ikävät kuvat raadoista.

Luultavasti susi on jo mennyt menojaan, kun enempää karitsoita ei ole hävinnyt. Susi ei kuulemma ruokapöydästä kauas lähde niin kauan kuin ruokaa on tarjolla. Olisi luultavasti kadonnut jo uusia, jos se vielä olisi maisemissa.

En viitsi laittaa kuvia raadosta. Voisi järkyttää herkempiä.

Suututti lukea yleisönosastokirjoitus aiheesta. Kirjoittajana oli joku " asiantunteva" ihminen, jolla oli ihan jopa oma koira. Taisi ola ainut eläin sillä tyypillä. Hänen mielestään on eläinten omistajan oma vika, jos peto vie lampaan. Ne kun pitäisi olla jatkuvan valvonnan alla!!! Hänkään ei jätä koiraansa valvomatta mihinkään......

Kirjoittajalla ei ollut näköjään mitään kuvaa eläinten laidunnuksesta ja vaikkapa luomuvaatimuksista eläinten pidolle. Hänen toiveena oli palata aikaan paimenpoikien.

Varis ja rusakon poikia

Olen vastaan luonnoneläinten ottamista lemmikeiksi. Ensin en aikonut kertoa lapsille, että löysin nälkäisen variksen poikasen Björklundin ladon takaa peltotieltä. Hellyttävä pikkuinen pallero krääkätti punainen suu ammollaan ruokaa ohi kulkiessani. Vilkutti sinisiä silmiään ja krähisi lisää nälkäänsä. Kenties emo oli jossakin ruuanhaku matkalla, niin kuin yleensä tälläisessä tapauksessa on.

Lapset hakivat variksen meille ja alkoivat ruokkia sitä ja antoivat sille nimeksi Krääk. Se on viikossa kasvanut ihan hurjasti. Aluksi lapset kaivoivat sille matoja ja antoivat liotettua koiran ruokaa. Nykyisin se saa pääravintonaan koiranruokaa. Lentää se ei vielä osaa, mutta varmasti ihan muutaman päivän sisällä siivet jo kantavat. Saa nähä millainen veitikka tästä kasvaa.

Isälläni oli joskus kesyvariksia ja ne olivat ihan hauskoja ja tavattoman oppivaisia. Yleensä vaan ensimmäisenä syksynä sitten katoavat muiden varisten joukkoon. Veikkaan, että meidänkin Krääk tekee samoin.

Vuohenmaito on aivan erityistä. Sillä on pelastettu monia maitoa tarvitsevia "adoptio" eläimiä. Olen tiennyt sen sopivan ainakin lampaille, ihmislapsille, kissan- ja koiranpennuille. Nyt selvisi, että se on rusakkovauvoille pelastava juoma. eläinsuojeluyhdistyksestä ovat käyneet pariin kertaan hakemassa vuohenmaitoa, kun juottavat sitä emostaan eroon joutuneille rusakon pennuille. Hyvin kuulemma kasvavat.

Rusakot on huonoja emoja. Tai varsin huolettomia. Rusakon pennut ovat jossain puskassa omin nokkineen ja emo käy niitä imettämässä silloin tällöin. Ihmiset eivät tätä tiedä, vaan i menevät ottamaan löytämiään poikasia ja luulevat niitä emon hylkäämiksi. Emo hylkää oikeasti ihmisen hajuiset pentunsa. Näitä rääpäleitä on sitten toimitettu eläinsuojeluihmisille hoitoon. Vuoheni ovat osallistuneet operaatioon luovuttamalla arvostettua maitoaan rusakkovauvoille hyvin tuloksin.