Villivillan tuvassa

Kun itse kysyy ja itse vastaa niin ei tuu riita

2010-03-31T11:34:00.004+01:00

Monta aaltoa on lyönyt Knipphamnin rantaan siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiin. Vallgrundin taivaan alla on talvi muuttumassa kevääksi. Lokit ovat palanneet kirkumaan taivaalle ja lupailevat kesän tuloa.

Meillä elämä sujuu kuin ennenkin. Mustia pilviä on edelleen taivaan rannalla, tuulivoimapuistoa jyrätään rahalla ja vallalla Raippaluodon kaunista saarta pilaamaan. Paljon keskustelua on virinnyt asukkaiden mielipide kyselystä, jolla kartoitetaan Rambollin toimesta asukkaiden ajatuksia EPV:n tuulivoimapuistosta. Kysely oli luvattu kaikille hankealueella asuville ja , sekä osalle muuta saaren väestöä sekä muita Mustasaarelaisia.

Kuinka ollakkaan, Ramboll ei ole postittanut kyselyä läheskään kaikille alueen talouksille. Pikaisesti ainakin 30 taloutta on jäänyt ilman. Prosentteina alueen talouksista tämä on aika valtaisa luku, joka varmaan sopii hyvin Rambollin virhemarginaalien sisään. Ei kyseinen firma ole muutenkaan loistanut kovin tarkoilla tuloksilla, eikä varsinkaan tieteellisesti pätevillä otannoilla.

Itse pääsin lukaisemaan kyselyn, kun Tuovilassa asuvan tätini ja hänen naapurinsa postilaatikkoon kyseinen tuulivoiman lobbauskirje oli kopsahtanut. Rambollin kysely on loistoesimerkki siitä, miten voidaan muotoilla kysymysket sellaisiksi, jotta niihin saadaan haluttu vastaus. Ensin saatekirjeessä ja kyselyssä ylistetään tuulivoimaa ja vähätellään sen haittoja. Sopivan saatelauseen ja kysymyksen muotoilun avulla saadaan vastauksia, jotka voidaan sitten tulkita juuri niin kuin EPV haluaa. Loistavaa! Kymmenen pistettä Rambollille.

Ihmeellistä, juuri kaavaillun tuulivoimapuiston vieressä tiukennetään rajulla kädellä NATURA-verkostoon kuuluvien, maanlaajuisesti merkittävien alueiden suojelusäännöksiä. Koska alueita pidetään erityisen tärkeinä Suomen luonnolle, on käsittämätöntä, että viereen saa puuhata valtaisaa tuulivoimalaa, joka vaarantaa Merikotkan pesinnän alueella ja varmasti muuttaa alueen luonnontilaa.

Minnalle lammaskuvia

2009-04-02T20:06:00.003+01:00

Pässipoikia

Uuhikaritsa ja kolme viimeistä kuvaa uuhista.

GMO- muunneltua totuutta, lautasellenne olkaa hyvä!

2009-03-25T07:40:00.011Z


GMO:ta eli geneettisesti muunneltuja organismeja
 ollaan lanseeraamassa valtavalla lobbauksella
myös sinun ruokapöytääsi. Monsanto 
tuo meitä monella "vaarattomalla ja
täysin turvallisella" keksinnöllä siunannut
amerikkalainen jättiyhtiö on jälleen kerran
alistamassa maailman koekentäkseen.
Tällä kertaa kyseessä on siis geenimuunnellut
 viljelykasvit. Monsanton suuria
saavutuksia ovat mm. DDT, dioxiini, PCB ja Vietnamissa
 erityisen suurta siunausta tuottanut "Agent Orange".
 Tiedätte siis miten luotettavasta yhtiöstä on kyse.
Tällä yhtiöllä on valtaa ja rahaa vaikuttaa päättäjiin
 haluamallaan tavalla.
Tervetuloa gm-viljelylajikkeet, hurraa! Saamme niistä
varmasti yhtä mieluisan lisän
luontoon kuin näsitä edellä mainituista Monsanton
muistakin aikanaan turvalliseksi
todetuista tuotteista!

Geenimuuntelua ylsitetään täsmä jalostukseksi,
 jonka vaiktukset voidaan helposti
arvioida ihmisessä ja luonnossa.
Aika järkyttävän yksinkertaista sumutusta.
GMO:n kriittisesti suhtautuvat on jälleen kerran
helppo leimata epäluuloisiksi
tyhmyreiksi, joita turhaan huolestuttaa uusi asia,
 josta eivät tiedä juuri mitään. Niinpä niin.
 Ihan näin helposti ei kritiikkiä sovi ohittaa.
Geenimuuntelua tehdään siirtämällä haluttu geenipätkä
 viruksen avulla isäntäkasviin. Virus integroituu
isäntäkasvin perimään ja tuottaa siellä halutun ominaisuuden.
Virukset ovat vain hieman epäilyttäviä kavereita.
Luonnossa ne käyttävät isäntäänsä omaan lisääntymiseen
 ja valjastavat isännän solukot omiksi
lisääntymistehtaikseen.
Miten voidaan tietää, että virus todella pysyy
 halutussa isäntäkasvissa, eikä livahda sieltä
 mihinkään muualle? Ei sitten mitenkään. Nyt on jo löydetty
maissin geenipätkiä lähistön jokisimpukoiden kiduksista
ja lisääntymiselimistä.
Miten se sinne oli joutunut? Gm-rehua syötetyn
lehmän maidosta pystytään eristämään gm- pätkät.
 Kukaan ei tiedä mitä nämä ihmisen peukaloimat geenipätkät
 tulevat luonnossa aiheuttamaan, koska on selviä viitteitä
 siitä, että ne pystyvät leviämään
myös muihin eliöihin.
Täysin vaaratontako? Tuskin vain.
Haluatko toimia Monsanton ilmaisena koekaniinina?

 Kukaan ei voi varmuudella tietää mihin kaikkeen
geenimuunnellut DNA:t voivat levitä, löytyykö sitä
 pian ihmisenkin genomista?
Haluammeko tehdä jälleen kerran maailman laajuisen
 kokeen, sillä erotuksella, että vaikka lopetamme
 gm-kasvien viljelyn emme saa enää kerättyä näitä muunneltuja
pois luonnon kiertokulusta vaan ne jatkavat siellä omaa elämäänsä.

Viiri vaihtaa viihteelle

2009-02-17T09:57:00.005Z

Joulukuussa meille muutti Ruotsista kaksi ponitammaa. Tutustumiskiemuroiden jälkeen elämä on hevoshaassa sujunut mukavasti. Minova on 8-vuotias Welsh-ponitamma. Rekisteröity ruotsalaisena ratsuponina eli se ei ole sukuselvä. Minova eli kotoisasti Minna on kiltti ja sosiaalinen poni. Minna on 138 cm säkäkorkeudeltaan, mutta kantaa kevyesti minutkin.

Silva on kymmenvuotias russponi. Ihana peikkotyttö, hurmaavan tomera tamma. Minna on haassa johtajahevonen, Silva ei meinaa suostua kakkosen asemaan, vaan yrittää välillä vähän uhitella, mutta taipuu Minnan päättäväisten kavioiden edessä pomottelemaan pelkästään isoa ja kilttiä suokkitamma Viiriä. Pienessä pakkauksessa asustaa iso ego.

Viiri-tamma on löytänyt keikkatyötä. Sanoin jokin aika sitten kaverilleni, että nyt mulla on ponit, jotka voi viedä vaikka Vaasan torille, ne ei säiky turhia. Sen jälkeen meille on tullut mukavasti keikkahommaa hevosille.

Lauantaiaamuna lämpömittarin elohopeaa saa haeskella alareunan tuntumasta.Viidentoista asteen kipakka puree poskiin, kun riennän ruokkimaan eläimiä. Aurinko muistaa hellitellä jäälakeuden asukkaita ja alan uskoa, että en sittenkään jäädy pystyyn reen ja hevosen kanssa. Tiedossa on muutama tunti rekiajelua Vaasan edustalla merenjäällä. Lastaan hevosen ja vuohen hevoskoppiin. Reki tulee toisella kärryllä ja lähdetään matkaan.

Valjastan hevosen Gerbyn rannassa ja ajan jäälle. Viiri on pitkämielinen ja antaa anteeksi kaupunkilaiskelkkailijoille, jotka suhauttelevat ohitse niin, että hevosen häntäjouhet heilahtelevat ilmavirrasta ja pölläyttelevät lunta ilmaan ihan turvan edessä. Viiri ymmärtää, että ihmiset eivät ymmärrä. Kotikylän kelkkailijat osaavat olla kohteliaita ja lähes poikkeuksetta kunnioittavat muita reenvetäjiä, myös yhden hevosvoiman nelivetoa.

Perillä meitä odottaa iloinen joukko ja kaikki haluavat hevosrekeen. Viiri vetää rekeä uskollisesti, kierros toisensa jälkeen. Lapset hihkuvat ja aikuisetkin tykkäävät hiljaisesta ja miellyttävästä kyydistä. Miehiä näyttää eniten ihmetyttävän hevosen voimat. Moni epäilee jaksaako se. No jaksaa, jaksaa, vaikka keli on raskas ja reki täynnä innokkaita matkalaisia, ei tämä hevosen voimissa paljoa tunnu.
Naiset säälivät hevosta, joka hikoaa työssään. Hyvää tämä vaan hevoselle tekee. Polle tarvitsee paljon työtä. Mielellään pari tuntia reenvetoa joka päivä, niin pysyy nuppi ja ruho kunnossa, eikä kerry turhaa energiaa ja tartu päähän kummia ajatuksia. Niin se on ihmisenkin laita.
Hevonen vaahtoa ja höyryää lopulta. Pariksi tunniksi sovittu urakka venyy, kun ajelulle haluaa aina vain uusia lapsia vanhempineen.

Vuohi on hoitanut omaa työtänsä ja seurustellut lukemattomien lasten ja aikuisten kanssa. Päivä on ollut mukava. Hevonen on tehnyt työnsä hyvin ja moni on kokenut elämänsä ensimmäisen rekiretken meren jäällä aurikoisessa talvisäässä. Ihmisten ilo on tarttunut meihin. On ollut hauskaa ja antoisaa seurustella vieraiden kanssa, joukossa oli ulkomaalaisia, joille kosketus suomenhevoseen oli aivan eksoottista ja jännittävää. Oli lapsia, jotka eivät olisi malttaneet reestä ollenkaan pois, vaan istuivat kyydissä vieressäni ja juttelivat mukavia.

Viiri rouskuttaa ansaitut heinänsä hevoskopissa viltin alla, vuohi seuranaan. Huomenna se pääsee taas ajeluttamaan uusia lapsia, uusin voimin. Viirin ura tapahtumien hevosvieraana on selvästi nousujohteessa.

Kotona odottaa työhevosen työt, heinäkuormat, jotka pitää vetää niittyladoista kotiin. Sen Viiri osaa. Ja haassa hevoskaverit. Niitä on selvästi ollut ikävä, kun Viiri pässe viltin alla tervehtimään kotiväkeä.

Rekiretkellä

2008-12-23T19:36:00.007Z

Valkea lumi verhoaa maan. Puut kaartuvat lumihunnussaan metsätien yli. Hevonen varistaa lumet selkäänsä puiden holvikaarista ja loput lumet putoilevat rekiretkeläisten niskaan. Reki nitisee ja karahtelee välillä kiviin. Lunta on vielä kovin vähän ja metsätien kivet saaavat kipunat sinkoilemaan jalasraudoista.
Hevonen on valjastettu vanhan parireen eteen. Päälle on heitetty rekka, eli lava, joka yhdistää reet. Reen edessä käytetään luokka-valajastusta talvivaljaissa. Luokka on hevosen kaulan yli pingotettu puinen kaari. Luokka pitää aisat irti hevosen kyljistä. Tämä valjastus on itäistä perintöä ja lahden takana Ruotsissa ei luokkaa tunneta.
Suomenhevonen on kevyt ja pieni työhevoseksi. Hevosesta on saatu enemmän vetovoimaa irti käyttämällä luokkavaljastusta. Längissä olevat rahkeet pujotetaan aisojen päihin, luokan jäädessä aisojen sisäpuolelle ja länget kiristetään kiinni lopuksi pitkällä rinnustinremmillä, joka sitoo länget edestä yhteen.

Ladolla lastataan rekeen heinäpaaleja. Tänä talvena en ole kertaakaan hakenut heinää niittyladoista traktorilla. Viiri on saanut toimia yhden hevosvoiman nelivetona.
Viiri on vinkeä ajettava. Tiellä polle kulkee kuin juna, mutta kun reki alkaa karahdella kiviin ja kantoihin tai Viiri näkee paljasta maata, se lisää pökköä pesään ja laittaa mieluusti raviksi.
Meillä oli eilen vähän katkosta kuskin ja hevosen välisessä kommunikaatiossa. Oltiin kapealla, kivisellä ja kannokkoisella metsäpolulla ja edessä oli tiukka kurvi. Molemmin puolin kasvoi ryteikköä eikä reki käänny paikalla. Hevonen pisti nelosta sisään ja rysäytti pusikkoon ja alkoi kääntymään puiden välissä. Kuskin tunarointia ja hevosen intoa. Aisa katkesi. Sain purkaa reen, kiskoa sen puiden välistä irti ja korjata katkenneen aisan riimunvarren ja riimun sekä narun yhdistelmällä. Saatiin reki kotiin ja taas pääsee aisa hommiin.
Hevosen selässä istuessa tuntee hevosen ajatukset. Hevosen mielenliikkeisiin pystyy ennakoimaan, kun tuntee sormissa ja takamuksessaan hevosen liikkeet. Kärryillä olen paljon turrempi, olen ajanut monta kertaa vähemmän kuin istunut selässä. Jotenkin hevosen liikkeisiin en pysty samalla nopeudella reagoimaan.

Aisan tekeminen

2008-12-23T19:31:00.004Z

Aisat ovat tarvekaluja, jotka eivät ole ikuisia. Olen kysellyt parhaat vinkit aisan tekemiseen Matilta, äitini mieheltä, joka osaa kaiken tarvittavan hevoskaluista. Mutta työn olen oppinut tekemällä. Aisan tekoon ei tarvitse olla kummonenkaan timpuri.

Aisan teossa voi olla paikkakuntakohtaista vahtelua. Nämä mun aisat ovat Pohjanmaan mallia, kaiveltu riihen orsilta, jossa olivat lojuneet käyttämättä vuosia. Jos löydätte kätköistänne tälläisiä "rautakoukkuja" tai puukeppejä, niin kyläsepän takomilla rautaosilla voi olla parempikin paikka kuin metallinkeräyslaatikko.

Paras aika kaataa aisapuu on keskitalvella. Silloin puussa on vähiten nestettä ja kestävyysominaisuudet ovat parhaimmillaan. Aisaan olen käyttänyt koivua. Etsin piinatun, tiheikössä kasvaneen, pitkänhuiskean vähäoksaisen koivun. Aisan pituus vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Rekiaisaksi tarvitsen 3,35 metrisen aisapuun. Kuorin puun kuivamaan ja odottelemaan käyttöä.

Aisan tekoon tarvitsee kirveen, puukon, vasaran ja nauloja. Kuorimarauta, pekkele, on kätevä puun kuorimiseen, mutta saman homman hoitaa myös kirveellä.

Aisan pää muotoillaan kirveellä ja viimeistellään puukolla. Rauta sovitetaan paikoilleen. Entisaikaan aisanpää ristiin kiilattiin koivukiiloilla, jotka varmistivat rautojen pysymisen paikoillaan. Näissä aisoissa, jotka mulla oli mallina, ei ole kiiloja.

Raudat kiinnitetään nauloilla, jotka taivutetaan kaarelle ja lyödään takaisin puuhun. Näin naulat pysyvät varmasti kiinni ja aisarautojen irrottaminen on työlästä. Helpointa rauta on irrottaa katkenneesta aisasta sahaamalla naulat poikki rautasahalla.

Aisa mitataan sopivan pituiseksi ja sahataan poikki.

Lopuksi aisaan kieritetään nahkasuikale ja naulataan kiinni. Aisa on valmis käyttöön.

Viiri mukana ilmastotalkoissa

2008-11-29T12:39:00.008Z

Viiri on hoikistunut kivasti. Se on näyttää jo ihan hevoselle, kesäiset läskit karisevat kärryjen edessä. Lihakset alkavat hahmottua takajaloissa ja lautasilla. Lymimyrskyn jälkeen ajattelin vaihtaa rekeen, mutta lumet näyttävät uhkaavasti hupenevan, joten valjastan hevosen kärryjen eteen.
Matka mutkaista ja kivistä metsätietä pienelle ladolle ei ole hirveän pitkän. Edestakaisen matkan tekee hevospelillä alle parissa tunnissa. Keli oli kuitenkin raskas havoselle ja ylivoimainen vanhalle nahkaremmille. Matka kulkee ensin tietä pitkin ja kääntyy sitten metsien halki, ohittaen metsitettyjä peltoja ja kaatuneen ladon. Viiri ponnistelee tasaisesti eteenpäin, mäissä tahtoo laittaa raviksi ja joudun vähän toppuutelemaan ohjaksista. Suojalumi antaa hyvän vastuksen ja kärryjen pyörät kyntävät urat lumiselle tielle. Tiellä on kulkenut vain jänis ja kettu on jättänyt jälkinauhansa sinne tänne. Viiri osaa reitin ladolle, ollaan käyty sieltä hakemassa kuivikepaaleiksi ylivuotista heinää.
Ladolla alan kääntää hevosta turpa kotia päin. Kuuluu, kun pingoittunut nahka rätkähtää poikki. Vastus on liikaa vanhalle nahkalle, joka on työnsä tehnyt ja päättää uransa länkien rinnustimena vanhan ladon kupeeseen. Länget lopsahtavat auki. Ehdin pruuata hevosen pysähdyksiin ja jätän ohjat tyttärelle. Onneksi kärryissä on mukana nailonköyttä, jonka saan pujoteltua länkien reikiin ja sidottua kiinni. Länget pysyvät yhdessä ja matka voi jatkua. Hevonen höyryää jo nyt.

Lastaan pienen lastin rikkoontuneita paaleja ja heittelen päälle muutaman ehjän paalin.

Lähdemme kotia kohti. Vähän mietityttää miten nailonköysi kestää matkan rasitukset, sillä vaikka lasti on kevyt, on keli niin raskas, että hevonen joutuu ponnistelemaan kärryjen edessä.

Viiri on oppinut aika hyväksi työpolleksi. Malttaa seisoakin jo kohtuullisen hyvin kuormaa lastatessa. Hevonen ja työrattaat on maallakin jo harvinainen näky. Monet tutut ja tuntemattomat tervehtivät ja katselevat meidän menoa. Palataan kotiin toista reittiä ja kuljetaan osan matkaan isolla valtatiellä. Kotiin päästään nailonköyden turvin ja Viiri pääsee villaviltin alla tarhaan heinäaterialle.

Tänään paikallisen perinteen mukaan heitetään "joulu sisään" eli "man kastar julen in". Lapset ja nuoret juoksevat hämärän turvin talojen oville ja hiipivät porstuaan ja heittävät kortin ja pienen pussukan herkkuja. Pamauttavat oven kiinni ja talon väki säntää perään ottamaan jouluntuojaa kiinni. Joulun tuojat pinkovat pakoon, ettei talon väki saisi kiinni ja selville kuka joulun toi. Ja talon väki kipittää minkä kintuistaan pääsee saadakseen selville joulun tuojan. Hämärän turvin kuitenkin jää usein selvittämättä jouluiset sanansaattajat.

Miten tuulivoiman kannattajasta tehdään vastustaja

2008-11-20T17:27:00.002Z

Mustia myrskypilviä kertyy Vallgrundin taivaalle. Mieli kääntyy, ei kuin tuuliviiri, vaan myötätuulesta vastatuuleen ja tahtoo vääjäämättä ryhtyä taisteluun tuulimyllyjä vastaan.

Pieni ja mukava tuulivoimapuisto. Niin me luulimme. Saarellemme on suunnitteilla vihreää sähköä tuottavat myllyt, miten ympäristöystävällistä. HAH! Meitä huijattiin kuin mustalaisen hevosta.

Pikkuhiljaa todellisuus tunkeutuu tajuntaan todella MEGAvolteilla ja suunnitellun hävityksen koko laajuus paljastuu. EPV:n ylimielinen suunnitelma on sijoittaa 45 jättikokoista tuulivoimalaa 21 000 hehtaarin alalle. Sehän vie puoli saarta. Myllyjen korkeus on huikeasti enemmän kuin Raippaluodon sillan, joka sekin näkyy kaikkialle merelle lähisaaristossa. Jättimäinen voimalinja halkoisi kylät ja metsät ja siunaisi lähiympäristön säteilyllään.

Epv:n salamäyhkäinen maanvuokrauskampanja on vienyt täysin luottamukseni yhtiöön. Ihmisille on esitetty tonnin allekirjoitusrahaa sopimuksesta, jolla vuokraavat maansa 50 vuodeksi eteenpäin yhtiölle. Vuokrasummista en tarkalleen tiedä, mutta nekin ovat olleet isoja. Ihmisille on annettu vuorokauden miettimisaikaa ja evästetty, että jollet kirjoita nyt et saa mitään rahaa ja joudut kuitenkin vuokraamaan maasi.... Näin toimii siis iso sähköyhtiö Suomessa. Näin olen kuullut useammalta, joita on lievästi sanoen huijattu allekirjoittamaan. Naapurille ei saa sopimusta näyttää eikä muillekaan tahoille ja kiire oli! Kukaan allekirjoittaneista ei varmaan tiennyt, millaisesta suunnitelmasta on kyse. Tuskin olisivat maitaan vuokranneet. Minä en ainakaan. Kaikki eivät kuitenkaan taipuneet painostukseen. Hyvä niin.

Mikä suomalaisia riivaa? Miksei vihreää sähköä voi tuottaa oikeasti ympäristöystävällisesti? Miksi suunnitellun puiston pitää olla MEGA iso? En halua asua isojen voimalinjojen vaikutuksen piirissä, enkä uhrata arvokasta luontoa tälle projektilla. Pienen tuulivoimalan olimme ajatelleen rakentaa itsellemmekin.

Hevonen näyttää hevoselta

2008-11-14T19:04:00.003Z

Hevonen, äes ja äestäjä. Tämä olisi ollut vielä 40 vuotta sitten tuttu näky pelloilla, nyt lähes sukupuuttoon kuollut. Yhden hevosvoiman vetämä äes.

On ne muuten olleet eri naisia ja hevosia, jotka ovat hehtaaritolkulla äestäneet peltoa. Hyvää treeniä hevoselle ja hevostytölle kuitenkin. Hiki tulee kummallakin. Pörri on ihanan rauhallinen äkeen edessä. Siinä missä Viiri hosottaa ja rytkyy aisoihin, Pörri tassuttaa tasaisesti ja jaksaa kuunnella mihin suuntaan oltiin menossa. Viiri on niin rivakka hevonen, että tohottaa itsensä hikeen jo ensi kierroksilla, Pörri kiskoo rauhassa ja hiki ei noru solkenaan.

Pörri talloo tasaseen peltoa ja minä perässä. Kierros toisensa jälkeen pilkotaan paakkuja ja tasataan maata. Pakostakin vertaa työtahtia traktoriin. Traktorilla olisi yhdellä hujauksessa perunapelto äestetty, hevosella aikaa vierähtää tovi ja toinenkin. Traktorissa kuulosuojaimet korvilla ei kuulee muuta kuin juuri ja juuri omat ajatuksensa ja haistaa polttiksen katkun. Hevosen perässä kulkiessa haistaa maan väkevän tuoksun ja kuulee elämän ympärillään ja keskustelee hevosen kanssa ohjilla ja äänellään. Lapsista on hauskaa istua äkeen painona hevosen lönkyttäessä edessä.
Pörrillä on talvivaljaista setolka irti. Hyvin käy homma ilmankin. Täytyy hommata näihin valjaisiin setolkka, kun olen luvannut ajeluttaa ihmisiä reellä.

Suomessa valjastetaan hevonen kesällä eri lailla kuin talvella. Ruotsissa käytetään vain suomalaisia kesävaljaita vastaavaa valjastusta. Länget siellä näyttää erilaisilta kuin meillä.

Lapset nauttivat hevosajelusta ja musta ihanan rentouttavaa katsella hevosen tasasta lönköttelyä kärryjen edellä.

Kaikenkarvaisia tarinoita

2008-10-09T16:47:00.004+01:00

Ekosopin Jaana antoin mulle "Irti mun munista" rintamerkin, koska kanaseni ovat jälleen vetäneet mua 10-0. Naapurin Johnny informoi, että navetan edessä on kana tipujensa kanssa. Minä kun olin moitiskellut kanoja laiskoiksi munimaan. Ei vaan ne olivat ovelia. Jaanan tapaa toisinaan täältä http://www.ekosoppi.com/

Eilen oli aika tapahtumarikas päivä.
Aamulla onnistuin tunaroimaan traktorin peräkärryn jalan päälle niin, että en saanut jalkaa alta pois. Ei kovin miellyttävä kokemus, ainakaan kun on yksin pellolla jalka kärryn alla jumissa. En suosittele kokeilemaan tätä kotona.
Siirtelin niittosilppuria pellolta toiselle ja silloin joutuu irrottamaan kärryn perästä. Laitoin kärryn oman tukensa varaan odottamaan kunnes ajan silppurin uudelle lohkolle. Kun piti ottaa kärry perään, onnistuin pökkäämään sen maahan ja mun jalkapöydän päälle. Jalka ei liikkunut mihkään ja kärry painaa tyhjänäkin niin paljon ettei sitä käsin liikuta. Lopulta sain jalan saappaasta pois ja pääsin irti. Jalka ei tykännyt mankeloinnista, mutta selvisin turvotuksella ja jomotuksella.
Onneksi tuttu viljelijä sattui tuomaan ojan toiselle puolelle tukkeja ja nappasi kärryn aisan tukkikouralla tuelle takaisin ilman että edes ehdin pyytää apua. Olin jo kerennyt hakea toisen kärryn perään, kun jalan mankeloinut häkkikärry ei yksin riitä lampaiden heinälle.

Illalla piti ottaa pari uuhikaritsaa pellolta kiinni, kun ne oli myyty Kalajoelle. Tarkoitus oli treffata Katja Seinäjoella, jossa otan kyytiin uuden siitospässini ja annan Katjan kyytiin uuhet, jotka Katja toimittaa uuteen kotiinsa. Ensimmäiseksi kiinni saatu karitsa vietiin navettaan karsinaan odottamaan. Juuri kun isäntä pääsi takaisin laitumelle kuului terävä räsähdys. Karitsa oli loikannut navetan ikkunan läpi ja juoksi takaisin pellolle. Onneksi ei saanut vammoja. Otettiin kaveri sille kiinni ja pantiin ne hevoskoppiin odottelemaan iltaa. Lampaat ovat tosi paniikissa joutuessaan eroon laumasta. Kaksistaan olivat jo ihan rauhallisia.

Tässä on Ruuhijärven Tiitoffi, meidän uuhien uusi sulhanen. Tiitoffi on suomenlampaan 59. sukulinjaa ja sen sukulinjan viimeinen, joten toivottavasti se rakastaa tulisesti uuhiani niin saadaan sille lisää sukulaisia. Tiitoffi tuli meille Pudasjärven perukoilta Katjan kyydissä ja kävi kääntymässä Valkeakoskella ennen kuin Katja tiputti sen meidän kyytiin ja me päästettiin se karitsapässien kanssa laitumelle odottamaan työpestinsä alkua.

Kesyvariksen karu loppu

2008-10-03T18:51:00.003+01:00

Enää ei aamuisin kukaan kurki keittiön ikkunasta sisään odottaen leivänpalasta. Tuntuu tyhjälle. Eikä pihalla kukaan loiki kengännauhoja nyppimään. Eikä varastoi lasten tavaroita katolle. Eikä palauta niitä nokassaan pihalle. Se on poissa. Surullista.

Yhtenä aamuna olin nuorimmaisen kanssa keittiössä, kun tyttö sanoi, että pihaan lensi joku iso, ruskea lintu. Samalla kun vilkaisin ikkunasta ulos, näin kun kanahaukka nappasi kesyvariksemme roskisten päältä. Haukka lensi varis kynsissään pois. Sen jälkeen ei Krääkkiä näkynyt. Toivoimme pitkään, että kanahaukka olisi lounastanut jonkin toisen variksen, eikä meidän Krääkkiä. Lapset itkivät silmät punaisina ja odotimme, että se tulla tupsahtaisi jostakin. Vaan ei.

Pidimme varismuisteloita ja keroimme toisillemme mitä kaikkea tuo hupsu varis oli kesän aikana tehnyt. Miten se lensikään sisään ikkunasta ja istui tuolinkarmilla. Tai kun se käveli muina miehinä ovesta sisälle ja krääkötti porstuassa. Niin ja senkin kerran muistimme, kun se istui pyykkitelineellä vintissä ja kakki poikien kalsarit likaisiksi. Miten se aluksi söi ja söi ja söi, melkein meidät konkurssiin. Miten me epäiltiin, että siitä kasvaakin sillä ruokamäärällä kotka eikä pikkuruinen varis. Miten hauska voi varis olla ja miten puuhakas.

Toivottavasti Krääkillä on hyvä olla siellä jossain, vaakkujen taivaassa.

Affetyttöjä

2008-09-04T08:15:00.001+01:00

Kesyaffetyttö rapsuteltavana

Sama kesy lammas

Kesyn sisko, joka on vähän arempi

Tämä on muflonin värinen karitsa.

Käsityöt

2008-08-22T19:08:00.005+01:00

Käsitöitä oon tehnyt, enkä ooo viittinyt vaihtaa kuvaa, kun noita tossuja olen värkännyt eri väreissä. Nyt loppui hahtuvat.

Onneksi kehräämöstä on tulossa iso paketti lankaa ja hahtuvaa. Pääsen taas kutomaan.
Tossuja oon kutonut myyntiin Sommaröhalleniin . Siellä on myös tilan lankaa ja huovutusvillaa myynnissä.
http://www.korsholmsskargard.fi/index.php?tocID=24&sprak=swe

Ärsyttävää, kun en osaa linkittää tänne. Osaako joku neuvoa?

Niin ja nyt voi alata tilaamaan lampaan lihaa myös. Alkavat pojat olla pian sen kokoisia, että lasti lähtee teurastamoon.

Kentällä Viirin kanssa

2008-08-22T13:35:00.004+01:00

Viiri on aika tuhdissa kesäkunnossa, kieltämättä. Kaippa se tuosta hoikistuu, kun laidun huononee.

Olen ratsastanut Viiriä pari kertaa kentällä ja se on kuin eri hevonen. Tekee kiltisti mitä pyydetään, ihme ja kumma. Ihmeellistä, että se kertaheitolla muuttui yhteistyöhaluttomasta tinttarellasta kuuliaiseksi hevoseksi. Ei mitään pukittelua, potkimista, vinkumista ja ryntäilyä lapa tai kylki edellä.

Olin aiemmin ajatellut, että kun saan sen ravaamaan rauhallisesti kerran kentän ympäri uraa pitkin, niin on syytä juhlaan. Välillä tosin meinasin lyödä hanskat tiskiin. Olen kuitenkin sen verran itsepäinen, että luonto ei antanut periksi sittenkään luovuttaa. Ja nyt olen sen ihmeen kokenut, eikä vain kerran, vaan tasan niin monta kertaa kun haluan.

Tästä voi nyt jatkaa eteen päin. Kunhan kenttä kuivaisi, eikä olisi niin liukas niin päästäisin kunnolla töihin.

Hevostelua

2008-08-13T10:45:00.008+01:00

Hevoset kuvasi Mari Laulumaa-Hirvonen

Vihdoinkin olen saanut mahdollisuuden käydä ratsastusvalmennuksessa. Saatiin valmentajaksi Milla, joka on aivan ihanan positiivinen ja taitava opettamaan. Jo parin kerran jälkeen tuntuu, että on menty huima harppaus eteenpäin. Olen ratsastanut Pörrillä Millan valmennuksissa.

Eilen ratsastin Viiriä kentällä. Viiri on kesän jäljiltä turhan tuhdissa kunnossa. Se on aina ollut tosi hankala ratsastettava kentällä. Käynti sujuu, mutta ravissa se kokeilee kaikki temput, pukittaa ja potkii, puskee sisään tai ulos ja vingahtelee kuin sika. Se ei ole toiminut oikein kenenkään alla, siksi kai omistaja sen mulle ylläpitoon tyrkkäsi:)

Viiri tuli keväällä. Alussa menin lähinnä maastossa ja sitten mentiin kentällä vaihtelevalla menestyksellä. Koskaan en ole onnistunut saamaan sitä ravaamaan rennosti yhtä kierrosta, tehden kulmat kunnolla.
Eilen päätin, että tänään en anna sille mitään mahiksi temppuilla. Päätin katsoa tapahtuuko mitään, jos olen todella päättäväinen ja laitan sen järjestykseen. Aluksi se tarjosi kaikki pukittelusta, potkimisesta ja venkoilusta alkaen. Käytin raippaa tarvittaessa ja lopuksi kun oli tarjonnut kaikki temppunsa, nöyrtyi ja alkoi kuunnella. Ravasi neliötä kiltisti kumpaankin suuntaan. Tätä se ei ole meillä vielä koskaan tehnyt!
Nöyrtyi jopa 6 askelta ravia, 6 käyntiä, 6 peruutusta , 6 ravia- harjoitukseen ja kuunteli pieniä apuja. Ravasi volttia ilman puskemista kumpaakaan suuntaan.
Heppa oli hiessä, varmaan ihan alun temppuilusta, se kyllä pani parastaan.

Saas nähdä mitä Viiri tarjoaa seuraavalla kenttäkerralla. Tänään tuli ainakin iloisena portille vastaan, kun hain Pörrin ratsastettavaksi.

Kävin asuntomessuilla Vaasassa

2008-08-12T08:32:00.004+01:00

Kävin isännän kanssa asuntomessuilla Vaasassa. Aikaa kierrokseen oli vain parisen tuntia, mutta se riitti ihan hyvin.

Päällimmäiseksi tuntemukseksi messuista jäi ajatus, miten joku voi haluta asua noin ja maksaa siitä vielä 500 000€. Talot on rakennettu Sundominlahden rannalle. Sundominlahti on matala lutakko, savea ja mutaa pohjassa useampi metri tai useampi kymmenen metriä. Itse alue on muokattu kippaamalla mudan päälle kuorma-autolasteittain kiven lohkareita. Sen päälle on sitten ajettu pinempää lohkaretta ja lopuksi muodostettu tontit taloille. Toiveena tietysti on, että alue ei vajoa enempää kuin mitä nyt on tehnyt. Näin ollaan saatu aikaan kokonaan keinotekoinen alue ja sen kyllä paikalla käydessä huomasi.

Itse talot olivat jopa luonnottaman suuria. Sisään astuessa tunnelma oli kuin virastotalossa. Eräs talo oli niin loistavan valkoinen, että silmiä ja päätä melkein alkoi särkeä. Kodilta nämä pytingit eivät tuntuneet. Oli korkeaa tilaa, valtavia kylppäreitä, jättimäisiä terasseja ja korkeita muureja. Pihat talojen välissä kuristuivat ja tukehtuivat mitättöminä pläntteinä kivikolossien väliin.

Oli joukossa ihan inhimillisiäkin taloja, kuten Weekend Housen Emmi, joka näytti ihan kodilta, eikä sieltä tehnyt mieli heti pois, niin kuin monesta pröystäilevämmästä kohteesta. Minna Backmanin hirsitalo oli myös ihmisen kokoinen ja tuntunen. Sekä ammattikoulun rakentama villa Similä, joka on rakennettu saaristolaishuvilaa mukaillen. Se taisikin olla monen mielestä messujen viehtättävintä antia.

Messualue on kuin tehty kiireisille ihmisille, jotka käyvät kotona lähinnä löhöämässä sohvalla valtavassa kotiteatteriassa tai näytelevät lukaaliaan menestyville ystävilleen. Harvassa talossa tuli tunne, että täällä voi elää ihan oikeasti.

Torpan tyttö tunsi olonsa noissa julkisia tiloja mukailevissa taloissa, " kodeissa" kuin ketjulla jalasta tolppaan kytketyksi lokiksi. Oli ihana palata omaan ränsistyneeseen torppaansa, jossa on aidon kodin tuntu. Miten messutaloissa oli luonnonmateriaalit, kuten puu, onnistuttu saamaan hengettömäksi. Taloissa leijui outo tuoksu, varsinkin kivitalojen ilmaa oli ilmastoinnista huolimatta ikävä hengittää. Tai mitä kivitaloja nuo ovat, ennen tuota samaa kivimurskeesta puristettua tilltä kutsuttiin kaasubetoniksi.

Tulipahan käytyä ja ihmeteltyä kaikkea mahdollista uutta ja mahtavaa. Teki hyvää palata vanhaan torppaansa ja katsella lähes sata vuotta palvelleita portaita, käden kosketuksen vuosikymmenien kuluessa hiomaa oven kahvaa ja todeta, että onneksi olen löytänyt paikan, johon tunnen kuuluvani.

Heinäkuu käntyy lopuilleen

2008-07-28T06:19:00.003+01:00

Heinäkuu on kääntymässä lopuilleen. Samoin meidän heinätyöt. Vielä makaa pelloilla muutama hehtaari pöyhittävänä, mutta loppusuora häämöttää jo.

Sateisen kelin jälkeen kertyy korkeapaine Merenkurkun ylle ja malttamattomat heinäntekijät ampaisevat pelloille. Jo aamulla kahdeksan jälkeen alkaa niittokoneralli kylätiellä. Mekin liitytään iltapäivällä joukkoon, kun ensimmäiset tulevat vastaan jo pöyhimet perässä. Iltpäivällä on pellolla vielä paikoin niin kosteaa, että vesi lentää renkaista. Viisainta olisi odottaa, mutta tämä kolmen hehtaarin lohko on uudistus vuorossa, niin ei rankaiden jättämistä urista ole niin väliä.

Niittokoneet vaihdetaan pöyhimiin ja moikkaillaan kylätiellä muita pöyhimään menossa olevia. Aikataulu on kaikilla sama, vanhan kaavan mukaan toimitaan. Täällä peltotilkut ovat pieniä, kivisiä palasia siellä täällä. Heinäntekijät suhaavat pöyhimiensä kanssa peltotilkkujen välillä. Meidän suurin yhtenäinen peltolohko on kolme hehtaaria ja suurin osa hehtaarin palasia. Voitte kuvitella, että kylätiellä, jonka varrella lähes kaikki pellot ovat, on vilskettä, kun jokainen kiirehtii omillensa.

Kadoksissa ollut karitsa löytää kotiin. Lapset kiirehtivät perjantai aamuna sisään. Pihassa juoksee valkoinen karitsa. Kyllä, se on meidän karussa ollut lammas. Kartholman metsälaitumella se juoksi aidan läpi, kun haettiin pässipokia kotiin. Eikä tullut, vaikka kävin kattelemassa. Sinne se jäi yksin, lammas parka. Metsän läpi laitumelle ei ole hirveän pitkä. Karitsa juoksikin jo kerran kotiin, mutta katosi takaisin metsään, eikä saatu sitä kiinni. Nyt lapset ajavat sen meuiden pässien kanssa laitumelle. Se loikkaa sähköaidan läpi sisäpuolelle. Syö ensin yksikseen toisella laidalla, kun ei huomaa heti kavereitaan. Pienen määkinän jälkeen se löytää muut. Voi sitä riemua, kun eksynyt karitsa löytyy! Se tekee pienen kierroksen lampaiden ympäri, haistelee kaveriaan ja pikkusen puskee. Sitten löytyy sopu ja elämä on taas mallillaan.

Kun saan heinät latoon, alkaa ikkunanrempan viimerykäys. Täytyy lasittaa tuvan sisäpokat.
Kesä on aina kiireinen. Kuumimmat hellepäivät sitä istuu traktorissa ja kurvailee pellolla. Niin paljon hommaa odottaa tekijäänsä. HUOKAUS.

Hellettä ja heinäpoutaa

2008-07-06T09:46:00.003+01:00

Millaista säätä luvataan? Se on joka aamuinen aihe. Kytätään ja aprikoidaan aletaanko jo. Jutellaan muiden heinäntekoon ryhtyvien kanssa, joko te niitätte , uskaltaisko nyt. Kuivaheinä vaatii vielä tähän aikaan monta päivää poutasäätä kuivaakseen paalauskelpoiseksi.

Sää tiedoitus lupaa viittä poutapäivää. Isäntä lähtee niittämään. Ensimmäiset pari hehtaaria kaatuu keskiviikkona. Aikaisessa heinässä on vielä paljon kosteutta. Heinistä tirskahtaa nestettä niittokoneen terien viiltäessä varret poikki. Sitten alkaa heinien pöyhiminen ja ojien haravointi. Paarmat kiertävät paljaita sääriä ja aurinko polttaa olkapäitä. Hiki noruu otsalla. Pari päivää hikistä urakkaa edessä.

Heinä kuivuu huimaa vauhtia. Säät osuvat aivan nappiin. Tuuli puhaltelee kohtalaisesti ja aurinko hellii kuivuvia heiniä. Pöyhin viskaa kiven traktorin ikkunaan ja se menee säpäleiksi. Ilman haavereita ei varmaan ikinä selvitä heinänteosta. Jo perjantanai aamupäivällä alkaa karhotus ja iltapäiväksi lähdetään paalaamaan. Ollaan päivän etuajassa suunnitellusta aikataulusta.

Lapsien kanssa häärätään pellolla. Isäntä ajaa paalaajaa ja kone lonksuttaa tasaisesti, nyppii ahkerilla sormillaan heinänkorret kitaansa, pakkaa heinät tiiviiksi pötköksi, sitoo narun ympärille ja sylkäisee kidastaan pellolle. Vihreät, hyväntuoksuiset paalit nököttävät sievissä riveissä odottamassa poimijaa.
Pojat ajavat traktoria ja minä viskon lasten kanssa paaleja etukuormaajan päälle tehdylle lavalle. Lato täyttyy huumavasti tuoksuvasta heinästä. Jalkoja ja käsiä pistelee tikkuinen heinä. Ihoon nousee punaisia jälkiä. Onneksi helle on jo hellittänyt, eikä tavallsieen tapaan ole kesän kuumimmat päivät.

Ladossa meillä on vuokralainen. Pääskynen on tehnyt pesänsä kurkihirren alle. Pienet, lähes karvattomat poikaset odottavat ateriaansa kita ammolla. Toivomme että emme häiritse pääskyperhettä ja jätämme niille sopivan lentotunnelin harjan alle.

Kello on jo myöhä ja paalain katkoo murtopulttinsa ikään kuin ilmoittaakseen, että työpäivä on nupissa. Jatketaan lauantaina. Iltapäivällä on viimeinenkin paali suojassa ja voi huokaista helpotuksesta mustien pilvien aletessa kertymään taivaalle. Sunnuntain vastaisena yönä sataa. Kauan kaivattu sade kastelee maata ja toivottavsti elvyttää kellastuvat kasvit.

Seuraavalla poudalla jatketaan niittämistä. Enää vajaa kymmenen hehtaaria jäljellä hikistä , pölyistä ja paarmojen ryydittämää urakkaa.

Syötänkö sutta?

2008-07-01T07:55:00.002+01:00

Kylillä on tehty havaintoja sudesta. Samaan aikaan löytyi karitsoiden metsälaitumelta syöty karitsa. Villoja, sorkkia ja vähän luita löytyi. Ei päätä, eikä korvia. Metsästysseuran pojat olivat sitä mieltä, että voipi olla suden tekosia. Joku petoasiantuntija on tulossa katsomaan kunhan ehtii niin saadaan varmempi tieto.

Inhottaa mennä laitumelle, kun pelkää löytävänsä kasan raatoja. En varsinaisesti pelkää sutta itse, mutta eläinten puolesta pelkään. Kun pyöräilen ennen niin mieluisaa reittiä laitumelle, mielessä pyörii ikävät kuvat raadoista.

Luultavasti susi on jo mennyt menojaan, kun enempää karitsoita ei ole hävinnyt. Susi ei kuulemma ruokapöydästä kauas lähde niin kauan kuin ruokaa on tarjolla. Olisi luultavasti kadonnut jo uusia, jos se vielä olisi maisemissa.

En viitsi laittaa kuvia raadosta. Voisi järkyttää herkempiä.

Suututti lukea yleisönosastokirjoitus aiheesta. Kirjoittajana oli joku " asiantunteva" ihminen, jolla oli ihan jopa oma koira. Taisi ola ainut eläin sillä tyypillä. Hänen mielestään on eläinten omistajan oma vika, jos peto vie lampaan. Ne kun pitäisi olla jatkuvan valvonnan alla!!! Hänkään ei jätä koiraansa valvomatta mihinkään......

Kirjoittajalla ei ollut näköjään mitään kuvaa eläinten laidunnuksesta ja vaikkapa luomuvaatimuksista eläinten pidolle. Hänen toiveena oli palata aikaan paimenpoikien.

Varis ja rusakon poikia

2008-06-23T06:05:00.003+01:00

Olen vastaan luonnoneläinten ottamista lemmikeiksi. Ensin en aikonut kertoa lapsille, että löysin nälkäisen variksen poikasen Björklundin ladon takaa peltotieltä. Hellyttävä pikkuinen pallero krääkätti punainen suu ammollaan ruokaa ohi kulkiessani. Vilkutti sinisiä silmiään ja krähisi lisää nälkäänsä. Kenties emo oli jossakin ruuanhaku matkalla, niin kuin yleensä tälläisessä tapauksessa on.

Lapset hakivat variksen meille ja alkoivat ruokkia sitä ja antoivat sille nimeksi Krääk. Se on viikossa kasvanut ihan hurjasti. Aluksi lapset kaivoivat sille matoja ja antoivat liotettua koiran ruokaa. Nykyisin se saa pääravintonaan koiranruokaa. Lentää se ei vielä osaa, mutta varmasti ihan muutaman päivän sisällä siivet jo kantavat. Saa nähä millainen veitikka tästä kasvaa.

Isälläni oli joskus kesyvariksia ja ne olivat ihan hauskoja ja tavattoman oppivaisia. Yleensä vaan ensimmäisenä syksynä sitten katoavat muiden varisten joukkoon. Veikkaan, että meidänkin Krääk tekee samoin.

Vuohenmaito on aivan erityistä. Sillä on pelastettu monia maitoa tarvitsevia "adoptio" eläimiä. Olen tiennyt sen sopivan ainakin lampaille, ihmislapsille, kissan- ja koiranpennuille. Nyt selvisi, että se on rusakkovauvoille pelastava juoma. eläinsuojeluyhdistyksestä ovat käyneet pariin kertaan hakemassa vuohenmaitoa, kun juottavat sitä emostaan eroon joutuneille rusakon pennuille. Hyvin kuulemma kasvavat.

Rusakot on huonoja emoja. Tai varsin huolettomia. Rusakon pennut ovat jossain puskassa omin nokkineen ja emo käy niitä imettämässä silloin tällöin. Ihmiset eivät tätä tiedä, vaan i menevät ottamaan löytämiään poikasia ja luulevat niitä emon hylkäämiksi. Emo hylkää oikeasti ihmisen hajuiset pentunsa. Näitä rääpäleitä on sitten toimitettu eläinsuojeluihmisille hoitoon. Vuoheni ovat osallistuneet operaatioon luovuttamalla arvostettua maitoaan rusakkovauvoille hyvin tuloksin.

Pässien kesäparatiisi

2008-06-11T21:06:00.002+01:00

Meillä on muutaman sadan metrin päässä talosta metsälaidun. Ensimmäisen kerran sinne tullessani siellä kasvoi tuhdisti pajua miltei umpeen kasvaneiden ojien varsilla. Pajukko oli levittäytymässä parhaillaan ojien varsilta sarkojen väleihin. Koiranputket kukoistivat ja muu kasvusto oli valonpuutteessa väsähtänyttä. Kauniit kiviaidat olivat jääneet pusikon taakse piiloon.

Pellon omistaa vanha kalastaja, joka suri pellon kohtaloa. Kalastajan isä oli raivannut vähän alle hehtaarin peltotilkun kiviseen maahan. Kivet oli koottu käsipelillä kauniiksi kiviaidoiksi, jotka pitivät lehmät takanaan. Isoimmat kivet olivat jääneet kyntäjän kiusaksi pellolle, milläs niitä olisi sieltä poiskaan saatu. Isoin oja, tai oikeasti puro, jota kalat nousevat keväällä kutemaan, oli täysin pusikon keskellä näkymättömissä.

Ensimmäisenä keväänä raivasin pusikon. Risusavottaa riitti, poltimme suuria kokkoja pellolla. Kiskoin lammasverkkoa ja naulasin aitaa. Lampaat hoitivat oman osuutensa kunnialla. Tänään vein pässipojat kesäparatiisiinsa ja sain todistaa lampaiden tuhovoimaa. Paju vesoi heikosti ja vain puron rannoilla, haavikko oli suorastaan kuollut. Kuusen näreitäkin oli tuhottu kiitettävästi. Koiranputkea oli jokunen hassu jäljellä. Kiviaidat näkyivät kauniina todisteina menneiden sukupolvien työstä. Löysin metsäkauriin makuupaikan ja pipanoita aidan vierestä.
Pässit aloittivat heti vesakon hoidon ja maistelivat halukkaasti laitumen tarjoamia luonnon yrttejä.

Rakastan tätä lähes unohdettua paikkaa. Laitumelle johtaa mutkainen peltotie. Polkupyörä kolisee tien kuoppiin. Metsän tuoksut tunkevat nenään. Lintujen huumaava konsertti todistaa metsän tursuvan elämää. Nappaan ämpärit aidan viereltä ja kävelen polkua suolle, jonka keskellä on lähde. Täytän ämpärit vedellä ja haistelen suon hapanta tuoksua. Kurjet joskus säikäyttävät minut ympyrän muotoisella suolla, pottilla. Kaadan veden lampaille ja jään sormet villan lämpöisessä pehmeydessä istuskelemaan auringon lämmittämälle kivelle. Voiko aamu paremmin enää alkaa?

Terveellistä ruokaa

2008-06-09T10:57:00.003+01:00

Pariin otteeseen on ollut juttua eri lehdissä Newcastlessa tehdystä tutkimuksesta, jossa oli vertailtu eri tavoin ruokittujen lehmien maitoa. Terveellisimpää maitoa tuottivat lehmät, jotka saivat olla laitumella ja syödä tuoretta ruokaa. Laidunlehmien maito sisälsi enemmän Omega-rasvahappoja, karotenoideja ja E-vitamiiniä.

Toisessa tutkimuksessa oli tutkittu tuotettua lihaa ja tulokset olivat vastaavan suuntaiset. Laitumella kasvatettujen ja vähäisellä viljalla syötettyjen eläinten lihassa oli Omega-rasvahappojen koostumus terveellisempi ja samoin muita hyödyllisiä aineita oli reilusti enemmän.

Pakostakin tulee mieleen, miten ennen tai oikeastaan vielä 60-luvulla näillä kotisaarilla pidettiin eläimiä. Eläimet kulkivat vapaana luonnossa ja ne haettiin vain lypsylle kotiin. Hevoset ja lampaat kulkivat metsissä syömässä. Lampaat kuskattiin ulkosaarille laiduntamaan toukokuun alussa. Nykyisinkin osa lampaista elää saarilampaan ihanan kesän.

Kanat olivat pihoilla ja tunkioilla etsimässä murkinaansa. Kalaa tavattiin antaa kanasille myös, jos sattui liikoja kaloja olemaan.

Eläimet eivät tietenkään tuottaneet yhtä paljon kuin tiukasti ruokintanormeilla ruokittuna, mutta se mitä niistä saatiin oli ravitsemuksellisesti arvokasta. Omassa kotitarvetuotannossa pyrin noudattamaan vanhoja perinteitä, ainakin pyrin pitkään laidunkauteen, kanojen vapaaseen elämään ja hevoset saavat olla mahdollisiimman luonnonmukaisilla laitumilla. Lampaille on tarjolla perinnebiotooppeja ja herkullista pusikkoa. Heinäpeltoja en luomutarkastajan harmiksi oli perannut rikkakasvustosta, vaan suosin monilajista kuivaheinää, jota lampaat rakastavat.

Tehokkuuden sijaan saan ehkä enemmän oikeaa ruokaa, jossa on rasvahapot kohdillaan ja antioksidantteja enemmän kuin kaupan standardiruuassa.

Iloa ja surua ja juhlan aihetta

2008-06-06T05:57:00.005+01:00

Kevät on vaihtunut kesäksi. Kuivuus alkaa kiusaamaan. Toukokuu on ollut kuivin viiteenkymmeneen vuoteen. Sadetta ei kuulu ja laitumilla ojan reunat pölisevät rutikuivina. Miten rukoilenkaan sadetta!

Vietiin veljen tyttöjen kanssa hevoset Birgitan luokse "kesäleirille". Viirin elämää suurempi rakkaus, Vekke-ruuna, tarvitsi seuraa, joten tammat vietiin ruunan kaveriksi. Birgitalla on liikaa laidunta ja tammat auttavat syömisessä, ettei laitumet turhaan vanhene.

Keskiviikkona sattui erikoinen tapaus. Oletteko tienneet, että hevonen voi metsästää minkin? Minä en ainakaan, mutta omin silmin nähtynä on pakko uskoa, että hevonen voi.
Vekke sai kummallisen kohtauksen laitumella. Hyppeli paikallaan ja potki etujaloillaan allensa, takajaloilla potki taakseen. Epäilin ampiaisen pistäneen sitä mahaan, jotenkin oudolta koko esitys näytti kuitenkin.
Birgitta kipitti paikalle, mitään ei näkynyt, mutta paikalla leijui ällöttävä minkin haju. Minäkin lähdin etsintöihin ja löysin maasta tallatun minkin. Elikko eli vielä, joten astuin sen niskan päälle. Enkä uskaltanut siirtää jalkaa pois, ennen kuin sain kalikan käteeni, jolla viimeistelin hevosen aloittaman minkin lopetuksen.

Minkit ovat viheliäisiä eläimiä, enkä kaipaa niitä ollenkaan vapaana luontoon. Meillä oli viime syksynä minkki mennyt navettaan ja aloittanut kanateurastuksen, mutta satuin Kikan kanssa paikalle, joten selvittiin vähin kanan menetyksin. Jos minkki olisi saanut touhata rauhassa, se olisi tappanut kaikki kanat. Näin kävi Brädövikissä Heikin kanoilla tässä pari kuukautta sitten. Kanalaan päässyt minkki tappoi 20 kanaa ja kukon. Ei syönyt, tappoi vain. Heikki sai elikoin hengiltä ja meilläkin vierräillut minkki sai hauleja niskaansa. Onneksi, muuten en olisi nukkunut öitäni rauhassa. Pitkään tapauksen jälkeen kaikui kanan tuskan huudot korvissani, kun peto raateli sitä. Minkki oli repinyt kanalta mahaan reiän ja purrut jalan poikki. Lopetin kituvan kanan ja käytimme sitä houkuttimena, jolla minkki saatiin esiin.

Jokainen vapaana luonnossa liikkuva minkki on liikaa. Jokainen loukutettu minkki on voitto luonnon linnuille.

Juhlan aihetta tarjoilee Fennovoima, joka ilmoitti luopuvansa ydinvoimalan rakentamissuunnitelmista Kristiinankaupunkiin. Minusta on varsin ihmeellistä, että Suomessa ei juurikaan kannusteta ja tueta energian säästämistä ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä. Talojen "energia todistukset" ovat ihan huuhaata, ellei oteta huomioon rakentamisesta aiheutuvia energiakustannuksia sekä talon oletettua elinkaarta. Nykyiset talot voivat olla matalaenergia taloja, mutta miten pitkä on niiden käyttöikä? Jos rakentaminen on samaa luokkaa kuin 80-luvulla, niin käyttöikä saattaa jäädä kovin lyhkäiseksi, vain 30 vuotta ja sen jälkeen joudutaan tekemään valtavia korjauksia, jotka kuluttavat energiaa.

Oma satavuotias torppamme ei pärjäisi energiatodisuksen tiedoilla kovinkaan hyvin. Ikkunat ovat vanhat ja seinätkin pelkkää hirttä, eristeenä katossa purua. Tuossa korjauksen alla olevassa talossa tilanne on sama, mutta lattiaan on laitettu selluvillaa. Lämmitysmuotona on oman metsän puu, käyttövesi lämpiää talvella puulla ja kesällä aurinkopaneelilla. Sähkölasku pysyy näin kurissa. Ikää taloilla on sadan vuoden kummaltakin puolelta. Jos lasketaan koko talon elinkaaren aikana aiheutuvia energiakustannuksia ja sisällytetään rakentamisen ja korjaamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt mukaan, luulen että torppamme pärjäävät mainiosti vertailussa. Lähes koko pytinki on uusiutuvista materiaaleista eli puusta ja puujalosteista ja talon osien käyttöikä on pitkä.

Suomessa on todella hankala saada tietoa esimerkiksi aurinkopaneeleista. Isäntä selvitti pitkään ja löysi kaverinsa avustuksella Saksasta kohtuullisen hintaiset aurinkopaneelit katolle. Isännän kaveri on "Pelle Peloton", keksijä ja tee-se-itse mies, joka hetken mietittyään suunnitteli vedenlämmitykseen tarvittavan järjestelmän kierttäyskamasta. Saksasta tilataan paneelit, isäntä rakentaa lämminvesikattilan yhteyteen kierrätysosista tarvittavan systeemin, joten vesi voidaan kesäisin lämmittää aurinkoenergialle ja talvella puulla. Koko systeemin hinta oli varsin edullinen. Talvella vesikiertoinen puuhella pökkää lämpöä myös vintille. Alakertaan riittää lämpömuuri, jota puuhella lämmittää, sekä kammarissa kakluuni.

Mari Laulumaa-Hirvonen kävi perheensä kanssa kuvaamassa eläimiä. Mari on tehnyt valtavan työn kuvatessaan usean vuoden ajan suomalaisia maatiaiseläimiä. Mari on käynyt kymmenillä tiloilla, kuvannut tuhansia kuvia ja koostanut niistä multimedia esityksen. Näin sen nyt ensimmäisen kerran. Mari oli onnistunut luomaan tunnelman, joka ainakin minut herkisti melkein kyyneliin.
Mari on meidän maatiaiskanojen kummitäti. Marin avustuksella saatiin toiselta puolelta Suomea munalähetys. Mari oli käärinyt munat huolella vaippoihin ja postitti ne meille Ilmari Majurin tilalta. Munista kuoriutui kanojen hautomana kymmenkunta hämäläistä maattaria. Meillä kanat ovat munineet jo jonkin aikaa ja nyt on munia sijoiteltu uusien kanojen alle. Toiveena on saada lisättyä maatiaiskantaa. Epäonnea on kyllä ollut. En tiedä mikä munia navetasta varastaa, mutta parikymmnetä merkattua maatiaisen munaa on hävinnyt kanojen alta. Kolme haudontayritystä on siten häipynyt kuin tuhka tuuleen. Onkohan asialla taas harakka? Ne ovat ihan turhan fiksuja lintuja ja oppivat varastamaan munia.

Odottelen kuvia Marilta. Laitan tännekin sitten kunhan Mari ehtii kiireiltään, niin saatte ihailla Marin työtä. Marin sivut löytyy http://www.hirvosenperhe.fi
Marin sivuilla on maatiaisia ja kauniita maalaismaisemia.

Salaista elämää navetassa

2008-05-12T19:48:00.003+01:00

Tänään paljastui kanojen salattu elämä. Olin navetassa keritsemassa viimeisiä lampaita, joilla on vielä kesäfrisyyri leikkaamatta. Rupesin kuuntelemaan, jostain kuului sirkutusta. Ensin asia ei mennyt tajuntaani, mutta sitten välähti. Tämähän on tuttua sirkutusta, jossain on varmaan tipuja.

Tunnen kanasteni metkut. Johonkin on käyty salaa munimassa, ja pesä on jäänyt löytämättä. Kanani ovat varsin innokkaita hautomaan, jotkut ihan haudontahulluja. asiaa ei helpota yhtään, että kanani elävät vapaan kanan elämää eli kulkevat ihan missä niitä huvittaa ja munivat myös milloin minnekin.

Löysin lopulta pesän yhdestä nurkasta, heinien alta, lautojen takaa. Onneksi ehdin ennen kissoja, joita naapuri viljelee menestyksekkäästi. Useampi satsi tipuja on joutunut kissan suuhun, joten syytä nopeaan toimintaan on tosissaan. Hapuilin kanan laatikkoon ja kanan alta paljastui seitsemän sirkuttavaa tipua. Vein ne turvaan kanalaan kettuhäkkiin.

Tässä yksi salaa haudotuista tipusista. Ja alla onnellinen emo.

Vihreä, vihreämpi, syötävä

2008-05-10T18:52:00.003+01:00

Huputitihummani viettivät kesäkauden avajaiset torstaina. Vanhan heinän alta pilkottaa vihreää syötävää ja muutaman päivän totuttelun jälkeen päästin pollukat heinikon raivaukseen. Heinä kasvaa tähän aikaan vuodesta aivan huikeaa vauhtia, mutta nopeasti sitä nyhtävät turpaansa hevosetkin.

Pörri on toipunut kaviopaiseesta. Kävin kentälläni, siis Jannen tasaisella pellolla, ratsastamassa. Pörri oli oikein mukavalla tuulella. Tuntui vähän erilaiselta mennä osaavalla pollella, kun olen jonkin aikaa ratsastanut Viiriä ja yrittänyt taivuttaa sitä kouluhevoskujeisiin.

Viiri on tosi raaka vielä. Olen Viirin kanssa ratsastellut aiemminkin ja ollaan käytetty sitä välillä työhevosena, mutta se muutti kokonaan meille maaliskuun lopulla kaveriltani ja tarkoitus on siitä yrittää ratsastaa vähän osaavampi heppa. Liikkeet sillä on hyvän puoleiset. Pörri osaa koulua ja sillä voi vääntää rusettia omaksi iloksi ja hyppiä pieniä esteitä. Voisi sillä pienen treenin jälkeen startata jossain seurakisoissa, mutta aika ei oikein nyt riitä sellaiseen.

Toisaalta on kiehtovaa kokeilla saako puskapollesta kouluratsun. Viiri on aika vinkeä kentällä. Alussa meni pukkihyppyjä, puski kylki edelle ja teki täydellisiä stoppeja. Laukkaa sillä ei ollut menty, ravi oli vauhdikasta ja jarrut hukassa. Viiriä oli ratsastettu ilman turpiksia ja koulutettu ranskalaisen koulun opeilla. Niistä minä en oikein mitään ymmärrä, sen tiedän, että pohkeita ei käytetty ja käytettiin suoraa ja epäsuoraa ohjasotetta.

Laitoin turpikset ja vaihdoin kuolaimet niveliin, niin löytyi jarrut. Raviakin pystyy jo säätämään, mutta edelleen sillä on kunnon kujeet, kun ravaillaan tai laukataan. Kumpikin laukka nousee paikalta, joten eiköhän me tästä vielä löydetä yhteinen sävel, jos vaan Viirin pää alkaa kestää kentällä ratsastusta. Viikolla rupes tuntumaan, että pohkeet menee läpi kulmissa ja pidätteet alkavat mennä läpi paremmin myös ravissa ja laukassa. Saa nähdä miten tämä tästä kehittyy.

Kilivintiöt päiväunilla. Enää kolme kiliä jäljellä ja nekin varattu Sonkajärvelle. Alkavat olla jo siinä iässä, että minä mieluusti luovutan ne seuraavaan kotiin.

Niin IHANIA, mutta niin RIIVIÖITÄ.

Olen saanut nauttia suurta herkkuani, vuohenjuustoa ja vuohenmaitokahvia! Lapsille teen vuohijugurttia. Maitoa riittää viitisen litraa mullekin. Kunhan loput pikkuriivöt muuttavat maailmalle, saan päivässä kolmisen litraa maitoa jokaisesta kutusta.

Tuolla ne nyt ovat, lampaani. Pääsivät ulos nauttimaan kesästä. Oi sitä määkinää ja metelöintiä. Ja lampaan riemua!

Inhottavaia nuo korvamerkit. Parilla karitsalla on jo korva revennyt, kun jäävät kiinni aidan silmukoihin. Harmittaa, kun pitää lammaslapsia kiusata niillä. Olisi paljon turvallisempaa laittaa vain lovet korviin.

Mukavaa katsella lampaiden eloa. Määkiminenkin rauhoittui, kun karitsat löysivät emonsa ja villi loikkiminen laantui. Kun menen laitumelle ja kutsun lampaitani, jolkottavat ne liikuttavan uskollisesti luokseni pitkienkin matkojen takaa. Tuntuu, että ovat onnellisia elämäänsä.

Keskiviikkona kauhusta kiukkuun

2008-05-09T20:19:00.005+01:00

Toiset päivät ovat kamalampia kuin toiset. Keskiviikko ylitti itsensä kauhukokemuksien tarjoamisessa.

Aamu alkoi jo huonoissa merkeissä. Emilia-kuttu oli onnistunut sotkeutumaan karvoistaan lehtikerppuun ja jäänyt kiinni. Samassa rytäkässä tai jotenkin muuten oli repinyt ison palkeenkielen utareeseensa. Irrotin kutun kerpusta ja tutkin haava. Haava näytti jo rupiselta, joten sille ei oikein mitään voinut enää tehdä. Kuttu sai jäädä irvistävän haavan kanssa sisälle.

Olin iltapäivällä hakemassa Viltsua kerhosta ja kävin Lauran luona kahvilla. Lapset soittavat kotoa, että hevoset ovat karanneet. Ne on nähty kilometrin päässä kotoaan. Komennan lapset jäljittämään huputitihummia ja kiirehdin hakemaan riimut ja kauravadin kotoa. Sotken pyörällä sen minkä kintuista irti lähtee kohti Tor-Egilin peltoa, jossa lapset kertovat seisovansa passissa hevosten kanssa. Hepat ovat tällä välin suunnistaneet paltoaukeaa eteenpäin ja matkalla kohti Birgitan taloa. Tai veikkaan niiden olevan matkalla sinne, koska siellä on Viirin suuri rakkaus, Vekke-ruuna.

Näen kauhukseni hevosten kirmaavaan pellolla, tekevän äkkikäännöksen ja suuntaavaan tienreunaa pitkin Norrgårdin pihaan. Minä perässä sinne. Onneksi pääsen sopivalle etäisyydelle ja hepat tulevat kiltisti riimutettaviksi. Kuljetan kahta pollea paikallisen lakkautetun kuppilan pihaan ja soitan Birgitan avuksi. En uskalla lähteä yksin kuljettamaan hummasia pitkin isoa tietä. Onneksi Birgitta tulee apuun ja muutamassa minuutissa olemme kotona, kaikki ehjänä, eikä perään ole onneksi soiteltu syödyistä kukkasista.

Kun pääsemme kotiin heposten kanssa, kiljuu yksi vuohista pää alaspäin jalastaan aidasta roikkuen. Miten tuokin on mahdollista, mutta niin vain Sanni roikkuu takajalastaan porttina toimivan kuormalavan reunasta. Ja kiljuu täyttä kurkkua, niin kuin vuohilla on tällaisissa tilanteissa tapana. Ryntään esikoiseni kanssa nostamaan vuohirukan irti, joka dramaattisesti konkaten esittää meille, että on vahingoittunut-säälikää siis minua ja antakaa vaikka leipää-ilme naamalla. Tämäkin vuohi siis sisälle toipumaan.

Ei mene aikaakaan, kun Sanni on loikannut uudelleen kuormalavan yli. Jalka toipui siis hämmästyttävän nopeasti ja muistikin näyttää pätkivän tai ainakaan mitään pelotusvaikutusta ei näköjään pää alaspäin roikkumisestä jäänyt. Mukaansa on houkutellut vielä Joosef-pukin. Tai kumpi on houkutellut kumman, karkuteille kaksikko on ainakin matkalla. Joku lapsista tai minä olen jättänyt ulko-oven taloon auki ja pukki kirmaa iloisesti sisälle. Ei siinä mitään, vuohet ovat mestareita luikahtamaan ovesta sisälle.
Eteisessä on muutama porkkana ja peruna, jotka pukki aikoo lounastaa ja hotkaista kitusiinsa. Ehdin ärjäistä pukille, sillä seurauksella, että elikko pukkaa yhden porstuan ikkunaruuduista pihalle. Yritin ehtiä väliin, mutta olen hidas kuin etana. Kuin hidastetussa filmissä näen, kun ikkunaruutu tömähtää nurmelle--- mutta ei mene säpäleiksi, vaan on makaa ehjänä pihalla. Kiiruhdan pelastamaan ruudun. Mielessäni lähetän kaikki vuohet teuraaksi, enkä halua nähdä niitä enää koskaan.

Olin aikonut päästää lampaat laitumelle, mutta en kerta kaikkiaan uskalla kokeilla mitä siitä seuraisi. Pääsevät ulos torstaina ellei sekin alkaa yhtä huonoissa merkeissä.

Lomaa tiedossa

2008-04-28T09:58:00.007+01:00

Jos uskoo nettikeskusteluja, niin maalla tehdään työtä kaksi viikkoa vuodessa. Toinen keväällä ja toinen syksyllä, lopun aikaa maatan sohvalla ja ajellaan Mersulla ellei sitten lomailla Espanjassa.

Todellisuus on aika toinen. Olen viettänyt viimeksi vapaapäivän itsenäisyyspäivän aikoihin. Siis oikeasti vapaapäivän, jolloin en ole ollut navetassa ruokkimassa elukoita. Kaikkina päivinä tässä välissä olen ollu töissä, niin joulun pyhinä kuin muinakin päivinä. Seitseman päivää viikossa, joka ainoa viikko.

Riemulla ei ole rajoja, kun sain sovittua lomittajan kahdeksi viikonlopuksi ennen juhannusta ja myös juhannuksen pyhiksi. Aivan mahtavaa! Se on ensimmäinen vapaa sitten itsenäisyyspäivän!
Heinäkuulle en uskaltanut lomituksia sopia, koska silloin tehdään heinää ja säätä ei tiedä ennakolta muu kuin Jumala.

Etelänmatkoilla ei meidän perhe ole ollut koskaan. Kerran ollaan käyty Rukalla laskettelemassa. Lapset esittävät toiveita, että miksei me mennä Lappiin, kun kaikki muut menee... Ainakaan ei olla kasvatettu ekologista jalanjälkeämme turhalla matkailulla. Joku voisi tietysti nyt väittää, että maanvijelijäthän ne pahimpia saastuttajia ovat, tuhoavat Itämeren ja ilmakehän. Itse olen vähän toista mieltä, mutta se on jo toinen juttu se.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Maailmalta kantautuu viestejä ruokapulasta. Suomessa tunnutaan elävän vielä ylituotantoajattelussa, jolloin ruokaa oli liikaa, eikä tiedetty mihin hävittää liiat kanamunat ja voivuoret. Jotain on silti tapahtunut; kesannointipakko oli poistettu eli kaikkia peltoja saa viljellä ilman rajoitteita.

Mieleeni on jäänyt kaikumaan lapsuudesta erään "tulevia näkevän" tai profetoimisen armolahjan saaneen sanat. Tämä vanha mies ennusti, että Suomessakin tulee aika, jolloin kaikki pellot kynnetään auki ja ruoka on niin kallista, että työmies syö päiväpalkkansa. Ja tuolloin elettiin aikoja, jolloin peltoja paketoitiin tiiviiseen tahtiin. Kuka olisi voinut ajatella, että pajua puskevat pellot kynnetään auki? Onko miehen ennustus toteutumassa?

Luomuviljan ostajat lupaavat jo nyt reilusti korkeampaa hintaa kuin viime syksynä. Sopimusviljelijöille luvataan vähintään takuuhintaa. Rypsistä on pulaa. Kysyntää ei pystytä täyttämään. Hinnat ovat kohonneet kaksin- kolminkertaiseksi muutamassa vuodessa. Ja ilmeiseti suunta pysyy samana.

Nyt tuntuu kivalta, kun pystyy kasvattamaan omat perunat ja porkkanat, käydä poimimassa kanalasta maukkaita munia, joiden keltuaiset ovat todella keltaisia. Vuohet antavat maitoa ja lampaista saa maukkaita paisteja. Kalaa saa merestä ja metsästä löytyy herkkuja ruokapöytään. Vaikka riipaisee kallistunut viljan hinta meitäkin.

Saariston lapset ja minä

2008-04-20T19:12:00.008+01:00

Lainaan Astrid Lindgrenin kirjan nimeä, joka kertoo ihanasta saaristolaisidyllistä.

Mietin millaista elämää lapseni eläisivät, jos olisin aikoinaan valinnut toisin ja halunnut uran ja kiireisen elämän kaupungissa.
Opiskelin Helsingissä, mutta en koskaan kotiutunut sinne. Olin kuin kala kuivalla maalla. Aina oli ikävä Pohjanmaan rannoille. Minulle taivas on täällä lähempänä maata ja meri tuoksuu sille merelle, jonka tunnen.

Miltä elämä näyttäisi kaunpungissa uraohjuksen lapsena?
Notkuisiko 11-vuotiaani ostarin nurkilla ja 10-vuotias tyttöni peilaisi itseään muotikuteissa? Eivätkä viilettäisi mutasilla vaatteilla, kumpparit jalassa, puron rantoja haavi kädessä haukia pyytämässä.
Se on saariston lasten suuri kevät huvi. Hauet nousevat puroja pitkin kutemaan. Matalissa ja mutkaisissa puroissa nokkela pyytäjä nappaa hauen haarakepillä ja haavilla. Hauet nousevat vain lyhyen ajan, sitten tulevat isot, pulleat, parikiloiset säynävät. Jossakin puroissa voi onnistua nappaamaan vikkelän ahvenen.

Kävisivätkö lapseni hienosti tanssitunneilla ja muissa paremmissa harrastuksissa?
Eivätkä makaisi karitsojen kanssa lammasketassa. Rakentelisi majoja ja nikkaroisi puuhevosia pihassa. Kantelisi kukkoja päänsä päällä ja leikkisi munajahtia. Eivätkä haluaisi kylvää omia herneitä pienelle kasvimaalleen. Tarpoisi nilkkoja myöten pihamudassa, vaan kulkisivat asvaltilla jalkojaan ja käsiään sotkematta uusissa pikkukengissä ja siisteissä vaatteissa.

Ei tarvitsisi raataa pellolla kesän kuumimpina päivinä, vaan voisivat maata kivasti uimarannalla tekemättä mitään. Ei nukkua traktorin hytissä tukalassa kuumuudessa, kun eläimille on pakko tehdä ruokaa silloin kun sää sallii ja nurmen d-arvot ovat sopivat. Vaan saisi shoppailla senkin ajan ilmastoidussa ostoskeskuksessa.

Lapseni tietävät että, tiellä tervehditään kulkijoita. Pyörän voi jättää tien poskeen lukitsematta ja hakea sen siitä myöhemmin. Ovikelloja ei ole läheskään kaikilla, oveen koputetaan ja mennään sitten sisään. Jos unohtaa lompakkonsa kyläkauppaan, Birger on laittanut sen talteen ja sen saa noutaa seuraavalla kerralla. Naapuriin voi mennä pyytämään apua milloin vain ja itse autellaan tarpeen mukaan naapureita. Niin ja miten karitsat syntyvät ja milloin näyttävät syntyvän väärin, miten perunat kasvatetaan pellolla ja vuohi lypsetään. Perin arkista ja maan läheistä.

Millaiset eväät annan lapsilleni elämää varten? Heistä ei tule huippujääkiekkoilijoita, kun jäähalliin on liian pitkä matka. Eikä muitakaan tähtiä. He eivät tiedä muotivaatteiden kuoseja, merkeistä nyt puhumattakaan. Eivät osaa solmia balettikenkiä jalkoihin, mutta omaa ruokaa osaavat kasvattaa ja hitsata ehjäksi rikkinäisen auran.

Kasvavatko he maailmassa, joka on katoamassa? Oppivat taitoja, joita eivät koskaan tule tarvitsemaan. En halua uskoa.
Ennen "kaikki" osasivat kaikki elämän perustaidot, ruuan kasvattamisesta tarvekalujen valmistukseen. Elämisen perinteiset taidot ovat olleet pitkään laskusuhdanteessa. On ollut paljon hienompaa harrastaa spinningiä kuin kuopsuttaa kasvimaalla. Nyt kun sukankutojat alkavat olla ehtyvä luonnonvara, on käsillä tekeminen noussut uuteen arvoonsa. Meillä lapsi parat on kyllästetty arkitouhulla ja tekemisen pakolla, mutta myös käsillä tekimisen riemulla ja osaamisella.

Haastevastaus

2008-04-20T17:03:00.004+01:00

Olen yleensä superlaiska vastaamaan ketjuviesteihin, mutta päätinpä nyt vastata Merrun haasteeseen.

1.) Paljonko kello on ?
19,05

3.) Minkä väriset pitkäthousut/hame tmv. sinulla juuri nyt on ?
Siniset kokopaikkaiset ratsastushousut. Olin tyttären kanssa pelloilla hyppimässä ojia.

4.) Mitä musiikkia kuuntelet ?
Junttimusaa, Lauri Tähkää, Sturm und drangia ja sen sellaista.

5.) Mitä teit eilen illalla ?
Kävin katsastamassa meren jäätilanteen hevosen selästä. Nautin keväisistä merituulista, jään riippeistä rannoilla ja kuovien kiljahtelusta pelloilla.

6.) Mitä olet viimeksi syönyt ?
Savustettua lampaanlihaa ruisleivän päällä.

7.) Millainen ilma on juuri nyt ?
Keväinen ihana ilta, aurinkoisen pivän jälkeen viilenevä ilta.

8.) Kenen kanssa olet viimeksi puhunut puhelimessa ?
Lasten

9.) Mihin kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa ?
Olemukseen

10.) Pidätkö tämän viestin lähettäjästä ?
En ole vielä tutustunut häneen

11.) Kuinka voit tänään ?
Hyvin.

12.) Mikä on lempijuomasi ?
Vesi, Viinimarjamehu

13.) Suosikkisi alkoholipitoisista juomista/drinkeistä ?
Juon minimaalisesti, mutta joskus voin ottaa siiderin, lonkun tai lasin viiniä

14.) Lempiurheilusi ?
Ratsastus

15.) Hiustenvärisi ?
Aito oma väri, joka on täysblondi

16.) Silmiesi väri ?
siniset

17.) Auringonnousu vai -lasku ?
Nousu

18.) Sisarukset ja heidän ikänsä ?
Veli 45v

19.) Lempikuukautesi ?
Auts, vaikeeta vastata. Tykkään niin monesta

20.) Lempiruokasi ?
Flygande Jakob

21.) Viimeisin näkemäsi elokuva ?
Jackpot

22.) Lempiviikonpäiväsi ?
Sunnuntai

23.) Lempiharrastus, siis joku muu kuin urheilu ?
vanhojen huonekalujen krapaaminen

24.) Oletko liian ujo pyytääksesi jotakuta ulos ?
En, mutta voi silti iskeä ujous

25.) Lempimusiikkisi ?
Metsän hiljaisuus tai meren rannan lokit tai myrskyn pauhu merellä tai.....

26.) Kesä vai talvi ?
Kesä

27.) Halauksia vai pusuja ?
Molemmista tykkään

28.) Suhde vai yhden yön juttu ?
Suhde

29.) Suklaa vai vanilja ?
Suklaa

30.) Haluatko, että ystäväsi vastaavat ?
Äh, en mäkään vastaa näihin usein

31.) No kenet arvioit varmimmaksi vastaajaksi ?
En varmaan haasta ketään

32.) Kenen et usko vastaavan ?
Kts. edellinen.

33.) Millaista kirjallisuutta luet ?
Elämänkerrat, Historia, Joskus ehdin lukemaan jonkin romaanin

34.) Millainen hiirimattosi on ?
Ei ole, mulla on rollermouse

35.) Lempiseurapelisi ?
Alias

36.) Pystytkö koskettaan nenänpäätäsi kielelläsi ?
Juu, joko iso nenä tai pitkä kieli.

37.) Oletko romanttinen ?
Olen.

38). Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa ?
En itse. Silminnäkijänä kyllä

39.) Lastenkaruselli vai benjihyppy ?
Lästenkarusellissa alkaa oksettaan ja benjiä en ole edes harkinnut. Oma elämä on seikkailu joka päivä.

Esittelyssä tilan hevosvoimat

2008-04-03T20:02:00.005+01:00

Jos tämä olisi isännän kirjoittama hevosvoimien esittely, tässä olisi nyt kuva Nyykkäristä ja Raavitista eli tilan traktoreista. Meillä on käytössä reilusti toista sataa hevosvoimaa ja tässä niistä rakkaimmat, kaksi suomenhevostammaani, Pirtanelli ja Tuomen Viiri.

Suomenhevonen suomalaisessa maisemassa on kaunis näky. Ilman suomenhevosta ei olisi ennen maataloudessa selvitty. Se palveli pelloilla ja metsässä karaistuneena kylmään ilmastoon.
Siinä missä raskaat tuontihevosrodut tuupertuivat sotatalvena tykin edessä hankeen, pinnisteli paljon kevyempi suokki tottunein jaloin eteenpäin.

Hevonen oli isännän kaveri, joka palveli uskollisesti viimeiseen hengenvetoon asti, kunnes kaatui kuolleena maahan, valjaat päällä, vedettyään viimeisen kerran tukkilastinsa lanssiin. Eläkepäiviä ei hevosilla ollut, eikä juuri ihmisillikään.

Meidän kotisaarella oli tapana päästää raskaiden keväisten peltotöiden jälkeen hevoset vapaana metsiin laiduntamaan. Hevosilla, niin kuin lehmilläkin oli tapana kokoontua meren rantaan niityille syömään. Nyt nämä kauniit rannat puskevat pajua ja leppää ja ruovikko tukehduttaa muun kasvillisuuden laidunnuksen loputtua.
Meillä on tarkoitus aidata vanhoja, melkein umpeen kasvaneita rantaniittyjä hevosille laitumeksi. Toiveena on saada lampaiden ja hevosten avulla raivattua tilaa vaativammille rantakasveille, jotka ovat jääneet voimakkaampien kasvien alle ja saada elvytettyä kauniit rantaniityt entiseen kukoistukseensa.

Eilen oli kaunis aamu-usva. Amatöörikuvaaja ei tietenkään saanut välitettyä pehmeä tunnelmaa, vaan sai aikaan kiiluvat silmät ja sinisen taustan.

Tuomen Viiri on 12-vuotias suokkitamma. Se on opetettu ajolle ja tehnyt metsätöitä nuoruudessaan. Alunperin siitä piti tulla ravuri, mutta sai hylsyjä ja ravasi epäpuhtaasti. Ratsun uran se on aloittanut muutama vuosi sitten kaverini johdolla. Viiri osaa jotenkuten helpon C. Viiri toimii hyvin maastossa ja nauttii metsäretkistä. Osaa olla välilä hyvinkin tammamainen, mutta on muuten selväpäinen ja mukava heppa. Osaa vetää heinät kotiin ladosta ja äestää perunamaan siinä missä viilettää ihania metsäpolkujakin ratsastusretkillä. Viiri on kokoperheen polle, seisoo silmat ummessa, kun lapset harjaavat ja hyörivät ympärillä.

Pirtanelli on -91 syntynyt suokkitamma. Kisannut aluetasolla esteitä, osaa myös tasamaan tallausta ja on tasoltaan vahva helppo B ja osaa liikeitä helposta A:sta. Siitä on yritetty ravuria, mutta keräsi kauniin sarjan nollia. Ratsuna toimii erinomaisesti, lapsetkin voivat ratsastaa. se on liikennevarma, mutkaton ratsu. Hoidettaessa vaatii vähän hevossilmää ja selvän johtajan.

Hevoset saavat pitkän laidunkauden. Suokki pärjää hyvin ilman tallia koko kesän ja viihtyy pihatossa talven. Meidän pollet ovat aloittaneet ulkoilmaelämänsä maaliskuun lopulla. Ne pääsevät putsaamaan laitumet viimekesän heinistä sitä mukaa kun maata paljastuu. Tämän ne tekevät liikuttavan tehokkaasti. Ne hyödyntävät tarkasti jokaisen heinän korren millimetrin tarkkuudella ja laitumesta käydään läpi jokainen neliösenttimetri. Laitumia niillä on melkein liikaa ja kesällä joutuu vähän huolehtimaan rouvien linjoista.
Hevonen on taloudellinen rehunkäyttäjä jos vertaa lampaaseen. Meillä alkaa olla jäljellä olevat heinäpaalit korsiintunutta myöhään niitettyä heinää, joka sopii erinomaisesti hevoselle. Heitän ensin paalit lampaiden putsattaviksi ja kerään jäännökset hevosille, jotka noukkivat suuhunsa jokaisen heinän korren, jonka lampaat olivat hyljänneet.

Jotkut hevosten ruokintaan perehtyneet ihmiset haluavat hevosilleen myöhään, vasta elokuulla niitettyä heinää. Hevonen voi paremmin, kun ei saa liikaa valkuaista rehussa. Viljelynurmet, varsinkin typellä lannoitetut, voivat aiheuttaa ongelmia hevosille. Suomenhevonen on sopeutunut aivan erilaiseen laidunruohoon, joten meillä hevosia ei päästetä uusille nurmille, vaan niillä on vanhat laitumet, ties koska uudistetut , lisäksi luonnonlaidunta ja metsää.

2008-03-18T13:34:00.003Z

Malin on ehkä paras ahvenanmaanlammas uuheni. Odotin siltä uuhikaritsaa, jonka jättäisin itselle. Se teki kolme pässiä. Ensin olin vähän pettynyt, kun ei tullut toiveitteni uuhta. Malin ei piitannut pettymyksestäni. Se nuoli karitsat kuivaksi ja alkoi jutella niille kunnon lammasemon tapaan. seisoa pönötti imettämässä ja oli tyytyväinen emo.
Minäkin tarkastelin karitsoita vähän tarkemmin ja huomasin, että se oli tehnyt kolme aivan erityisen kaunista muflonin väristä karitsaa. Kaksi niistä on ruskeaselkäistä ja yksi miltei musta. Muflonilla on vaalea mahanalus ja vaalea väri nousee ylös peräpeiliin.
Tällä karitsalla tuntuvat sarven alut jo selvästi. Kuvassa silmän ja korvan puolivälissä näkyvä kuoppa on tuleva sarvi.

Ohran oraita ja muita kevään merkkejä

2008-03-18T07:51:00.003Z

Kanojen viimeinen ulkoilu ja päälle paukahti ulkonaliikkumiskielto. Lintulenssun takia Eviran tädit ovat jakaneet määräyksiään ja pakottavat kevätilmoista nauttivat kanaset sisätiloihin.

Pässit sen sijaan saavat jatkaa ulkoruokinnassa lenssun uhasta huolimatta. Ruskea Simppa lähtee Oulun suuntaan samalla kyydillä kuin mun polle tulee tänne. Simppa pääsee tyttöihin ja minä saan hepan:)
Karitsat ovat pitäneet kiireisenä. Tässä kevään tähän mennessä jytkyimmät karitsat. Sara tekasi kaksoset, jotka painoivat kumpikin 5400g. Kuvassa ihan vastasyntyneinä. Vielä on monta mammaa puhkumassa ison mahansa kanssa, mutta villejä viikareita mäkättelee jo yli viisikymmentä.
Syylingit ovat olleet hirmu suosittuja. Isäntä tykkää ihan kympillä hahtuvasta kudotuista ja koneessa huovutetuista huopasukistaan.
Pikkuvintiöt kasvavat. Eilen kävi kylän dagis silittelemässä ja sylittelemässä karitsoita. Karitsat olivat aivan vastustamattomia, eikä lapsoset meinanneet malttaa lähteä pois ollenkaan.

Viikolla kuului taivaalta kevään sykähdyttävin rääkäisy. Lokit ovat palanneet. Kevään ensimmäinen lokin kirkaisu on todella liikuttava ääni. Piti pysähtyä kesken askareiden ja kuulostella taivaalle. Totta, sieltä kuului tuttu kiljunta. Melkein kyyneleet nousevat silmiin meren rannan tytölle, jolle kevään varmin merkki on avoveden mukana tulevat lokit.

Ohra pukkaa jo oraalle, tosin vain ikkunalaudalla. Lapset ovat kylväneet ohraa pääsiäisruohoksi. Muuta en ole vielä kylvänytkään. Puutarhuri uinuu vielä talviunta, ihme kyllä.

Kevään ensimmäiset karitsat

2008-02-29T10:28:00.004Z

Kevään ensimmäiset karitsat syntyivät keskiviikko aamuna. Ninna teki kaksi viehättävää uuhikaritsaa. Toinen on ihana mustavalkoinen panda ja toinen jännän riistan värinen tähtiotsa.

Huoliakin on. Yksi uuhista sairastui ja eläinlääkäri kävi piikittämässä lääkettä. Jatkan hoitoa, mutta ei näytä auttavan. Toivo alkaa mennä tämän uuhen suhteen.

Lähikuva pandakaritsasta. Se on aivan älyttömän vikkelä Likka. Oli tosi vaikea saada kuvaan karitsaboxissa. Nämä karitsat laitan myyntiin, ovat niin hauskan värisiä.
Tässä riistan värinen uuhikaritsa krapsuttelee kankkuaan.
Uteliaat karitsat ovat niin ihania. Tässä ekaa kertaa nuuhkimassa emon kupilla.

Tässä vauvat tunkevat mamin masun alla nauttimassa maailman parasta ateriaa. Ihanaa paksua ja täyttävää uuhenmaitoa.

Olen ostanut hevosen. Kävin koeratsastamassa pollea Birgitan kanssa Oulussa. Kyseessä on 16-vuotias suokkitamma. Mutkaton ratsastaa, koulutustasoltaan vahva helppo B. Treenattu ja kisattu joulukuuhun asti. Heppa saapuu maaliskuun lopulla ja sovin Kikan kanssa, että se saa asua Viirin kanssa, kunnes muutavat kumpikin meille laitumelle.

Hepasta löytyy kuvia täältä http://www.sukuposti.net/galleria.php?rotu=1&image=75098

Kunnanjohtajan säästöaikeet

2008-02-05T13:06:00.000Z

Kunnanjohtajan tekemä yhden miehen selvitys kunnan kouluverkon supistamisesta sai minut käräyttämään hihat toden teolla. Miten säästöinto sattuukin aina kohdistumaan pienimpiin, puolustuskyvyttömiin kuntalaisiin kuten lapsiin ja vanhuksiin? Miksei koskaan näe säästöehdotusta, jossa selvityksen tekijä on huomannut oman työnsä tarpeettomaksi ja siten mainioksi säästökohteeksi?

Minulla on tehokas säästöehdotus: Kunnanjohtaja Rurik Ahlbergin työ kilpailutetaan. Halvimman tarjouksen kunnanjohtajan työn hoitamisesta jättänyt valitaan virkaan. Valinnan voi hyvin tehdä vaikkapa puhelinvaihteen hoitaja puheluiden välissä, sillä palkkasummia on helppo vertailla toisiinsa ja valita halvin tarjoaja. Kärsiikö työn laatu, jos valitaan halvin? Siitä kunnanjohtaja ei ollut kiinnostunut, vaan avainsana oli kustannustehokkuus.

Pieni kyläkoulu on lapsille hyvä paikka viettää ensimmäiset kouluvuotensa. Koulussa on oma keittäjä, jonka ruoka on juuri valmistettua ja maittavaa. Lapselle maittava ateria on perusedellystys hyvälle koulupäivälle. On todella lyhytnäköistä säästää lasten ruuasta.

Onneksi kunnajohtajan huono ehdotus kyläkoulujen lakkauttamisesta on saanut aikaan valtaisan vastustuksen. Minulla olisi monta ehdotusta, joilla kunta voisi säästää kymmeniä tuhansia euroja koskematta kouluihin ja vanhustenhoitoon. Kunta on kuntalaisia varten. Tavoitteena tulee olla tarjota kuntalaisille hyvä peruskoulu!

Mahakkaita mammoja ja kipeitä käsiä

2008-02-05T07:40:00.001Z

Lampolassa mammat pulskistuvat. Vanhemmat uuhimammat ovat oikein mukavan pulleita. Karitsuuhet ovat pienempi mahaisia, mutta mukavasti tiineinä. Kuukauden päivät vielä niin alkaa kevään mukavin ja työläin aika. Saan valvoa karitsointia ja toimia tarvittaessa kätilönä, lapsenlikkana ja keinoemona. Pienet hurmaavan vikkelät karitsat valtaavat lampolan ja sydämen.
Kirjava suomenlammas Rosa ja valkoinen Aure esittelevät yläpuolen kuvassa kadonnutta vyötäröään. Karitsointi on jännittävää aikaa. On mukava veikkailla montako ja millaisia karitsoita kukin uuhi tekee.

Olen aloittanut tienpuoleisen huoneen katon krapaamisen. Edellinen asukas oli maalannut katon lateksilla, joka lohkeaa roikkuvina riekaleina katosta. Ei todellakaan kaunis eikä viehättävä maali. Lateksin alla on vanha vihertävä maali. Haluan maalata katon pellavaöljymaalilla, joten lateksi pitää saada alta pois.. Työ on hankalaa ja raskasta ja aivan älyttömän hidasta. Kädet ja niska kiepytyy. Helpointa olisi laittaa uusi paneeli, mutta vanha alkuperäinen paneeli on kaunis. Se ei ole helmiponttia vaan tedella leveää lautaa ja jokaisen laudan keskellä on koristeraita. Erikoinen paneeli, jota vanhoihin taloihin erikoistunut Peter Båsk ihaili.

Sain metsästysseuran miehiltä talven viimeisen metsäkauriin nahkan. Suolaan ja laitan kuivumaan. Kunhan kerkiän teen siitä taljan. Kauriin turkki on aivan ihanaa silitellä ja todella kaunis. Tämä yksilö oli pienen puoleinen, mutta turkki oli upea. Toivottavasti karvat pysyvät kiinni, vaikka on näin myöhään kaadettu.

Viidennen puikon etsintää

2008-01-29T10:05:00.001Z

Olen tehtaillut tossuja. Oikealla kaksi valmista paria ja vasemmalla kaksi pesukoneeseen menossa olevaa paria. Näitä on kiva tikuta!

Puikoilla on nyt syylingit isännälle ja vanhin poika odottaa itselleen samanlaisia. Syylingit on huopatossujen lyhytvartinen versio. Teen ne hahtuvasta ja huovutan koneessa. Ovat lämpimät kumisaappaissa.

Harmi, että sukkaan tarvitaan viisi puikkoa. Yksi irtonainen puikko joutuu niin helpolla hukkaan. Vähän väliä etsiskelen sitä. Kun kuljeksin kudin kädessä, niin epähuomiossa viidennen puikon laittaa kädestään milloin mihinkin ja sen jälkeen etsii ja etsii.

Tänään hukkasin puikon tosi mestarillisesti. Olin luonut silmukat isännän syylinkiin. Ja HUPS. viidettä puikkoa ei missään. Kolusin ja kontin, vaan vedin vesiperän. Lopulta löysin puikon. Arvatkaas mistä! Aivan nenän edestä. Olin jakanut syylingin silmukat puikoille, viidelle puikolle. Ei ihme , ettei löytynyt vapaata puikkoa mistään.

Kissojen ihmeelliset aivoitukset

2008-01-22T16:56:00.000Z

Tänään musta kollimme yllätti meidät täysin. Oliko kaikki sattumaa vai onko tuo elukka tosiaan noin fiksu? Vanhin poika etsi aamulla reppuaan. Sitä ei tuntunut löytyvän mistään. Poika alkoi jo olla epätoivoinen. Pieni viidesluokkalaiseni ei halunnut mennä kouluun ilman reppua. Kello alkoi olla jo nupissa, eikä reppua missään.
Keittiöön astelee jostain musta kollimme. Kissa alkaa päättäväisesti raapia siivouskomeron ovea. Minäkin ihmettelen ääneen, että mitä tuo kolli nyt tuonne haluaa. Ei se koskaan ennen ole siivouskomeroon yrittänyt. Kissa vain jatkaa oven raapimista merkiksi meille, että avatkaa NYT JA HETI! Päätän päästää herran tutkimaan komeroa, jos siellä on vaikka hiiri rapistelemassa. Ei komerossa mitään hiirtä ollut, vaan pojan koulureppu!!!! Välittömästi oven avaamisen jälkeen kissa kääntyy ja loikkaa pakastimen päälle lempipaikalleen ja asettuu makaamaan. Hymyilikö se itsekseen? Ainakin se näytti hirmu tyytyväiseltä itseensä.

Voiko kissat olla noin älykkäitä vai oliko kaikki ihan puhdasta sattumaa. Koiran olisin vielä ymmärtänyt tekevän vastaavan tempun, kun se tuntuu ymmärtävän puheenkin. Vai ymmärtääkö nuo kollinretaleetkin?

Kissasukkia ja tossuja

2008-01-22T09:01:00.000Z

Nuorimmainen oli toivonut pieneksi käyneistä lempivillasukkistaan päivitettyä versiota. Tälläiset niistä tuli. Takana on häntä ja edessä kissan etupuoli. Nyt on työn alla tossuja hahtuvasta.

Käytiin traktorikaupoilla. Mä oon onnesta soikeena: mulle tulee nyykkäri, etukuormaajalla. Oli näppärä kääntymään, vaikka on neliveto. Tuntui, että se pöyrähtää melkein paikallaan, kun vertaa meidän neliveto Zetkaan. Zetka saa nyt muuttaa uuteen kotiin. David Brown saa mennä vaihtoon, vaikka siitä en malttais luopua, ellei tilalle löydy uutta pikkutraktoria. Mä oon tykännyt ajella sillä, se on niin näpsäkkä vehje.

Oon vähän kattellut Viirille kaveria. Meen katsastamaan yhtä eläkeläispollea. Se on kuulemma kiltti ja sopis meidän lapsille. Pitää miettiä, vai pitäiskö ottaa sittenkin joku nuorempi poni ja yrittää itse ratsastaa siitä lapsille ratsu.

Eettisiä lankoja?

2008-01-20T12:23:00.000Z

Surffasin vähän blogeissa ja törmäsin artikkelliin http://www.ullaneule.net/0306/artikkelit_eettinen_langanpaa.html

Artikkeli oli mielenkiintoinen.

Tuntuupas mukavalta olla villan pientuottaja. Lampaille ei tehdä väkivaltaa villan takia. Peltojamme eikä lampaitamme myrkytetä vaan olemme luomuviljelijöitä. Lampaat pääsevät kesäksi hoitamaan monimuotoisuuden kannalta arvokkaita rantaniittyjä. Villalankaa tulee vähän yli oman tarpeen ja jonkin verran myyn sitä aitoa villaa arvostaville asiakkaille.

Remonttia, remonttia ja remonttia

2008-01-18T18:34:00.001Z

Uusi Lappiliesi on puntattu paikoilleen. Olen onnellinen kahdeksan (8) leivän uunista!!!! Hellan takana pilkottaa lämpömuuri eli rivilämmitin. Savu kulkee ylös-alas-ylös ja pelleillä säädellään kuinka ison osan muurista tuli lämmittää. On kesä- ja talvipelti. Muuri on suunniteltu lämmittävän myös yläkertaa. Ainakin veto on mahtava. Kovin kovaa tulta ei olla uskallettu tehdä, ettei muuri halkea heti kerta heitolla.

Isäntä on laittanut vanhat lattialankut takaisin paikoilleen tienpuoleiseen huoneeseen. Tänään valittiin purkutalosta haalimia varalankkuja huoneen eteläpäähän. Siellä alkuperäiset lankut olivat pieninä paloina ja makasivat multipenkin päällä eikä niskoilla.
Vanhat lankut ovat todella kestävää tavaraa. Kauniisti vahentuneet, sadan vuoden aikana tuhansien askelten hiomat. Käsin sahatut ja alapuolelta veistetyt. Meitä peloteltiin, että tälläisiä lankkuja on miltei mahdoton saada takaisin uusien niskojen päälle. Vaan ei ole. Eikä ole pakko sahata alapuolta ja ohentaa lankkua 30mm paksuuteen. Lankut ovat varmaankin 5-6 senttiä paksuja, ainakin ja painoivat ihan hillittömästi. Ne on lovettu niskan kohdalta ja tapitettu. Alun perin niskoina toimivat valtavat hirret, jotka makasivat multipenkin päällä.

Minulla on onni omistaa veli, joka purkaa maksusta taloja ihmisille. Se mikä toisille on jätettä, on meille kallis arvoinen aarre. Ollaan saatu haalittua kaiken näköistä varaosaa purkutaloista. On ikkunaa, lankkua, hellaa ja ovea. Ihmiset haluavat lahjoittaa jopa kokanaisia rakennuksia. Kuten eräskin uimahuone odottaa meitä, kunhan tulisi jääpeite mereen, että päästään hakemaan.

On ihmisiä, jotka rakastavat vanhoja taloja ja aistivat niiden ainutlaatuisen tunnelman, niiden eletyn elämän. Sitten löytyy ihmisiä, jotka näkevät samassa talossa vain hiiren kokoisia reikiä, homepesäkkeitä, pelkkää lahoa ja haluavat ehdottomasti polttaa koko roskan. Kumpi ryhmä on sitten oikeassa? Varmaan kumpikin, osittain. Ei ole yhtään sata vuotiasta talovanhusta, josta ei milloinkaan olisi löytynyt pienintäkään lahovikaa. Mutta onko talo sen taki pelkkää roskaa?

On ihmisiä, jotka haluavat ajaa moottoritietä 120 km/h suoraan määränpäähän. Pysähtymättä ja kokematta mitään matkalla. Toiset taas haluavat ajaa mutkikasta kylätietä korkeintaan kuuttakymppiä, pysähtyä meren rantaan uittamaan varpaitaan ja katsella kalalokin lentoa taivaalla. Heille matka itsessään on elämys, elämänmakuinen tuokio. Määränpää saavutetaan joskus. Milloin, sillä ei ole niin suurta merkitystä. Asumisen kanssa on vähän sama juttu. Voi tilata "avaimet käteen"-paketin ja talo on valmis muutamassa viikossa. Voi myös aikatauluttaa rakentamisensa- " talon tulee olla valmis 6 kuukaudessa" ja hermoilla myöhästyneiden toimitusten kanssa, repiä pelihousunsa vääränlaisten osien kanssa ja päästä asumaan lähes burn outin partaalla vain 3 viikkoa aikataulusta myöhässä.

Sitten voi tehdä niin kuin me. Remontoida hitaasti ja hartaasti. Haalia varaosia sieltä ja täältä. Miettiä ja taas miettiä. Kuulostella ja iskeä naulaa lautaan. Hinkata ja kraapia maalia. Aikaa kuluu, vuosia. Mutta mitä yksi vuosi on kuitenkaan tässä elämässä?

Meidän tilalla on kaksi päärakennusta. Sisarusten talot, Ellenin keltainen talo ja Fridan valkoinen talo. Välimatkaa taloilla on ehkäpä sata metriä. Kummassakin talossa on navetta ja aitta. Meillä on myös ikäloppu riihi ja puinen lato, jossa rakennettiin veneitä. Löytyneistä piirrustuksista päätellen veneet olivat upeita. Apteekkarille Vaasan oli suuniteltu 1918 mahtava sulavalinjainen paatti. Saiko apteekkari paattinsa, sitä emme tiedä.

Asumme Ellenin keltaisessa tönössä. Remontoimme Fridan valkoista taloa, Fridas- kuten kyllä sanotaan. Abraham Rönqvist rakensi Fridasin vuonna 1898. Talo ei valmistunut tokikaan yhdessä vuodessa. Hirsiä mies veisti kolme talvea. Hirren valinta oli tarkkaa puuhaa ja ne piti kaataa juuri oikeaan ajankohtaan sydäntalvella tammikuussa. Muutenkin talossa on monia yksityiskohtia, jotka kertovat sen ajan mahtavasta timpuritaidosta. Pelkästään ikkunan koristelaudat ovat tehty loveamalla ja tapitettu yhteen. Nykyisin ei taida monellakaan olla varaa rakentaa sellaisia.,sillä ne vaativat monen tunnin työpanoksen ja lisäksi kirvesmiehen, joka haluaa sellaiset toteuttaa.

Mutta kuinka usein ja surutta tälläiset aarteet laitetaan kaivinkoneella nurin? Tilalle halutaan uusi ja hieno talo. Helposti ja nopeasti. Mukamas laadukkaista materiaaleista, joita joku asiansa osaava myyntimies kehuu maasta taivaaseen. Tämän päivän materiaalit eivät kylläkään kestä sataa seuraavaa vuotta. Ei edes ne parhaat ja kalleimmat selektiivilaseilla varustetut ikkunat. Hyvä jos seuraavat 20 vuotta tai edes kymmenen. Takuuajan loppuun.

Mutta eivät kaikki halua elää remontin keskellä vuosia tai lähes loppuelämäänsä. Mutta te, joille vanha talo on kamala röttelö, jättäisittekö ne ihanat vanhat torpat niille, jotka haluavat säästää jotakin menneestä jälkipolville? Valitkaa tontti, jossa ei ole rasitteena vanhaa taloa, joka täytyy tuhota uuden tieltä.

Kroppa alkaa olla tottunut metsätöihin. Vaikka ramasee ja väsymys kaataa sänkyyn ilalla, takuuvarmasti. Vielä menee viikko tai pari ennenkuin saa laittaa moottorisahan aitan lattialle ansaitulle pekkasvapaalle.

Lammasmammat pyöristyvät. Olen käynyt silitteleämässä uuhimammojen pulleita masuja. Ne muistuttavat jo möhköfantteja, vaikka vielä pitäisi yli kuukausi paisua. Vähän jo hirvittää tulevat yövalvomiset. Minä oon niin iltauninen. Mutta pienet, suloiset karitsat, ovat kyllä valvomisen väärttejä. Laitan kuvia karitsoita sitten kun saapuvat maailmaan. Ne ovat aivan valloitavia otuksia.

Härkäviikojen touhuja

2008-01-13T14:21:00.001Z

Tammikuu on pitkä. Metsätöitä on viikko takana ja riihen ympärys alkaa näyttää paremmalta. Huomenna painun sahan kanssa jatkamaan. Iltaisin uni maistuu, kun kaatuu lähes tajuttomana petiin. Ei ehdi maailman murheet vaivata, kun ruumiillisen työn väsyttämän uni armahtaa.

Perinteisesti polttopuut tehdään täällä niin, että ne kaadetaan nyt tammikuulla. Ajetaan kotiin kasalle. Huhtikuulla ennen vappua ja peltotöitä puut pilkotaan. Pilkotut puut saavat kuivua kesän kasalla ja syksyllä ne laitetaan liiteriin. Joillakin on parin vuoden varasto liiterissä eli polttavat tänävuonna kaadettuja vasta vuoden päästä talvella. Jotkut polttavat saman vuotisia puita.

Kudin on kädessä joka välissä ja joulupäivänä aloittamani tyttären villatakki valmistui eilen. Tyttö tykkäsi kovaa. Vähän turhan iso siitä tuli, mutta menee toivottavasti vielä ensi talvenakin.
Villatakki on kudottu 100% värjäämättömästä kolmisäikeisestä villalangasta nelosen puikoilla. Kukat virkkasin luonnonvärisistä villalangoista.
Välipalan kudoin yhdet tossut. Nyt on alullaan kissavillasukat tytölle.

Tässä meidän hämäläistä maataiskantaa olevat kanat hoitamassa höyhenpukuaan. Kanat rakastavat tonkia pehkussa ja kylpeä siinä. Pehku vaan pöllyää kanasten kuopiessa puruja niskaansa.

Pidentynyt päivä on jo noteerattu kanalassa ja vuoden ensimmäinen hautoja on linnottaunut pesäänsä. Kana on valinnut paikakseen lampaiden heinähäkin nurkan. Olen kerännyt munat alta pois. On vielä vähän turhan kylmää tipujen selvitä, jos pakkaset sattuvat kiristymään. Vanhassa navetassa lämpö menee reilusti pakkaselle ja vesi jäätyy. Kanojen touhuja on hauska seurata, eikä omien kanojen jälkeen oikein luonto taivu ostamaan kaupan häkkikanojen munia. Kanat pitävät meidät yleensä ympärivuoden omavaraisena munien suhteen, mutta joskus juuri ennen joulua lomailevat sen verran, että munapula meinaa uhata. Päivän pidetessä piristyvät munimaan.

Olen ottanut aikaa itselleni ja käynyt ratsastamassa Vekkeä perjantaina ja nyt la ja su Viiriä. Tiet on jäisiä, mutta tänään oli pehmennyt sen verran, että otettiin muutama raviaskel väliin.

Halonhakkuun hurmiossa

2008-01-08T18:08:00.000Z

Ennen vanhaan kaikilla askareilla oli oma paikkansa vuoden työnkulussa. Kaikki tekivät samoja askareita samaan aikaan ja monille töille oli määritelty milloin homma viimeistään tuli olla tehtynä. Tämä aika vuodesta on pyhitetty metsätöille.
Koko kylä tuntuu olevan metsässä. Kylätiellä viilettää traktoreita rankakärryjen kanssa ja moottorisahat metelöivät.

Halon hakkuu on tosi hyvää hyötyliikuntaa ja kaiken lisäksi kivaa. Jo muutaman isomman kuusen jälkeen hiki pukkaa pintaan. Kaataminen, karsiminen, katkominen ja kasaaminen on mukavaa. Risusavotta taas vähemmän mukavaa, mutta pakollista jälkihoitoa pellon reunalla.
Minä olen vanhan riihen takana kotilaitumen reunalla harventamassa turhan tiheäksi kasvanutta puustoa. Kaadan puut pellon puolelle, joten oksat on pakko siivota pois. Risujen kokoaminen vie miltei enemmän aikaa kuin muu homma. Muutaman tunnin sahauksen jälkeen on aivan taivaallista tulla sisään ja juoda kahvit. Olo on tosi euforinen.

Olen katkonut kuusia sopiviksi pätkiksi ja vetänyt lampaille kaluttavaksi. Ne popsivat halukkaasti neulaset ja typistävät oksat ja kuorivat rungonkin. Lampaiden kuorimat rungot teen tolpiksi tai polttopuuksi. Havupuu on hyvää lisäruokaa lampaille. Ne saavat niistä kivennäisiä ja samalla kuoren järsiminen on mukavaa puuhastelua.

Ensimmäisenä hakkuupäivänä tuntuu kevyeltä ja jaksaa uskomattoman hyvin. Seuraavana aamuna onkin sitten nihkeämpää. Kropassa tuntuu eilinen liian selvästi. Muutaman puun jälkeen alkaa taas lihakset vertyä.

Talo lämpiää puulla ja pakkaspäivinä on puuhellassa koko ajan tuli. Polttopuuta kuluu muutama motti, joten muutaman päivän saa metsässä kuusia halailla, että polttopuut riittävät talven yli.

Isäntä osti mulle ihka uudet turva vaatteet. Kissallekin näytti kelpaavan pehmustettu alusta.

Puikoilla on tytön villatakin hiat. Kudottu värjäämättömästä puhtaasta lampaanvillasta.

Vieläkin tuntuu istuinluissa, kun Kika juoksutti Viiriä liinassa ja mä tein ranskalaisen koulun jumppaliikkeitä satulassa. Oli aika tehokasta ja mukavaa.

2007-12-31T08:40:00.000Z

Vatsatauti iski. Ensin mies ja poika makasivat raatoina. Eilen oli minun, nuorimman tyttären ja toisen pojan vuoro. Vain vanhin tyttö on ollut terveenä. Onneksi ei oltu isännän kanssa yhtäaikaa vuodepotilaana. Saatin kuitenkin eläimet hoidettua.

Puhdas lumipeite on yön hiljaisuudessa kaunistanut maiseman. Pikku pakkanen piristää mieltä.

Mari on luvannut tulla käymään tammikuussa. Olisi tarkoitus kuvata hevosta tukkireen edessä, mutta lunta ei ole tarpeeksi. Polle on tottunut metsätöihin, joten eiköhän se osaa hommansa ja saadaan kauniita kuvia Marin näyttelyyn. Kunhan vain tulisi reilusti lunta.

Marin näyttelyn löytää www.hirvosenperhe.fi

2007-12-29T17:38:00.000Z

Lämpötila killuu nollan yläpuolella. Odottelen pakkasia, edes muutamaa astetta. Lampaille pitäisi hakea niittyladoista heinää, mutta pellot on pehmeinä ja täytyy miettiä mistä ladosta hakisi, ettei uppoa peltoon.

Puikoilla on tulollaan vanhimmalle tyttärelle villatakki, johon löysin ohjeen Suuri Käsityökerho-lehdestä 9/2007 . Muuntelein vähän ja teen luonnonvärisestä villalangasta.

Olen aivan hullaantunut värjämättömiin villalankoihin, joita otin kehräämöstä viedessäni villat sinne. Villa on ylellinen luonnontuote. Aivan ihana materiaali käsitöihin.

Lammaskuvan on ottanut Mari Laulumaa-Hirvonen.